Iik, vihdoin oma blogi!

_MG_6270.jpg

Jännittävää! Olen jo vuosia haaveillut oman blogin perustamisesta, mutta jostain syystä ajatus kuitenkin pelotti. No, ei pelota enää. Täytin hiljattain 30 vuotta, ja viimeistään nyt on aika heittää epävarmuudet pellolle. Tästä blogista löydät siis ajatuksia sisustamisesta, kirjoista, elokuvista ja ties mistä. 

Muutimme poikaystäväni ja pienen koiramme kanssa alkuvuodesta unelmieni kotiin Helsingin Vallilaan. Koti on minulle pyhä – sen raamien täytyy olla kunnossa, jotta kaltaiseni kontrollifriikki pystyy heittämään pitkän työpäivän tai treenien jälkeen jalat huoletta sohvapöydälle ja ottamaan kuratassuisen koiran (maailman ihanin corgi) kainaloon. Kotona saa ja pitää näkyä elämän jälkiä. 

_MG_6250.jpg

Asumme 1920-luvulla rakennetussa kivitalossa, jonka pihapiiri muistuttaa huvikumpua: lapset ja koirat leikkivät (enemmän tai vähemmän iloisesti) yhdessä hiekkalaatikolla, asukkaat viettävät puutarhajuhlia ja naapurit kutsutaan harva se viikko kylään pullakahveille. Asunto oli ostaessa juuri remontoitu, joten olemme päässeet sen laittamisessa helpolla. 

_MG_6212.jpg

Ehdoton lempiasiani kotona on massiivinen kirjahylly. Se vie pirusti tilaa ja kerää pölyä niin paljon, että sen valkoinen metallipinta näyttää useimmiten harmaalta. Jos saisin pelastaa tulipalon sattuessa kotoani vain yhden tavaran, se olisi ehdottomasti kirja. En nimittäin voisi kuvitellakaan kotia (tai elämää) ilman kirjoja. Siitä lisää myöhemmin. 

Ehkä tämä riittää ensiesittelyksi. 

Tervetuloa seuramaan, kiva että kävit! 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *