“Länsimainen kulutuskulttuuri on maailmanlaajuinen ympäristöuhka, joka koituu vielä kohtaloksemme”. Näin varoitti Worldwatchin Maailman tila -tutkimus jo vuonna 2010. Tuolloin arvioitiin, että nykyisen globaalin kulutustason ylläpitämiseen tarvittaisiin 1,3 maapallon luonnonvarat. Tänä päivänä, seitsemän vuotta myöhemmin vastaava luku on 1,7. Suomalaisten kulutustaso yksinään on jo maapallon 12. suurin, mikä tarkoittaa että jos kaikki ihmiset eläisivät samalla tavalla, tarvitsisimme lähes neljän maapallon luonnonvarat. Siltikin tuntuu, että vallitsevan kulutuskulttuurin haitoista puhutaan julkisesti aivan liian vähän.

Ihminen kuluttaa koko ajan; vesi, ruoka, energia, asuminen, tavarat ja palvelut. Ongelmana on, että samaan aikaan, kun nyt jo ylikäytämme maapallomme luonnonvaroja – metsät, kalat, maa, mineraalit, vesi jne. – odotetaan globaalin väkiluvun kasvavan exponentiaalisesti seuraavien vuosikymmenien aikana. YK:n arvioiden mukaan väkiluku tulee nousemaan 9,8 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa noin 2,2 miljardia ihmistä enemmän kuin nyt eli n. 29 % kasvua. Vastuullisen kulutuksen sekä kiertotalous -mallin omaksumisen tärkeys ja välttämättömyys tulevat vain vahvistumaan lähitulevaisuudessa.

Kulutuskulttuuri, mitä, missä ja miksi ?

Kulutuskulttuuri ei ole enää vain länsimaissa tavattava ilmiö, vaan globalisaation myötä sen vaikutteet ovat levinneet lähes jokaiseen maailman kolkkaan. Suomeen tämä kulttuuri rantautui jo 1900 -luvun alkupuolella ja viimeisten vuosikymmenien aikana se on kasvanut räjähdysmäisesti. Kulutusyhteiskunnassa ihminen nähdään ennen kaikkea kuluttajana. Ihminen ei kuluta enää pelkästään perustarpeiden tyydyttämiseksi, vaan toimintatapa on sidoksissa paljon isompaan kokonaisuuteen, joka kattaa niin identiteetin luomiseen, kulttuurin ylläpitämisen kuin sosiaalisen yhdessäolon. Tavaroilla osoitetaan tunteita, kiintymystä ja rakkautta. Lisäksi kulutuksella heijastetaan sosiaalista luokkaa ja statusta.  Normaali arkemme pyörii niin rutiininomaisesti kuluttamisen ympärillä, että sitä on vaikea enää kyseenalaistaa.

Toisesta näkökulmasta tarkasteltuna, maailmankaupan ja tuotannon päätehtävä on edistää kulutusta ja luoda uusia tarpeita, jopa ennen kuin ihminen edes itse tiedostaa niitä. Lainaten yliopistoni Professoria, päämääränä on manipuloida ihmiset ostamaan lisää, enemmän ja mieluiten nopeasti. Lopputuloksena syntyy throwaway -kulttuuri, jossa se mikä oli “in” eilen on jo “out” tänään. Tämä kaikki on kuitenkin väistämättä ristiriidassa planeettamme kantokyvyn ja nopeasti lisääntyvän väestön kanssa, mutta kulutus pitää talouden pyörät tehokkaasti liikkeessä. Kulutusmenojen osuus BKT:sta on Yhdysvalloissa n. 70%, Briteissä 65% ja Suomessa 55%. Myös viime vuosien talouskasvu Suomessa on ollut kuluttajavetoista ja perustunut lähinnä suomalaisten velkaantumiseen. Tarvitaan kestävämpiä ratkaisuja ja arvomaailman muutos.

Yksi askel olisi muuttaa käsitystämme siitä, miten me elintasoamme mittaamme, keskittymällä enemmän ihmisten todelliseen hyvinvointiin ja onnellisuuteen (quality of life) kuin materian määrään (quantity of life). Yhä useammat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei materia nostakaan ihmisten hyvinvointia tietyn tason saavuttamisen jälkeen, vaan päinvastoin se saattaa jopa aiheuttaa onnettomuutta. Kirjassa “Stuffocation, living more with less”,  James Wallman kuvaa hyvin miten “having it all” ei olekaan johtanut suurempaan onnellisuuteen, vaan ennemminkin lisääntyneeseen stressiin, ahdistukseen, sotkuun, rahahuoliin ja masennukseen.

”Close the Gap”

Kulutus ylipäätänsä ei koskaan ole kestävä ratkaisu, mutta se on mahdollista tehdä vähemmän haitallisella eli kestävämmällä tavalla. Vaikka korkeampi tietoisuus ja ymmärrys kulutuksen ympäristöllisistä, taloudellisista ja sosiaalisista haitoista on johtanut positiivisempaan asenteeseen vastuullisemmin tuotettuja vaihtoehtoja kohtaan, ei tämä asennemuutos näy täysin vielä kuluttajien ostokäyttäytymisessä (=attitude-behaviour gap). Yleisimpiä selityksä tähän ”gappiin” ovat tuotteiden korkeampi hinta, ei-niin-trendikäs design, huono saatavuus ja valikoima sekä yksinkertaisesti tiedon puute. Me Pohjoismaat olemme tässä(kin) suhteessa erittäin onnekkaassa asemassa, sillä meillä on kaikki valmiudet ja edellytykset kuroa kiinni tämä ”gappi” ja samalla näyttää malliesimerkkiä koko muulle maailmalle – joten miksemme käyttäisi sitä hyväksi. Tähän loppuun halusin lisätä vielä hyvin osuvan lainauksen, jota jokaisen sopii miettiä: