Kiitollinen.

En ymmärrä, miten päädyin tähän tilanteeseen. En uskonut tämän henkisen helvetin kestävän jopa vuosia. En ymmärrä, miten joku jaksaa vuodesta toiseen keksiä valheita valheiden perään ja elää omien valheidensa verkossa uskotellen muille kaikenlaista sontaa. Välillä kyllä puhuu itsensä pussiin, mutta hetken päästä taas uusia valheita vanhojen perään.

Eilisessä tapaamisessa oli se sama vanha kaava – heti alkuun, kun tilaisuuden sai, Virus halusi ”selventää” asioita. Selventämällä tarkoitan sitä, miten minun mustamaalaamiseni jälleen alkoi. Miten hänen sanojensa mukaan neljä vuotta sitten minä vain häivyin, miten hän tiesi minun tekevän virheen, miten hän on uhri, miten minä vain keksin asioita päästäni eikä hän ole ikinä tehnyt mitään väärin. Hän on uhri, minä vain esitän sellaista. Näin se on. Hänen sanojensa mukaan.

Ihminen, joka ei ole koskaan myöntänyt virheitään. 

Ensinnäkään tarkoituksena ei ollut mennä muistelemaan menneitä – tai kummankaan versioita niistä. Tarkoituksena oli puhua nykytilanteesta ja esimerkiksi siitä, että pystyykö hän hoitamaan lähivanhemman tehtävät tässä kohtaa tarpeeksi hyvin ja asianmukaisesti. Pysyimme tapaamisen pääasiallisissa aiheissa murto-osan ajasta, jonka vietimme siellä. Muu aika meni aivan hukkaan. 

Olen kiitollinen siitä, että minun ei tarvitse nähdä kyseistä ihmistä enää kuin loma-aikoihin tai vastaavilla käynneillä. Poikkeustapauksissa. Olen kiitollinen siitä, että nykyään normaalit vaihtopäivät osuvat päivähoitopäiville. Olen kiitollinen siitä, että kaikista Viruksen tarinoista ja vieraannuttamis-yrityksistä huolimatta, tyttäreni kertoo ja osoittaa säännöllisesti rakastavansa minua. Päivähoidosta hakiessani hän juoksee luokseni, halaa minua lujaa ja antaa suukon mukanani olevalle pikkusiskolleen. Ja silloin jälleen olemme yhdessä. Äiti ja pienet prinsessansa. Sitä hetkeä rakastan.

Olen kiitollinen siitä rohkeudesta, jota olen saanut kerättyä viimeisen parin-kolmen vuoden aikana. Olen kiitollinen niistä upeista ihmisistä ympärilläni, jotka ovat jaksaneet kuunnella murheitani. Toivon, että jokainen heistä tietää, miten tärkeä tuki ovat olleet.

Kiitos.

Suhteet Rakkaus Mieli Vanhemmuus

Tunteet sanoiksi.

En tiedä, mistä aloittaisin. Olen väsynyt taistelemaan ja pelkäämään, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen väsynyt perättömiin syytöksiin, mustamaalaamisiin ja jatkuvaan kieroiluun. Olen väsynyt miettimään, että uskotaanko minua. Minua on syytetty asioista, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Minusta on maalattu lapsilleni vaarallista ihmistä perussairauteeni vedoten. Olen joutunut toimittamaan lääkärinlausuntoja siitä, että sairauteni ei millään lailla rajoita kykyäni olla lapseni huoltaja. Olen alistunut ja antanut toisen ihmisen saada minut voimaan niin pahoin, että olen ollut valmis päättämään päiväni. Olen antanut toisen ihmisen rajoittaa elämääni ja käyttää hyväksi rakkauttani lapsiani kohtaan. Tänään sain taas kuulla, miten paljon vikoja minusta löytyy. Tapasin entisen puolisoni kera sosiaalityöntekijöiden. Saimme kaikki kuulla toisen osapuolen tarinoita huonosta äidistä ja siitä, miten hän on sentään Aina asunut lapsemme kanssa. Kyllä minäkin olisin asunut – jollei hän olisi minua uhkaillut ja manipuloinut tarpeeksi pitkään ennen lastenvalvojalle pääsyä. Minä luovutin. Lähdin. En vapaaehtoisesti omasta päätöksestäni, vaan henkisen (-sekä eron aikaan fyysisenkin) väkivallan seurauksena, lopen uupuneena asioista riitelemisestä. Luovutin. Lastani en saanut mukaani, enkä tätä aiemmin ole julkisesti asiasta näin avoimesti puhunutkaan. Muutostani yhteisestä kodistamme tuli noin kuukausi sitten 4 vuotta täyteen. Vähän päälle neljä vuotta olen nyt kuunnellut kuinka huono äiti olen. Esikoiseni pikkusisko syntyi viime vuonna. Senkin vuoksi olin huono äiti. Olinhan mennyt rakastumaan uuteen mieheen ja perustamassa perhettä. Minun ja tämän Virukseksi tässä tekstissä kutsumani ex-puolisoni yhteinen lapsi sai myös osan tästä katkeruudesta. Hänelle Virus muisti sanoa, että kohta äidillä ei ole enää aikaa sinulle. Sellaista potaskaa. Molemmille riittää aikaa Ja rakkautta. Rakkautta suklaakekseihin asti, kuten esikoiseni sanoo. Tuolla alakerrassa he nyt nukkuvat. Molemmat prinsessani. Isompi prinsessa menee taas maanantaina isälleen. 

Päivän avautuminen. Siinä tämän hetken fiilikset. Huomenna taas uusi vuodatus.

Suhteet Oma elämä Mieli Vanhemmuus