Miten olen päästänyt itseni tällaiseksi..

Huomenna taas pääsen tutkimuksiin, toivottavasti selviää mikä mua vaivaa. Oireet vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Eniten mua häiritsee tämä painonnousu. Vaikka söisin kuinka oikein ja liikkuisin, paino vaan nousee ja nousee. Vika ei ole pelkästään ruokavalioni, jokin mua vaivaa.

Ennen vammautumista olen aina ollut erittäin tarkka ulkonäkö asioissa, vaatteissa, hiuksissa, painon kanssa. Vammautumisen jälkeen olen ollut hyvin tarkka siitä, mitä puen päälleni. Myös hiukset ja meikit olen valinnut hyvin tarkkaan.

Nykyään tekee pahaa katsoa itseäni peilistä mistä näen itseni kokonaan. Suoraan sanottuna kuvottaa katsella tätä massaa mikä mahan ympärillä on. Välillä jopa itken kun tuntuu niin pahalta! Kamalinta on se, että en saa itseäni kuriin ja tulee syötyä turhan usein jotain ”herkkua”. Liikkuminen tuolin kanssa on vaikeampaa kun painoa on liikaa. Siirtymiset tuolista esim. sänkyyn/autoon ovat melkein mahdottomia painon takia.

Haukun itseäni, huudan itselleni, tekee mieli satuttaa itseäni kun tuntuu niin kamalalta. En tiedä pitäisikö pyytää lääkäriltä jotain masennuslääkkeitä tai jotain. Haluaisin ja haluan pärjätä ilman nappeja, mutta miltä tämä jo kuulostaakin.

Rakastan vieläkin katsoa mitä päälleni puen, millaisia koruja käytän, millaisia käsilaukkuja käytän. Eniten minulla on Guessin koruja, Guessin laukkuja on 6kpl, Guessin paitoja, Ed Hardyn paitoja/huppareita, Lacosten kenkiä, Puman huppareita, Volcomin huppareita ym ym ym .. Nyt olen rakastunut Desigualin vaatteisiin! Ihania! ..MUTTA.. Tuntuu ettei mikään enää näytä hyvältä päälläni. Ei mikään. Haluaisin vain pukeutua isoon säkkiin ja huppu päähän. :/

Muoti Terveys Meikki Päivän tyyli

Vihdoin löysin siskoni!

Hieman taustatietoa:

Olen aina tiennyt, että isälläni on toinenkin lapsi. Olen nähnyt tämän ”siskoni” viimeksi kun olin sylivauva, suunnilleen 20 vuotta sitten. Sen jälkeen perheeni ei ole kuullut tytöstä mitään. Enempää en viitsi selittää tilannetta..

Tänä kesänä, olimme lomailemassa mieheni ja isäni kanssa mökillä ja äiti oli jäänyt kotiin. Juuri silloin tämä tyttö, ”Paula”, oli saapunut aivan yhtäkkiä ovellemme. Sain tietää tästä kun palasimme kotiin. Etsin Paulaa facebookista ja kappas vaan, löysinkin! Kirjoitin hänelle samantien viestin. Selitin kuka olen yms. En oikein osannut edes odottaa vastausta, en tiennyt haluaako Paula tutustua minuun. Olinhan täysin vieras.

Meni muutama kuukausi, ja huomasin facebookin inboxissa viestin. Viesti oli Paulalta! Minua jännitti ihan älyttömästi avata viesti. En yhtään tiennyt mitä odottaa. Avasin viestin ja luin sen. Luin sen uudestaan. Luin sen vielä kerran, ja huusin innoissani miehelleni: ”Paula haluaa tutustua minuun!”

Tuntui ihmeelliseltä. Olin tietoinen Paulasta, mutta luulin, etten koskaan saa tilaisuutta nähdä häntä tai puhua hänelle. Olin myös aika varma siitä, että jos hän joskus ottaisi yhteyttä, en haluaisi edes tutustua. Enkä tiedä miksi.

Aloimme lähettelemään viestejä, vieläkin tuntuu niin ihmeelliseltä. Tämähän on aivan kuin elokuvissa! 😀 ”Kauan kadoksissa ollut sisko löytyi!” … Heheh.

Tunne on niin ”outo”. Oli ihana lukea Paulan viesti, jossa hän sanoi minulle ”siskoja kun ollaan”. Se tuntui kivalta.

Olen siis viikon sisällä saanut itselleni uuden siskon. Aiomme keskustella puhelimessa viikonlopun aikana. Jossain vaiheessa varmasti tapaammekin. Paula kuitenkin asuu kauempana.

Toivon, että kaikki sujuu hyvin ja voin vielä sanoa Paulaa siskokseni. Vielä se on aika hankalaa, sehän on ymmärrettävää tässä tilanteessa.

Olen onnellinen. Kiitos Paulalle.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe