Kuinkas sitten kävikään

Tämä kirjoitus on tehnyt tuloaan viime syksystä saakka, ehkä minusta tosiaan ei ole blogia pitämään vakituisesti 🙂

Kesä oli ja meni, ei raskautta. Elokuun lopussa sitten sovitusti lääkärille omaan terveyskeskukseen, vastassa ihana, ymmärtäväinen naislääkäri joka laittoi meille lapsettomuustutkimukset alulle. Homma menisi niin että ensi minusta otetaan verikokeet, jos niistä ei löydy ongelmia lähtee Isäntä omiin tutkimuksiinsa ja sen jälkeen lähete erikoissairaanhoitoon. Kävin verikokeissa ja jäin odottamaan lääkärin soittoaikaa, kaikki kunnossa mutta yksi kokeista pitää ottaa seuraavan kuukautiskierron aikaan uusiksi koska ilmeisesti näyte oli otettu liian aikaisin hormonitasojen nousua ajatellen. Itsekseni ajattelin että homma viivästyy taas kuukaudella, mutta eteenpäin kuitenkin mennään.

Vaan kun ne kuukautiset ei alkaneetkaan ajallaan.

– No, ei ole ensimmäinen kerta, ovat olleet satunnaisesti myöhässä ennenkin, älä innostu liikaa. Ajattelin itsekseni.

Kaksi päivää myöhemmin ruokakaupassa sanoin Isännälle että menee kauppaan edeltä, mä käväisen apteekissa, en kertonut miksi eikä mies kysynyt. Ostin sitten raskaustestin, vielä tuplapakkauksen ettei tarvi sen seuraavan toivonpilkahduksen tultua ravata apteekissa. Nyt ajatus testin tekoon oli itsekkäästi se että uskaltaa paremmalla omallatunnolla ottaa illalla saunassa vähän siideriä, kun se on kuitenkin negatiivinen.

Osui tuo testin teko samalle päivälle kansallisen korvapuustipäivän kanssa, kotiin päästyä siis leipomaan. Jossain leipomisen tuoksinnassa kävin pissimässä tikkuun ja jätin testin vessaan tekeytymään, kun oli pullat uunissa (ja pettymys yhteen viivaan pienempi kun aktiivisesti yritin olla tekemättä asiasta numeroa itselleni). Kävin viiden minuutin päästä vilkaisemassa, uudestaan toisen viiden minuutin päästä ja lukemattoman monta kertaa sen jälkeen. Luin käyttöohjeet uudestaan.

Koska siinä testissä näkyi sittenkin KAKSI viivaa, toinen tosin hieman toista haaleampi. Meni hieman pasmat sekaisin tuossa vaiheessa, luulisi että olisin hyppinyt riemusta, mutta sen sijaan olin varma että asiassa on tapahtunut jokin virhe. Hetken aikaa jopa mietin että kerronko asiasta Isännälle ollenkaan vai teenkö vaivihkaa muutaman päivän päästä uuden testin. Totesin kuitenkin että nyt on kyse NIIN isosta asiasta etten voi olla kertomatta. Lumitöistä palannut mies sai ensin tuoretta pullaa ja sen perään plussaa näyttävän raskaustestin, halasi ja pyyhki jotain silmäkulmastaan <3 

Tein sitten kuitenkin kahden päivän päästä uuden testin, positiivinen oli sekin. Ensimmäisessä neuvolassa käytiin tasan kuukausi testin tekemisen jälkeen, jotenkin tuolloinkin vielä tuntui hassulta että raskautta ei neuvolassa mitenkään varmistettu. Vasta kolme viikkoa myöhemmin ultraäänilaitteen monitorissa näkynyt ihmishahmo ja pieni sykkivä sydän vakuuttivat minutkin asiasta että vauva tosiaan on olemassa. Raskaus oli pidetty tarkoin varjeltuna salaisuutena tuohon ensimmäiseen ultaäänikäyntiin asti, sopivasti tuona samaisena päivänä pääsimme kertomaan livenä vauvasta molemmille tuleville isoäideille ja useammalle muullekin lähisukulaiselle. 

Neljä päivää myöhemmin aloin vuotaa verta, tietenkin viikonloppuna. Soitto sairaalaan poiki toteamuksen että pieni vuoto saattaa olla normaalia ja toisaalta mikäli kyse on siitä pahimmasta vaihtoehdosta niin näillä viikoilla ei ole mitään tehtävissä. Olin joutunut edellisenä päivänä töissä erään työtoverin vihanpurkauksen kohteeksi ja pahoittanut siitä mieleni melko rankasti, pohdin asioiden mahdollista yhteyttä toisiinsa. Arjen koitettua kävin yksityislääkärillä ultraäänessä omien hermojeni rauhoittamiseksi, ruudulla vilkkaasti liikkuva mini-ihminen ja kaikki hyvin. Sain maksaa itseni kipeäksi tuosta käynnistä, mutta raha tuntui siinä vaiheessa sivuseikalta.

Pelko siitä että jokin menee vikaan kuitenkin jäi jäädäkseen koko loppuraskauden ajaksi. Raskaus ei sitten ollutkaan helpoimmasta päästä ja synnytyskin mentiin mutkan kautta, mutta ei niistä sen enempää.

Tuossa se nyt vieressä tuhisee, oma pikkuinen, ikää tänään vähän vaille kuukausi <3 Ja äiti käy viiden minuutin välein katsomassa että nukkuva vauva hengittää 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *