SUOJASSA TUULELTA JA TUISKULTA

Ihanaa, meidän talossa on vihdoin ikkunat ja ovet!

Asennuksessa meni kokonaisuudessaan useampi päivä, kun isot ikkunat nostettiin nosturilla ja pienemmät ikkunat asennettiin jälkimmäisinä päivinä käsin. Muutamaa aukkoa jouduttiin sahaamaan myös vähän suuremmaksi, jotta saadaan vielä eristeet mahtumaan hyvin väliin.

Useammassa ikkunassa oli kuljetuksessa tulleita maalinirhaumia, jotka huomattiin paketteja avatessa, mutta Tiiviltä tullaan ilmeisesti korjaamaan vauriot myöhemmin. Kyselin vähän kokemuksia muilta rakentajilta, miten korjaukset ovat onnistuneet, ja ainakin monet vakuuttivat, että korjattua kohtaa ei pysty jälkikäteen enää edes löytämään. Lohduttava tieto, kun ehdin tietysti jo kriiseillä kolhujen kanssa 😄

Suurin osa meidän talon ikkunoista on kiinteitä. Avattavia tuuletusikkunoita on ainoastaan wc:ssä, kylpyhuoneessa, saunassa ja kirjastohuoneessa. Pienemmissä makuuhuoneissa on myös hätäpoistumisteinä toimivat lattiasta saakka avautuva ikkunat, tai oikeastaan niistä tulee ranskalaiset parvekkeet, kunhan niihin saadaan kaiteet.

Talon toinen pääty, jossa on myös olohuoneen korkeat ikkunat, on suoraan etelän suuntaan. Tämän päädyn ikkunoihin otimme Tiiviltä auringonsuojalasit, joka toivottavasti helpottaa elämää kesän helteillä. Auringonsuojalasit estävät sisätiloja lämpenemästä ja vähentävät haitallista uv-säteilyä.  Ne myös parantavat energiatehokkuutta, koska kesällä viilennyksen tarve vähenee ja talviaikaan ne puolestaan estävät lämpöä karkaamasta ikkunan kautta. Olohuoneessa tosiaan toivoisin, että auringonsuojalasit riittäisivät pitämään pahimman kuumuuden poissa, ja pärjättäisi ilman verhoja, mutta makuuhuoneissa varmasti tarvitaan pimennystä, ja niiden osalta verho/kaihdinsysteemit on mietittävä vielä ennen muuttoa.

Talo tuntuu hurjan paljon valmiimmalta nyt, kun se on tuulelta ja tuiskulta suojassa. Ensi viikolla jatkuu ulkopuolen viimeistelyt ja seuraavana maanantaina aloittaakin sisätyöporukka lattiavalun valmistelut.

Nyt nautitaan stressivapaasta lauantai-illasta 🖤 Tätä tunnetta ei olekaan ollut hetkeen 😄

//Krista

Kommentit (1)
  1. Kristiina12345
    1.3.2020, 08:04

    Näyttääpä tosiaan valmiimmalta!:) Ja muutenkin ihanalta kaikkinensa. Onko teillä olohuoneen kanssa ”samassa tilassa” ikkunoita joissa ei ole aurinkosuojaa? Näyttääkö ne aurinkosuojalasit normaaleihin ikkinoihin verrattuina sinisillä?🤔 Meilläkin pohdinnassa ottaa ne, mutta tuo juurikin pohdituttaa.
    Ja hei onko muuten niin että ne myös peilaa vähän ulkoa eli että ulkoa ei nää niin hyvin sisälle vrt normaalit ikkunat?
    Kiitos jos viitsit vastata. Meillä on juurikin tiiviltä myös tulossa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *