106. Story time: murtauduttiin taiteilijaresidenssiin
Pakupäiväkirja 106.
Pientä tarinatuokiota tähän väliin eeppisten spraymaalausten siivittämänä. Eräs aamu herättiin tapamme mukaan törkyiseltä hiekkaparkilta. Jonkun matkan päässä näkyi hökkeleitä, ja olimme monesti lähistöllä ajellessa todenneet että paikan päällä täytyisi joku kerta käydä tutkimassa tarkemmin. Nopeasti katsottuna näytti nimittäin siltä että paikalla olisi muutama siisti graffiti ja muuta taidetta. Nyt majailimme auton kanssa aivan vierellä, joten aamulla lähdimme tarpomaan pellon poikki kohti alapuolella näkyvää urbaania betonikeskittymää.
Paikan päällä olikin todella paljon taidetta ja suurimman huomion vei tietysti Sakerin ja Ceserin teokset. Olen maininnut tuon kaksikon jo varmaan monesti, kyseessä on Kanarian graffitikunkut 🔥. Maailmanlaajuisesti tunnetut spraytaiteilijat jotka ovat käväisseet Suomessakin maalaamassa. 🙂 Ei otettu oikein selvää että mikä tuo kyseinen rakennus on ennen mahtanut olla, mutta jatkettiin kiertelyä.
Päästiin toiselle puolelle rakennusta ja wou… Piha oli täynnä autojen romuista tehtyjä isoja installaatioita, erilaisia eläinhahmoja. Arvelin että paikan päällä on varmaan ollut jonkinlainen tapahtuma jolloin teokset on maalauksineen tehty. Jatkettiin kuitenkin nurkkien nuuskimista ja muutama rakennuksen ovi olikin auki. Yhden oven takana oli suhteellisen freesin oloinen vessa, ja toisessa huoneessa pieni keittiön oloinen koppi lavuaareineen. Toisessa pienessä kopissa oli suihku. Paikat olivat siistejä ja satunnaista taiteilijoihin viittaavaa tarviketta nurkat väärällään. Oli selvää että kyseessä oli mahdollisesti jonkinlainen taiteilijan, tai taiteilijakollektiivin työhuone.
Isoon rakennukseen ei päässyt mitenkään sisälle, valtavat ovet oli joka puolelta tiukasti lukittu. Tästä huolimatta joku oli kuitenkin onnistunut saamaan itsensä sisälle rakennukseen, sillä heti suuren oven takana kolistellessamme sisältä alkoi kuulumaan epätoivoista maukumista. Hyliksessä oli sisällä kissa, ja kun sanon että maukuminen oli epätoivoista ja itkuista, se todellakin oli sitä. Olimme molemmat aivan varmoja että kissa on nälissään ja mahdollisesti loukkaantunut. Kun kissa kuuli että ulkona oli ihmisiä, hän kuin hädissään alkoi maukumaan kovaan ääneen.
Kiersimme hylistä ympäri ja yritimme löytää mahdollista sisäänkäyntiä. Myös kissa seurasi liikkeitämme rakennuksen sisällä ja tuli aina sen oven taakse, jossa pyörimme. Epäilimme että kissa oli tippunut rakennukseen katon läpi eikä löytänyt tietä ulos. Minkäänlaista kissan mentävää aukkoa ei nimittäin vahingossakaan löytynyt. Yhden oven alla oli rako, josta pystyi näkemään kissan oranssin nenän kun hän yritti kurkkia ulkoilmaa. Kissan surullista maukumista oli sydäntäsärkevää kuunnella. Tämän reissun aikana on muutenkin joutunut monesti kovettamaan sydämensä mitä eläimiin tulee. Oman onnensa nojassa olevia kissan- ja koiranpentuja siellä täällä, aikuisista elukoista puhumattakaan. Tämä kyseinen oranssin kissan tapaus olisi jäänyt valtavasti mielen päälle vaivaamaan jollemme olisi toimineet, joten mietimme mitä vaihtoehtoja meillä olisi kissan pelastamiseksi.
Suomessa tällaisessa tapauksessa soitettaisiin poliisille, ja asian osaava henkilö tulisi suorittamaan eläimen pelastamisen. Meillä ei ollut mitään tietoa miten Kanarialla toimitaan vastaavissa tapauksissa, mutta toisin kuin monessa Euroopan maassa, täällä pidetään eläimistä hyvää huolta. Ainakaan Gran Canarialla katukoiria ei ole lainkaan, ja muutamia katukissoja ruokitaan ja niistä pidetään hyvää huolta, (sen verran mitä omaan silmään on osunut). Joten, myös paikalliset olisivat varmasti kiinnostuneita pelastamaan kyseisen kissan hädästä eikä asialle vain viitattaisi kintaalla.
Matkakaverin kanariansukulainen on eläintenhoitaja, joten hän ajatteli laittaa viestiä ja kysyä miten tälläisessa tapauksessa täällä toimittaisiin. Itse laitoin tässä vaiheessa Ceserille ja Sakerille viestiä, sillä jollei kyseessä olisi sattumalta jomman kumman miehen oma ateljee, maalaisjärkeni kertoi että ainakin he tietäisivät jonkun joka pääsisi rakennukseen sisälle. En kuitenkaan liputtanut sen puolesta että kiireisillä taiteilijoilla olisi nopealla aikataululla aikaa lukea viestejä saatika vastata niihin. Vielä kun oma viestini saattoi olla lievästi hämmentävä. Tiivistelmä: ”Graffitit, hylis, kissa paniikissa, sos”..
Menin vielä uudestaan pyörimään aiempaan hämärään huoneeseen josta löytyi lavuaari ja suihku. Epätoivoisesti yritin etsiä jos seinästä löytyisi heikko kohta, jonka läpi voisi väkivalloin puskea sisälle. Olin todellakin valmis vaikka hajottamaan seinän eläimen pelastamiseksi. Ihmetyksekseni, pilkkopimeän huoneen seinässä todellakin oli nyrkin mentävä aukko, jonka kohdalla seinä olisi todennäköisesti heikompaa puumateriaalia. Koskin seinää ja kappas, aukon kohdalla olikin ovi.
Öö.. Astuin sisälle valtavaan halliin, tähän kyseiseen ”hylikseen”😀. Katsoin nopeasti ympärilleni enkä heti bongannut kissaa missään. Kävin äkkiä hakemassa matkakaverin myös paikalle. Sisällä rakennuksessa oli aivan valtavan upea itse rakennettu skeittihalli, paljon maalauksia ja muuta hienoa taidehärpäkettä. Ei ihan sitä, mitä luulimme sisältä löytyvän. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään hylätty rakennus niin kuin ulkopuoli antoi olettaa, vaan suorastaan hieman LOFT -henkinen urbaanikämppä. Lähdimme etsimään kissaa, ja pian oranssi pikkukissa tulikin näyttäytymään. Heti ensimmäiseksi huomasimme että kissalla oli panta kaulassa ja se oli erittäin hyvinvoivan näköinen. Kissimirri vietti todellisia kissanpäiviä, kissalla oli asiat todennäköisesti paremmin kuin meillä itsellämme on koskaan ollutkaan. 😂😂 Huh huh..
Kissalla oli tosiaan ruokapurkit vesineen, ja joku piti siitä selvästi huolta ja hänellä ei ollut minkäänlaista hätäpäivää toisin kuin maukumisesta saattoi olettaa. Todennäköisesti kissa mourusi vain yksinäisyyttään tai muuta tylsyyttään. 😀 Pääasia oli, että kaikki oli sittenkin kunnossa. Ehhh… Nyt tuli kuitenkin vähän fiilis, että olimme luvatta tunkeutuneet jonkun yksityisreviirille. Kun kissan kunto oli tsekattu ja todettu bien buenoksi, käännyimme muina kotirosvoina kannoillamme takaisin ulos ihmettelemään.
Tuo kyseinen paikka oli todella siisti, ties vaikka kaupungin omistama, tai sitten yksinkertaisesti jonkun taiteilijakollektiivin yhdessä rakentama. Ties vaikka joku asuisi tuolla kissansa kanssa. Sisälle oli loppujenlopuksi helppo päästä, kun tiesi mistä mennä. Oli siis hienoa huomata että tälläisiä mestoja voidaan ylläpitää ilman että lauma jonneja ja jonnettaria tulee tuhoamaan paikkoja. Toimisiko sama Suomessa? Vahvalla kokemuspohjalla voin kertoa: tuskinpa toimisi.
Nuo ulkona olevat metalliromueläimet tekivät kyllä suuren vaikutuksen, valtavan hienoja rakennelmia. Suuntasimme taideteoksilta pikkuhiljaa takaisin autolle ja tässä vaiheessa Saker vastasikin viestiini, että kyseessä on hänen kaverinsa kissa joka saa tulla ja mennä miten haluaa, kissasta ei tarvitse olla huolissaan… Aijaa vai. 😀😀😀 Hahah. Jätin vastausviestissä mainitsematta että se asia tulikin jo omatoimisesti selvitettyä, mutta kiitos vaan tiedosta. Jonkun ajan päästä myös Ceser vastasi viestiin suurin piirtein samalla tavalla. Eikä siinä vielä kaikki, myöhemmin myös itse paikan omistajan tyttöystävältä oli pamahtanut viestipyyntö, ja pitkä tarina siitä, että kissalla on kyllä kaikki kunnossa. Uuf. 😂 Nyt oli luvassa pientä väärinkäsityken selvitystä puolin ja toisin. Omistaja laittoi vieläpä selfien oranssin pikkukissansa kanssa että kissalla on kaikki ookoo. Harmi kun ei tullut itse otettua selfietä kisun kanssa, kanssa jonka olisi voinut vastausviestissä lähettää. 🐈 Näihin pelastuspartio -tunnelmiin täältä tähän…… Oli kyllä viimeinen kerta kun yritetään enää pelastaa mitään mouruavaa kissaa yhtikäs mistään.
–