116. ”Ne haluaa vallata kaikki pinnat”

Pakupäiväkirja 116.

Oodi rakastamalleni taiteenlajille, ei sen kummempaa. 😀 Ei ole olemassa rehellisempää ja raaempaa taiteellista ilmaisumuotoa kuin graffiti. Teet seinän kokoisen taideteoksen kyselemättä lupaa keneltäkään, etkä odota saavasi tuosta minkäänlaista arvostusta tai rahallista korvausta keneltäkään. Päinvastoin joku on valmis maksamaan siitä että teoksesi poistetaan. Yhteiskunta taistelee itse luomiaan ”hirviöitä” vastaan. Jollakin tapaa myös kaunista. Maalarit edustavat minulle ikuisia kapinallisia sankareita. Olen aina sanonut kaikille että rumakin graffiti on kaunis. Kaunista siitä tekee sen ideologia. Graffitikulttuuri ja sen jäsenet ovat henkireikä joka ei koskaan jätä. Et ole ulkona kulkiessasi koskaan yksin. Ihmiset, mahdollisesti jopa tutut ihmiset, ovat jättäneet sinulle nähtäväksi osan itsestään kaupungin likaiselle betoniseinälle tai keskelle metsää sähköboksiin. Sitä tarkoitan myös rehellisyydellä, graffitimaalari ei hienostele tai kaunistele tekemisiään, useasti tekeleetkin ovat rajuja. 👐 En tiedä mistä tämä teksti kumpusi, tunsin yhtäkkistä tarvetta seistä kaikkien maalareiden takana iso soihtu kädessäni. Huonoja uutisia kaikille seuraajille joita eivät graffitit kiinnosta, tai niitä ei ymmärretä. Graffitit eivät tule täältä blogista poistumaan. Ikinä. 🪲

”Se paasasi siitä, että viranomaisten mukaan graffiti pilaa urbaanin tilan, vaikka me joudutaan sietämään mainoksia: valokylttejä, mainospilareita, tienvarsitauluja, mainoksia bussien kyljissä ja niiden typeriä viestejä. Ne haluaa vallata kaikki mahdolliset pinnat, sitä mieltä se oli. Jopa rakennustyömailla näkee mainoksilla peitettyjä pressuja, mutta meiltä kielletään pinnat, joille me voidaan kirjoittaa vastauksemme. Se toisti usein, että just tämän takia oikeaa taidetta oli panna hanttiin sille kaikelle, tehdä filistealaisista loppu”. – Ote Arturo Pérez-Reverten kirjasta: Kärsivällinen tarkka-ampuja. 🙂 Kävin sitten Puerto Ricossa ottamassa nuo letit päähäni niin kuin aiemmin suunnittelin. Letittäjänä toimi senegalilainen nainen nimeltä ”Mama”. Mama on asunut Gran Canarialla parikymmentä vuotta. En osannut yhtään päättää millaiset letit ottaisin joten mentiin perinteisellä cornrowsilla. Jos lettejä Gran Canarialla kaipailee niin Puerto Ricosta löytää taatusti letittäjän. ✌️✌️ Nämä pysyvät hyvänä noin kuukauden jos ei liika suihkuttele ja piehtaroi mullassa. 😀 Lettikampaukset ovat matkaajan paras kaveri. Hiuksia ei tarvitse pestä eikä niiden kanssa tarvitse enää taistella ollenkaan. (Syitä jonka vuoksi käytän kotioloissakin useasti lippistä). Huomenna luvassa viimeistä Kanarianfiilistelyä ennen ISOON Espanjaan siirtymistä. 🦅

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Matkat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

115. Roque Nublo y Pico de las Nieves

Pakupäiväkirja 115.

Yksi maailman suurimmista kivipaaseista, Roque Nublo on varmaan Gran Canarian ikonisin ja tärkein merkkimonumentti. 🗻 Kivipötkö on 80 metriä korkea ja se sijaitsee 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella. Saaren alkuperäisasukkaat palvoivat maata kivipaasin alla ja Nubloa ympäröivä alue julistettiin suojelualueeksi 1987, myöhemmin myös luonnonpuistoksi. Roque Nublon kaverina on 1 949 metrin korkuinen Pico de las Nieves, joka sattuu olemaan Gran Canarian korkein vuori. Pico de las Nieves eli lumihuiput ovat nimensä mukaisestikin se ainoa paikka jossa Gran Canarialla saattaa jopa nähdä lunta.☃️😄 Silloin kun tuonne on satanut tuo ohut kerros lunta, ottavat paikalliset siitä kaiken irti ja lumialueella ilakoidaan rakennellen lumiukkoja. Viimeisimpinä päivinämme Grancalla kävimme patikoimassa kummassakin paikassa. Olimme yötä Tejedan kaupungissa ja aamulla ajoimme pitkin mutkikkaita serpentiiniteitä kohti Pico de las Nievesiä..

Päädyimme johonkin todella vehreisiin Suomi-metsä maisemiin ja suureksi ihmetykseksemme myös: peuravaroitus. 🌲 Ei ole todellakaan käynyt mielessä että saarella asuisi minkäänlaisia sarvieläimiä.

Pico de las Nievesiltä näkyikin jo hyvin myös Roque Nublo. 😁

Yläpuolella pylvästelee itse Roque Nublo. 🫴🗿✨ Kävimme kivipaasin juurella syömässä eväitä ja puhuimme lempiaiheestamme: siitä miten hirvittävää olisi pudota korkealta paikalta alas. 😹 Emme ole kumpikaan faneja ajatukselle että menisi hyppäämään benji-, tai laskuvarjohyppyä. En keksi ajatuksenakaan mitään kamalampaa. Nublolta näkyi hauskasti Tejeda, juuri sellaisella etäisyydellä että joku riippuliitäjä varmasti haluaisi hypätä kielekkeeltä kohti kylää. Tulin siihen tulokseen että tuhannesta eurosta suostuisin riippuliitämään ammattilaisen kanssa tuolta kalliolta alas. Matkakaveria ei saisi riippuliitäjän kyytiin kuulemma mistään hinnasta.

🙏 Todella mukava ja aurinkoinen patikointipäivä. Serpentiiniteitä ajellessa autosta lähtee jarrupalojen vaihdosta huolimatta edelleen välillä erittäin paha käry. 😀 Tuo ei ole lainkaan normaali jarruttelusta johtuva kärtsän löyhkä. Huomasimme tämän kun ajoimme Tejedaan yöksi. Olemme siis aiemminkin olleet yötä kyseisessä kaupungissa, juuri silloin kun kävimme moikkaamassa matkakaverin työkaveria. Silloinkin jarrut sauhusivat ja menimme seuraavana päivänä vaihtamaan nuo jarrupalat. Vaikuttaa siis siltä että renkaissa olisi myös jokin muu ongelma. Onneksi loppureissusta taitaa jäädä ainakin nuo serpentiinitiet vähän vähemmälle. Kohta onkin jo vappu ja päästään käpälöimään ihan oikeaa serpentiiniä. 🤪👽✌️🪁 Ensi kertaan!

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Oma elämä Parisuhde Matkat