Ajatukset jotka kävivät jo toteen moniulotteisessa aikamaailmassani

Minä tääll’ olen vieras, vieras vaan

olen ollut alusta saakka,

ovat outoja minulle laaksot maan

ja outo on elämän taakka.

Minä kuljin ja katson kummastuin 

joka puuta ja joka kukkaa,

minä kuljen kumpuja itkusuin 

ja itken ihmisrukkaa.

Me soudamme haahta haurasta,

min ympäri aallot pauhaa;

me kuljemme suurta korpea 

ja emme löydä rauhaa.

Tiet riidellen ristivät toisiaan

ja ystävä toista pettää.

Mikä riemu se koskaan päällä maan

on päättynyt kyynelettä?

Minä lapsena vanhaksi vanhenin.

En nuori ole koskaan ollut.

Toki kerran mä keväästä haaveilin,

mut haavehet nuo oli hullut.

Olen väsynyt lauluni valheeseen.

Herra, tee minut lapseksi jälleen!

Minä tahdon soittoni särkyneen

viedä suurelle virittäjälleen.

– Eino Leino: Hiihtäjän virsiä, Rauhattoman rukous