Aikaa on kulunut hurjasti ja vuosikin vaihtunut. Sain tänään pientä kipinää tulla kirjottelemaan ja kertomaan vähän mitä mulle kuuluu. Onhan edellisestä kerrasta toooodella pitkä aika. En ole ottanut mitään stressiä tästä tauosta enkä tuntenut syyllisyyttä. Olen vain ollut sillä mielellä että kirjoitan sitten kun tulee sellainen fiilis, on energiaa ja jotain aihettakin kirjoittaa.

Tänään oli jotenkin tosi hyvä päivä. Tulin parisen tuntia sitten töistä, tein ruokaa ja luonnostelin vähän päässäni mitä tänne naputtelisin. Yks asia josta haluan heti kertoa, mistä oon innostunut ihan tosi paljon, on podcastit. Mulla on sellanen työ, jossa pystyy olemaan napit korvissa. Rakastan musiikkia, mutta tuntuu että oon kuluttanut mun soittolistat puhki eikä nykyään tunnu tulevan kauheesti uutta musiikkiakaan mun makuun. Kaipasin jotain uutta ja sitten keksin että jos kokeilisinkin podcasteja. Oonkin viikon sisään kuunnellut nyt kaksi ja voi että miten paljon lisäpotkua oon saanu niistä mun päiviin. Ja ennen kaikkea tämä viimesin on ollut todella mielenkiintonen ja siitä on saanut paljon vinkkejä. Joidenkin jaksojen aiheista olen tunnistanut jopa itseni ja on tullut sellaisia ahaa-elämyksiä ja on joutunut menemään vähän itseensä.

Mulle on ollut jotenkin super vaikeaa aikaa tämä pimeys. Tuntuu että joka vuosi se on aina vain vaikeampaa. Varsinkin kun ei ole yhtään lunta. Niinä harvoina päivinä kun aurinko on vähän pilkahdellut, huomaa kuinka se heti vaikuttaa mielialaan positiivisesti ja sitten taas toisinpäin kun useimmiten on ollut pimeää, sataa vettä ja on kylmä, en tykkää. Energia tasot on ollut ihan nollissa ja välillä tekisi mieli vain nukkua peitto korvissa. Tänään kuitenkin juuri ihastelin töistä lähtiessäni sitä, kun neljältä oli vielä valosaa. On ollut niin kova ikävä kesää. Mullehan rakentui viime vuonna loppukesästä myös terassi takapihalle ja innolla odotankin että pääsee sitä laittamaan kesäkuntoon ja tekemään ulos ruokaa grillissä.

Viime vuonna mun elämässä tapahtui muutamia muutoksia. Kesällä mun parisen vuotta kestänyt parisuhde päättyi, lähinnä mun omasta päätöksestä. Se oli kuitenkin mulle tosi vaikee paikka silti. Toinen oli se kun jouduttiin toukokuussa päästämään meidän perheen koiravanhus Cindy koirien taivaaseen. Tästä on edelleen vaikea kirjoittaa, vaikka aikaa on kulunut, edelleen itku tulee. Se oli ehdottomasti tähän mennessä mun elämän vaikein päivä. C:n lähdön jälkeen oli tosi vaikea käydä myös mun vanhemmilla. Saatoin ehkä vähän vältelläkkin sitä. Se tunne oli ja on edelleen jotain aivan hirveää, kun monen monen vuoden jälkeen se karvaystävä ei tulekkaan ovelle vastaan, ei kuulu tassujen rapsutusta, ei näe hännän heilutusta ja sitä pientä iloista naamaa. Parin kuukauden jälkeenkin vielä havahduin siihen että ei se olekkaan täällä.Odottaa vain kokoajan että kohta se nurkan takaa tulee niin kuin yleensä. Ajattelin että tekisin C:stä ja tästä mun surutyöstä oman jutun tänne erikseen. Edelleen on ihan hirveän raastava ikävä eikä se poistu koskaan mutta suurin suru on helpottanut ajan kanssa. Kuulostaa niin ärsyttävän kliseiseltä mutta se vain on totta.

Tämä on mulla seinällä kehyksissä ja oon niin onnellinen että kerettiin tämä toteuttamaan <3

Elämän muutoksista ja menetyksistä huolimatta, tällä hetkellä oon onnellisempi kuin koskaan. Elämä antaa ja ottaa ja sanotaan, että jostain täytyy luopua jotta voi saada ja saavuttaa jotain uutta. Myös luopuminen on rakkautta.

Olisi ollut taas kiva kirjotella pidempään mutta tähän oikeesti saa kulumaan tosi paljon aikaa, (tai ainakin mä saan) ja tässä alkaa päivän tunnit loppumaan kesken. Pitkän tauon jälkeen toivottavasti osasin vielä kirjoittaa selkeesti. Oon huomannut että varsinkin pitkiä tekstejä kirjoittaessa toistan itseeni tai joitain tiettyjä sanoja kokoajan, ärsyttävää, mutta antakaa anteeksi jos niin on nyt käynyt.. yritän sitä kovasti vältellä.

Tällaiset terkut tällä kertaa ja seuraavaan kertaan, ehkä piankin. Kivaa loppuviikkoa tyypit <3

-Eevi