1. Kaaoksen kanahäkki 🐔

Terve. Tuli tosiaan hankittua punainen paku, ja nyt ollaan lähdössä avokin kanssa pitkälle seikkailulle Eurooppaan.

  1. Reitistä ei ole tietoa 🎡
  2. Paluusta ei ole tietoa 🧐
  3. Asunto on irtisanottu 🌞
  4. Töistä on irtisanouduttu 🌺
  5. Matkaanlähtöpäivästä ei ole tietoa🤡,
  6. mutta varmaa on se, että syyskuun aikana auto starttaa! 😂

Ollaan laitettu pakua  siihen kuntoon, että autossa pystyisi jotakuinkin asumaan ja erityisesti nukkumaan. Punainen Hyundain paholainen on ostettu käytettynä, ja auto onkin ollut jo aiemmin jollakin mummolla matkakäytössä. Merkkinä tästä oli lähinnä se, että matkustamon ja takatilan välinen seinä oli jo otettu pois, ja tässä välikössä olivat verhot. Kattoon oli maalattu hieno tähtitaivas, seinät oli maalattu valkoiseksi koristuksineen. Lisäksi takatilasta oli riisuttu pakun ”ylimääräistä” tavaraa pois ja lattia oli päällystetty. Myös seinissä oli valmiina muotoon leikatut punaiset huopapalat, joiden taakse nuo ruskeat seinälevyt oli piilotettu.

Ajattelin tehdä omaksi muistoksi reissun päältä matkapäiväkirjaa tänne blogin puolelle. Valokuvia tulen joka tapauksessa aina ottamaan ja laitan ne tänne joten miksipäs ei. Samalla jos jotakin kiinnostaa seurata missä päin paku on kulkenut, niin täältä voi sitä paremmin seurailla. Pidettäköön tätä päivitystä virallisesti Pakupäiväkirja numero ykkösenä.

Alla muutamat kuvat miltä auto on suunnilleen näyttänyt hankintavaiheessa. Punaiset huopapalat on jo otettu seinistä irti ja seuraavaksi irrotetaan nuo niiden takana olleet ruskeat levyt, jotta alle saa lämpö/äänieristeet. Tämän jälkeen levyt kiinnitettiin takaisin seinään ja huovat laitettiin päälle. Mummon viuhkakoristukset valitettavasti joutuvat prosessin aikana piiloon joten tässä niitä voi ihastella vielä viimeisen kerran. 😛😛😛

Asia jota kaikki miettivät ja jota jotkut ovat uskaltaneet jopa ääneenkin kysyä, miten teillä on varaa lähteä reissuun?🙂 Rahaa on säästetty töitä tekemällä. Reissukaverini on painanut kovapalkkaista kolmivuorotyötä ja on muutenkin paljon itseäni parempi rahankäyttäjä sekä säästäjä. Vaikka meillä onkin nyt ”yhteinen” auto, itselläni ei ole sellaista koskaan ollut. Auto olisi varmasti vienyt minulta monet tonnit. Sen lisäksi kotitaloudesta ei löydy lemmikkejä eikä lapsia. Eikä kummallakaan ole minkäänlaista lainaa maksettavanaan. Muuta kuin itselläni opintolaina, ja sitäkään en vielä maksa takaisin. Päinvastoin yritin hyödyntää opintolainani ja sijoitin sitä rahastoihin, jonka ansiosta itsellänikin on historiallisen paljon rahaa säästössä koska en ole päässyt kajoamaan niihin millään tavalla. Vakkaritöitä olen tehnyt cittarilla 2-3 vuotta, sen lisäksi sivubisneksenä hierontahommia, maalaushommia ja muuta askartelua. Kirpputorillakin tuli myytyä tavaraa 700€ edestä juuri ennen reissua. Tämän lisäksi olemme asuneet pari vuotta kerrostaloasunnossa jossa on todella edullinen vuokra.

Otettakoon vielä huomioon, että reissun päällä ei tule olemaan luksusta, vaan kaikki rahankäyttö on säädetty täysin minimiin. Syödään todennäköisesti joka päivä kirjaimellisesti ulkona, mutta ei ravintoloissa vaan väännetään edullisinta mahdollista retkimössöä lähimmällä siedettävän näköisellä parkkipaikalla. Asunnon irtisanominen oli täysin pakollinen juttu, sillä miksi maksaisimme reissun päällä vuokraa paikasta jossa emme tule oleskelemaan pitkään aikaan. Ainoa menoerä on 1. bensa, 2. varastovuokra. Ja tietysti kaiken maailman yllättävät menot: auton hajoaminen, mahdolliset hostelliyöpymiset, ruuan tankkaus, sairastumiset ja niin edelleen. Eläminen Suomessa on tällä hetkellä muutenkin niin kallista, että se on yksi syy miksi molemmat haluavat lähteä pois. Ihan vaan esimerkkinä: ostin yksi päivä lähikaupasta näkkileipää, vessapaperia, banaania, ja jonkun muun lähes mitättömän asian, tämä lysti kustansi 16€. En vieläkään käsitä mistä koko hinta koostui. Kaikki maksut, bensaa myöden helpottuu saman tien kun pääsee Suomesta pois.

Kaikkea tavaraa emme sentään ole myyneet pois. Meillä jää kahden neliömetrin suuruisen varaston verran omaisuutta Lietoon. Tämä varasto maksaa 50€/kk eli vain 25€ per pää. Ei kuulosta lainkaan pahalta verrattuna siihen että maksaisimme vaikkapa 700€ vuokraa asunnosta jossa emme vietä aikaa laisinkaan. Varastoon tulee menemään joitakin tärkeimpiä ja vanhoja perintöhuonekaluja, taidetta, pelejä, keräilytavaroita ja sen sellaista. Muu omaisuus on myyty pois tai lahjoitettu eteenpäin. Ja mahdollisimman paljon pyritään tietty ottamaan mukaan (esimerkiksi vaatteita).😊 Alla on kuva minkä kokoisesta varastosta on kyse. Aikalailla perus häkkikellari -varaston kokoinen luukku. Tuohon tilaan mahtuu yllättävän paljon tavaraa.

Oman elämän Madventures -matka lähestyy ja asunto on jo muutamia viikkoja näyttänyt epämääräisen kaoottiselta. Niin kuin monesti totesin meidän asuntomme nykytilaa tarkastellessa: ”tää on kyl yks kaaoksen kanahäkki”, kunnes tajusin että käytän tätä sanontaa täysin väärin mutta ei se mitään, on se ihan toimiva noinkin. Yhteen asunnon nurkkaan olen yrittänyt sijoittaa tavaroita jotka mahdollisesti tulevat autoon mukaan, ja yhteen nurkkaan tavaroita jotka menevät varastoon. Kaikkea tätä ennen yhdessä asunnon nurkassa oli tavaroita jotka menivät kirpputorille. Sen lisäksi jostain löytyy aina erikseen pussi tekstiilijätteeseen meneville asioille, UFF:iin tai SPR -laatikkoon meneville asioille, tai laatikko tavaroille jotka olen vienyt meidän kerrostalon ala-aulaan. Täällä asukkailla on tapana jättää ala-aulaan juttuja joita ”saa ottaa”. 😄 Vein sinne esimerkiksi läjän halloweenkoristeita, keittiöpyyhkeitä ja muuta sälää joita ei kirpparilla jaksanut myydä. Todella toimiva systeemi tämä meidän ilpparilainen kierrätysrinki, sillä kaikki katoaa yleensä alta aikayksikön.

Tällaiselle reissulle lähteminen ei todellakaan tapahdu ihan sormia napsauttamalla, mutta siihen nähden ollaan otettu aika rennosti. Itse olen seuralaistani kovempi stressaaja ja listojen laatija, se tyyppi joka tulostaa kaikki dokumentit paperisena ja miettii etukäteen läpi mahdolliset kauhuskenaariot. Seuraavassa postauksessa luettelenkin läjän asioita joita tulee ottaa huomioon ennen automatkalle lähtöä. Vamos!

tyo-ja-raha matkat parisuhde runot-novellit-ja-kirjoittaminen
Kommentit (4)
  1. 5. Matkafakiirin pakkauslista 📝🏋️‍♀️ – Eimi S | Lily
    23.9.2023, 11:13

    […] 1. Kaaoksen kanahäkki 🐔 […]

  2. Episode 4: Pimp my van 🎨🚚 – Eimi S | Lily
    21.9.2023, 23:51

    […] 1. Kaaoksen kanahäkki 🐔 […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *