Tuntuu siltä, että vuodet vain menevät hukkaan

Vakuutusyhtiö määräsi minut eläkkeelle, heidän mielestä minusta ei ole töihin kun istun pyörätuolissa. En ymmärrä miksi, minulla on paljon kavereita jotka istuvat pyörätuolissa ja käyvät töissä. En saa siis tehdä töitä, tai siis saanhan minä tehdä töitä ”harrastuksena” eli en saa tienata siitä mitään. Jos haluan mennä opiskelemaan, niin vakuutusyhtiö ei avusta ollenkaan. Kaikki mitä haluaisin opiskella on jossain kaukana kotikaupungistani ja taksi olisi ainut millä pääsisin kouluun. Eihän minulla sellaisia rahoja ole että pääsisin joka päivä kouluun ja takaisin.

Hengailen siis päivät pitkät kotona tai läheisellä ac:lla. En ole kahteen vuoteen tehnyt yhtään mitään. Haluaisin opiskella ja tehdä töitä, niinkuin muutkin ikäiseni(21v.) Olen niin poikkeava. Ärsyttää tavallaan kuunnella kavereita kun he kertovat mitä kivaa töissä oli tapahtunut, tai että joku pääsi opiskelemaan johonkin. Tottakai olen onnellinen heidän puolestaan, mutta olisihan se kiva itsekin jotain tehdä. Onnistumisen iloa tulee niin harvoin.. Harvoin tulee sellainen fiilis että ”Jes! Mä pystyin tekee ton!” tai muuta vastaavaa. Kotikaupungissai harrastusmahdollisuudet pyörätuolin käyttäjällä ovat erittäin pienet. Kotona minulla on kaikenlaista tehtävää, mutta kuitenkin. En tutustu uusiin ihmisiin kovinkaan helposti, osa vanhoista kavereista ovat jääneet kun he ovat lähteneet töiden tai koulun takia muualle. 

Pidän kyllä matkustelusta. Olen yrittänyt saada siitä uutta potkua elämään. Vuoden sisällä olen nyt ollut kaksi kertaa ulkomailla, yht. 2vk, ja muutaman kerran kierrellyt kotimaassa mieheni kanssa. Saahan siitä uutta potkua, mutta matkustelu tulee kalliiksi emmekä voi jatkuvasti matkailla.

Käyn aika usein myös keikoilla ja festareilla. Nekin ovat mukavia Aina on kyllä miettimistä, että miten pärjään tuolin kanssa ja missä on invavessat. Matkustelussa kuten keikkailussakin on aina todella kova miettiminen lähinnä invavessojen takia. Pyörätuolissa kun istuu niin sekin on vähän ongelma. Ei mikään este mutta  kuitenkin..

Olen aloittanut skräppäämisen noin vuosi sitten. Olen tehnyt valokuva-albumeja itselleni ja lahjaksi, sekä paljon kortteja ym. Käsitöitäkin olen tehnyt. Tuntuu silti siltä, että jotain puuttuu. Kotona seinät alkavat kaatua päälle jo pikku hiljaa. Olen usein miettinyt sitä, että mitä mahdan muistella vanhana kun en ole oikein tehnyt mitään. Kyllähän vielä ehdin kun olen näin nuori, mutta jos vakuutusyhtiö määräilee minua loppu elämäni, niin tylsältä vaikuttaa..

Pieni avautuminen taas 🙂