Tästä kaikki alkaa

Olen todellakin uuden äärellä. Päätin, että haluan ainakin yrittää päästä ajatuksiini käsiksi kirjoittamalla. Perinteiset päiväkirjat eivät ole hetkeen inspiroineet minua. Voisiko blogi toimia?

En halua julkaista ajatuksiani omalla nimelläni, siihen en ole valmis. Nimettömyyden takaa uskallan toivottavasti kirjoittaa sopivasti tajunnanvirtaa, tarvittaessa juuri niin dramaattista ja tekotaiteelliseltakin tuntuvaa tekstiä kuin vain haluan. Jos olisin itsenäni esillä, sensuroisin ja rajoittaisin itseäni liikaa.

Tarvitsen kanavan, jossa esitellä ja etsiä itseäni. On vielä epävarmaa, miten voi esitellä jotakin sellaista, jota samalla etsii. Tartun kuitenkin haasteeseen. Minulle on suotu mahdollisuus siihen, että voin omistaa ainakin kappaleen elämästäni omien halujani ja tarpeideni löytämiseen. Tai suotu ja suotu – itse sen otin juurikaan lupia kysymättä. Ja se voi olla joko elämäni paras tai huonoin päätös, tai sitten ihan vain sellaisten keskinkertaisten ratkaisujen jonon jatke.

Olen joskus ollut melko hyvä ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla. Nyt kuitenkin tuo taito on ruostunut, jäänyt ajan alle. Toivon, että voin houkutella sen esiin kirjoittamalla taas. Ja löytää samalla niitä asioita, joista nautin; reflektoimalla kokemuksiani saada edes häivähdyksen verran varmuutta siitä, että olen menossa oikeaan – tai vastaavasti aivan väärään – suuntaan. Kaipaan joko varmuutta tai sitten kykyä sietää epävarmuutta. Tällä hetkellä minulla ei vaikuta olevan kumpaakaan.

Mitä ihmiset yleensä tekevät elämällään? Miten osa näyttää pääsevän niin helposti kaikkien vaatimusten ja velvollisuuksien ohi, kun taas jotkut rusentuvat, hiipuvat niiden alle? Miten löytää tasapaino oman tahdon täyttämisen ja muiden auttamisen väliltä? Mistä löytää voima tuntea omat tarpeensa, ilmaista ne ja kestää mahdollinen ymmärtämättömyys, paheksunta tai kivun tuottaminen muille?

Pelkään, että etsimällä omaa tahtoani rikon jotain hyvää ja kaunista lopullisesti. Sitä, että saavutan jotain sellaisella hinnalla, jota en olekaan valmis maksamaan. Sitä, että joskus vanhempana palaan ajassa taaksepäin ja huomaan, että juuri tuosta päätöksestä kaikki huono alkoi.

Toisaalta uskon, että on helpompaa olla muille parempi, kun on huolehtinut itsestään. Suojellut itseään katkeroitumiselta täyttämällä ne tärkeimmät tarpeet ja mieluiten myös muitakin. Ei pelkästään laittanut itselle happinaamaria ensin, vaan lisäksi harjannut hiukset, pessyt kasvot ja nukkunut hyvät yöunet. Ei muiden tarpeet omiensa edelle laittaminen lopulta ole hyväksi melkein kellekään. Ellei ole todella hyvä peittämään sitä, että on jatkuvasti itsensä hyljeksimä. Että sen henkilön, jonka tuntee parhaiten, tarpeet ovat toissijaisia muihin asioihin verrattuina.

Toivon, että voin tämän kokemuksen myötä olla itselleni parempi. Ja sitä kautta olla sitä myös muille. Että voisin tuntea olevani paremmin kartalla siitä, millaiset asiat tekevät minusta tasapainoisen. Jotta voisin kokeilla kaikenlaista rohkeammin, koska tiedän, että olen lopulta turvassa. Vähän niin kuin lapsi, joka kokeilee rajojaan, koska luottaa, että häntä rakastetaan kaikesta huolimatta. Haluan luottaa itseeni.

Aika diippeihin tunnelmiin tässä päästiin heti alkajaisiksi. Kiinnostavaa nähdä, pystynkö kirjoittamaan lisää ja voiko tämä blogi tarjota alustan tietynlaisen luomisvimman purkamiseksi. Voi olla, että en enää huomenna keksi mitään syytä jatkaa – mitä merkitystä oikeastaan millään on, jos siitä ei suoraan saa rahaa?

Toivottavasti ajattelen huomenna niin, että tämä blogi voi olla osa matkaani. Koska olen ehkä hukassa, mutta varmasti matkalla jonnekin.

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *