123. Natsien tuhoama kummituskylä
Pakupäiväkirja 123.
Pakupäiväkirja ”yy kaa koo”. Nyt tulee melko alavireinen postaus, sillä Essi-täti kertoo sodasta. Useasti havahdun ajatukseen siitä, miten kaukana oikeasti ihminen on vielä todellisesta sivistyksestä. Voimme varmasti kaikki olla samaa mieltä siitä, että ehkä sivistymättömintä toimintaa tällä planeetalla on tappaa muita ihmisiä. Jopa minä -94 syntynyt henkilö olen kuunnellut sotatarinoita oman isomammani suusta. Kollektiiviset ja ylisukupolvelliset sotatraumat ovat siis nykyihmistä vielä todella läsnä. Ja pakko ollakin sillä maailmalla soditaan kokoajan. Moni ihminen on lähivuosina ollut järkyttynyt Ukrainan ja Gazan sodasta. Itse olen järkyttynyt siitä, että koko elinaikanani on sodittu. Tässä on lista, jota voitte käydä muistin virkistykseksi katsomaan. Ja tässä on lista tällä hetkellä käynnissä olevista aseellisista konflikteista. Listalta löytyy aika paljon muutakin kuin Venäjä, Ukraina, Israel ja Palestiina. Ei ole hetkeä, jolloin maailmassa olisi ollut rauha. Vaikka missien toivoma maailmanrauha on ranskalaisittainkin sanottuna melkoinen CLICHÉ.. Onko tuo väärin toivottu? Emmekö me kaikki sitä haluaisi? 🤔
”Sotatrauma saattaa saada erilaisia muotoja seuraavan sukupolven ja sitä seuraavan sukupolven elämässä. Toisen ja kolmannen sukupolven edustajilla ei ole mukanaan sodan taakkaa oman kokemuksensa kautta, mutta he ovat usein niitä, joiden oireilusta aletaan havahtumaan ylisukupolvisen trauman olemassaoloon ja seurauksiin”. – Jarno Katajisto. En voi muuta kuin miettiä kuinka sekaisin me ihmiset mahdamme olla DNA-ketjuja pitkin kulkevia traumojamme kantaen sukupolvelta toiselle. Ja tälläisen trauman kantamiseen ei tarvita edes sotaa.
Mainitsin että isomammani kertoi tarinoita. Hän kertoi meille Stalinin vainoista. On sanomattakin selvää että oma babuškani oli kokemuksistaan täysin traumatisoitunut ja useasti kyläilyt Ilpoisten asunnossa päätyivätkin itkuun. Olen silti kiitollinen että näitä tarinoita on yritetty kertoa eteenpäin. Isomammani oli inkeriläinen ja hän koki perheineen ”suuren etnisen puhdistuksen”, Stalinin vainot. Aihe on kiehtova siitäkin syystä että inkerinsuomalaisten kohtalosta on vaiettu. Siksi avaan tätäkin asiaa tässä hieman. Inkeriläisten kansanmurha on Venäjän vallankumouksen käynnistämä 1900-luvun tapahtumien sarja, jossa Neuvostoliitto karkotti, vangitsi sekä surmasi inkeriläisiä. Tämä johti inkerinsuomalaisten kansanmurhaan. Kulttuuri mitätöitiin, tuomittiin ja tuhottiin.
Isomammani joutui pikkutyttönä hautaamaan oman äitinsä routaiseen maahan. Maahan, johon ei edes lapio uponnut. Muistan nämä tarinat hyvin, sillä ne olivat kammottavaa kuunneltavaa. Kauhutarinoita, jotka olivat totta. Hän kertoi siitä, miten saksalaiset sotilaat marssivat heidän asuntoonsa. Mammani istui penkillä ja tuijotti alaspäin suuria saappaitaan, kun saksalainen sotilas kyni hänen hiuksensa pois. Hän kertoi myös siitä kuinka pyykkejä viedessään ulkona oli astumaisillaan kiven päälle, mutta harppasi tuon yli. Hetken päästä perässä tuli sotilas joka astui murikan päälle. Kivi paljastuikin miinaksi ja sotilas räjähti kuolemaansa.
Siperiaan siirretyt inkeriläiset sijoitettiin vankileireille. Yksikin isoisoisistäni, pappi, lähetettiin risti selässään Siperiaan. Neuvostoliitto vaikeni inkeriläisistä eikä heitä virallisesti ollut olemassa. Tietokirjailija Anni Reuterin mukaan suomalaisiin kohdistuneet Stalinin vainot nousivat Suomessa keskustelun ja tutkimuksen kohteeksi liian myöhään. Hänen mielestään asia on ollut pitkään tabu, josta on vaiettu kodeissa ja kouluissa ja suomalaisten kokemat mittavat joukkokarkotukset ja vainot olisi aika nostaa mukaan kouluopetukseen sekä yleiseen tietoisuuteen. Hiljentymiseen on hänen mielestä on vaikuttanut hyvien suhteiden ylläpito Neuvostoliittoon, kylmä sota sekä suomettuminen. Isomammanikaan ei ole opettanut venäjän kieltä omille lapsilleen eteenpäin, (muutamia sanoja lukuunottamatta) mikä on tietysti suuri sääli. Muistan lukeneeni joskus että jopa inkeriläisiin liittyviä kirjoja on läjäpäin poltettu ja tuhottu. Vasta lähivuosina on alkanut ilmestymään kirjoja, joissa ihmiset kertovat omia tai vanhempiensa kokemuksia vainoista. Tämä on järkyttävää, sillä aihe on käsin kosketeltava. Vielä lähempänä tämä liippaa äitiäni ja mammaani, joiden tiedän tätäkin tekstiä lukevan. Terveiset! (Ei niin piristävän aiheen ääreltä).
Inkerinmaata sanan historiallisessa merkityksessä ei enää ole. Se sijaitsi Leningradin ympäristössä. Ennen vainoja inkeriläisiä oli arviolta 140 000–160 000, nykyään inkeriläisiä asuu hajanaisesti Venäjällä noin 19 000. Enimmillään arvioituna vainojen uhrien määrä oli 30 miljoonaa. Yli 100 000 suomalaisia karkotettiin Neuvostoliitossa ja suurin osa olivat inkerinsuomalaisia. Olen yhden ainoan kerran elämässäni törmännyt inkeriläiseen poikaan Suomessa. Olin jossakin päin Hyvinkäätä kotibileissä, selvisi että poika on venäläinen ja vieläpä inkeriläinen.
Ympäri Eurooppaa ajellessamme hirveät sodan jäljet ja tuho ovat vahvasti olleet joka paikassa läsnä. Jäimme Keski-Ranskan alueella yöksi Oradourin kuntaan. Oradour-sur-Glane on tunnettu kamalasta joukkomurhastaan. Kaikki lapset, naiset ja miehet joukkosurmattiin. Kaiken kaikkiaan noin 643 siviiliä. Tästä on jäänyt jäljelle kokonainen iso tuhottu kummituskylä. Kyläpahanen on enää pelkkä raunio vain, mutta tuolta löytyy kaikki mitä kylässä kuuluukin olla. Kahvilat, apteekki, koulu, kirkko ja niin edelleen.
Toisessa maailmansodassa Waffen-SS:ään kuulunut yksikkö tuhosi Oradour-sur-Glanen maalaiskylän 10. kesäkuuta 1944. Kaikki kylän asukkaat tapettiin. Oradourin tapaus ei ollut poikkeava tapahtuma natsi-Saksan valtaamilla alueilla. Vastaavia toimia tapahtui myös Italiassa, Kreikassa, Puolassa, Jugoslaviassa, ja varsinkin Neuvostoliitossa. Waffen-SS:n tehtävä oli toimia Saksan eliittinä, ja se saikin mainetta tehokkaana eliittisotilasjärjestönä.
Sotilaat murhasivat kaikki kylästä löytämänsä sekä lähiseudulta tuodut ihmiset, myös kaikki onnettomat ohikulkumatkalla olevat henkilöt. Naiset ja lapset paimennettiin kirkkoon joka sytytettiin tuleen. Kirkosta karanneet ammuttiin konekivääreillä. Miehet paimennettiin vajoihin ja latoihin, jossa heitä ammuttiin jalkoihin. Miehille syötettiin bensiiniä ennen kuin ladot sytytettiin tuleen.
Tuhottua kylää ei koskaan rakennettu uudelleen vaan lähistölle rakennettiin sodan jälkeen uusi kylä. Presidentti Charles de Gaulle määräsi että vanhan kylän rauniot säilytetään muistomerkkinä ja museona. Virallinen sisäänkulku itse kummituskylään tapahtuu museon kautta, mutta kylään on noin muuten täysin vapaa pääsy ilman maksua. Paikka on melko iso, sen kokoinen kuin kylät yleensäkin ovat.
