Helmikuun loppu kului osaltani harvinaisen tiiviisti neljän seinän sisässä, sillä viheliäinen influenssavirus iski kyntensä sekä minuun että ääneeni. Viikon verran meni pötkötellessä puolikuolleena peiton alla. Ikkunan takana on useimpina päivinä paistanut kirkas kevätaurinko, ja kun pakkasen purevuus ei ole ulottunut sisätiloihin asti, on jo tuntunut siltä, että talvi alkaa olla taitettu. Lämpötilat eivät vaan ihan vielä ole tukeneet tätä tunnetta, mutta sehän ei haaveilua estä. 

Keväisin tulee aina myös lisävirtaa mennä, tehdä ja nähdä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa. Sairastelun pahin puoli olikin joutua jättämään väliin monta kiinnostavaa keikkaa, tapahtumaa ja muuta menoa. Eniten korpeaa Sorsapuistossa järjestetyn Muumimuseon taikatalvi -tapahtuman totaalinen missaaminen. Olisin todellakin halunnut päästä luistelemaan Sorsalammen jäälle upean valaistuksen keskelle Tampereen Filharmonian salonkiorkesterin soiton tahtiin! Ihan mahtavaa että Tampereelle luodaan uutta kaupunki- ja puistokulttuuria näin talviaikaankin. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna.

Samoilla nurkilla tapahtui viime viikkoina myös jotain, minkä onneksi ehdin livenäkin katsomaan, vaikka esityskausi eilen päättyikin: Tampereen Oopperan suurteos Veljeni Vartija, tamperelaisesta perheestä ja Tampereesta sadan vuoden takaisen sisällissodan näyttämönä kertova ooppera. Olli Kortekankaan sävellys ja Tuomas Parkkisen libretto ja ohjaus olivat mykistävän upeaa lavataidetta kokonaisuudessaan. Teema kosketti erityisellä tavalla sen läheisyyden vuoksi, oopperan ja niin ikään myös sodan tapahtumat sijoittuivat pitkälti kotikortteleihini. Jätän varsinaiset kritiikit ammattilaisten vastuulle, sillä he kertovat kyllä kaiken olennaisen (Aamulehti, HS), mutta oman alani eli visuaalisen näyttämökuvan suunnittelusta ja toteutuksesta täytyy todeta, että napakymppiin meni. En ole koskaan ennen tuntenut sellaista rehellistä ja rakastavaa kateutta, jonka Veljeni vartija tarjosi: Tämän teoksen visuaalisesta ilmeestä olisin tahtonut vastata itse, enkä olisi muuttanut lopputuloksesta mitään. Kaikki lavastuksen, puvustuksen, tarpeiston, valojen ja tehosteiden osalta oli tehty niin mykistävän oivaltavasti, osuvasti ja pieteetillä, että haukoin henkeäni kohtauksesta toiseen. Yleensä keksin aina jotain, minkä olisin tehnyt oman makuni mukaan eri tavalla, mutta nyt en löytänyt pienintäkään yksityiskohtaa, jota en olisi allekirjoittanut täydelliseksi. 

Ehditkö sinä käydä katsomassa Veljeni vartijan Tampere-talolla esityskauden aikana, vai heräsikö kiinnostuksesi vasta nyt?  Ilouutinen oopperan, Tampereen ja kotisohvan ystäville: Veljeni vartija on katsottavissa Yle Areenasta tämän linkin takaa noin puolen vuoden ajan. Suosittelen lämmöllä niillekin, joille oopperataide ei ole entuudestaan tuttua genreä.

Tampere-talon sivu Veljeni vartijasta esiintyjä- ja työryhmätietoineen täällä.

Kuvat Tampere-talon mediapankista,
ensimmäinen julistekuva (c) Saara Salmi
kolme seuraavaa valokuvaa harjoituksista (c) Petri Nuutinen.