Oradourin kylä on jätetty täysin siihen kuntoon missä se oli verilöylyn jälkeen. Autiokylä vetää sanattomaksi siinä missä keskitysleiritkin. SS-joukot saapuivat ensin Limogesin tielle. Osa porukasta liikkui pääkatua pitkin ja loput piirittivät kaupungin. Kaupungin toisessa päässä joukot eristivät aluetta. SS-joukot keräsivät väkeä aukiolla ja tappoivat heitä sattumanvaraisesti kaduilla ja taloissa. Yli 14-vuotiaat miehet jaettiin kolmenkymmenen hengen ryhmiin ja teloitettiin kuudessa eri paikassa. Naiset ja lapset murhattiin alapuolella näkyvään kirkkoon ovien sulkemisen jälkeen. Tämän jälkeen kylä ryöstettiin ja sytytettiin tuleen.
Summa summarum. Kuolema on läsnä elämässämme kokoajan, se on normaalia. Sotiminen ei ole normaalia eikä tietoinen tappaminen. Ei ihmisten eikä minkään olennon jolla on elävä sielu. Tähän lukeutuvat myös eläimet. Aina sitä myös kuulee ja näkee ”vanhoja” sotatarinoita joista ei todellisuudessa ole edes kauan aikaa. Suorastaan ihan naurettavan pieni vuosimäärä. Tuntuu että emme ihmiskuntana kehity mihinkään suuntaan. Tätä maailmaa pyörittää: raha, valta, politiikka, viha, ahneus ja omistamisenhalu. 🙂 Tästä taas päästään aasinsiltana omaan ajatukseeni siitä, miksi en erityisesti pidä tästä maailmasta jossa elämme. Tähän ei tarvita edes kenenkään surmaamista, jo yksinkertaisesti pelkkä asiakaspalvelutyössä oleminen on opettanut itselleni ihmisen pohjattoman tyhmyyden, ilkeyden, kamaluuden ja julmuuden. 
Lapsia tapetaan tälläkin hetkellä koko ajan. Instagram tarjoilee minulle aktivistien jakamia videoita palestiinalaisista lapsista, jotka ovat sodan jäljiltä haavoittuneet, runneltuneet ja menettäneet raajansa. Verisiä pikkulapsia jotka itkevät palaneiden raunioiden juurella kuolleita vanhempiaan. Tämä on materiaalia jota ei tietystikään julkimediaan tuoda, mutta se muistuttaa itseäni siitä että tämän on toisen ihmisen todellisuutta kokoajan. Tehdään yksi asia selväksi rakkaat ystävät, perhe ja tuntemattomat. Jos ikinä mietitte haluaisinko saada omia lapsia..
Miksi ikinä haluaisin tehdä lapsia maailmaan, jonka kanssa en haluaisi olla itse minkäänlaisessa tekemisessä. Maailmaan täynnä julmuutta ja brutaalia tappamista, toisten ihmisten ja eläinten. Ja jos tulkitset tämän niin, etten arvosta omaa olemassaoloani, saatat ehkä olla oikeassa. Sillä ison osan ajasta vihaan tätä maailmaa. Jokainen tekee omassa elämässään niin kuin parhaakseen näkee, mutta tämä on aina ollut minun oma henkilökohtainen mielipiteeni. Muiden ihmisten vauvafilosofia ei kuulu minulle. Vuodet vierivät, ja oma mielipiteeni asian laidalla vain syvenee. Itselleni tämä kaikki on enemmän hengellisiä ajatuksia. Haluan poistua tästä ”ulottuvuudesta”, joten en halua jättää myöskään mitään jälkeeni. Ehkä muutaman kälyisen blogipostauksen. Jos en halua itse olla olemassa = en halua tehdä toista ihmistä olemaan olemassa. 😀 Logiikka on melko helppo ymmärtää. Nämä eivät ole millään tavalla itsetuhoisia ajatuksia, ne ovat paljon syvällisempiä ajatuksia. Voisin ehkä adoptoida lapsen tehdäkseni jonkun maailmasta paremman paikan elää. I am perfectly happy, viiden lapsen täti (rimmasi). Uskon kyllä siihen että me kaikki olemme täällä syystä, minunkaan olemassaoloni ei ole satunnaista eikä kenenkään muunkaan. Mikä on syy sinun omalle olemassaolollesi? Ehkä siinä on aihe pohdittavaksi. Minusta vahvasti tuntuu ja syvällä sisimmässäni tiedän, että tässä maailmassa on olemassa jotakin parempaa kuin tämä kyseinen maapallo, jolla elämme. Ja se on ajatus joka minua aina lohduttaa. 🙏 Huomenna luvassa täysin eri ääripään postaus, nimittäin: Pariisi kuvattuna vaaleanpunaisen pumpulifiltterin läpi💖😁 Kaikkea ihanaa luvassa ja elämä voittaa taas: 🧸🧁🌸🦄🦄🦄 Until then!
–