109. Birds of Prey

Pakupäiväkirja 109.
Palataan hetkeksi Maspalomasin Palmitos Parkiin. Gran Canarialla pyöriessä Palmitoksesta muodostui keskusteluissamme suoranainen meemi. Palmitos Parkia mainostetaan bussien kyljissä ja kaduilla ympäri saarta. Tapanani oli kysyä puolitosissaan, puoliksi vitsillä… ”Ai Palmitos parkkiin !!!?🤨🧐🤔” ..Liput olivat suolaiset 35€ per nuppi, joten puistoon menoa vitkuteltiin viimeiseen saakka. Joku kaunis päivä auton nurkassa lojutessamme tajusimme, että Kanarialta on myös pian poistuttava, ja meillä olisi vielä paljon paikkoja joissa haluamme käydä. 🆘 Kirjoitimme siis Gran Canaria ”bucket listin”. 😀 Palmitos Park lisättiin listalle, ja muutama päivä takaperin saimme vedettyä puiston pois kyseiseltä lapulta. Eikä kaduta pätkääkään! Palmitos Park oli täysin rahansa arvoinen kokemus.




Mainittakoon ensimmäiseksi puiston plussaksi tietysti monet erikoisen eksoottiset eläimet, joita ei ihan joka eläintarhassa pääse näkemään. Toinen huomattava plussa oli se, että monen eläimen kanssa pääsi kontaktiin ja eläinhäkkeihin pääsi kulkemaan sisälle. Vaikka tuo hieman oudolta kuulostaakin, liikuskelu puistossa oli todella vapaata ja varsinkin lintujen kanssa puistossa kävijä pystyi ottamaan kontaktia, tietysti eläimen ehdoilla. Riikinkukot ja muut isot linnut liikuskelivat vapaina ja näistä oli olemassa vain varoituskyltit ”vaarallinen eläin”. Jos lintu kävisi päälle, se olisi todennäköisesti vierailijan omaa typeryyttä. Myös perhosille oli olemassa oma rakennuksensa, ja olin varma että perhoset ovat tietysti lukittuina omiin pieniin kopperoihinsa. Toisin oli, perhoset nimittäin lentelivät täysin vapaina. 🦋🙂 Pitkin puistoa oli purkka-automaatti tyylisiä masiinoita, joista sai eurolla ostettua esimerkiksi karpeille, emuille tai papukaijoille purtavaa.










Lähdimme puistoon katselemaan eläimiä täysin tietämättöminä siitä että paikan päällä oli myös erilaisia esityksiä. Ensimmäiseksi oli luvassa exotic birds ja tämän jälkeen birds of prey. Ja en voi muuta sanoa kuin Vau! 🙌 Vieläkin tulee kylmät väreet kun mietin tuota esitystä. Kaikki typerä sirkuspelleily oli jätetty pois, ja lintujen annettiin lennellä niin vapaana kuin linnun kuuluukin. Odotin lähinnä että joku työntekijä hakee laatikosta papukaijan joka alkaa pompotella jalkapalloa tai muuta masentavaa. Show alkoikin dramaattisesti niin että kaijat lensivät yleisön pään yli ja tekivät upean lentoesityksensä taivaiden korkeuksiin. Seuraavaksi esiteltiin muita eksoottisia lintuja, ja lopuksi kaikki papukaijat tulivat samaan aikaan taivaalle lentelemään. Tuo kaijoista lähtevä mekkala on muuten aika valtava.. 😀😀





Eksoottisten lintujen jälkeen oli luvassa jotakin vielä jännittävämpää, birds of prey, petolinnut. Haukkoja, kotkia, haikaraa, pöllöä ja muita saalistajia. Hauskinta oli se, että linnut todellakin päästettiin vapaiksi lentämään eikä ole minkäänlaisia takeita, että ne palaisivat takaisin. Jokaisella näytöksen linnulla olisi ollut täydet mahdollisuudet pakata kimpsut ja kampsut ja lentää liihottaa kohti edessä olevan kanjonin auringonlaskua katsomatta ikinä taakseen. Etenkin muutama lintu (en muista oliko haukka vai kotka kyseessä) olivat sellaisia että saattavat näytöksen jälkeen olla kuulemma muutamankin päivän poissa. 😀😀 Mutta jokainen lintu on aina palannut takaisin! Mikäs siinä, helppo ruoka ja elämä. 🫴 Tämänkin show’n aikana jokainen lintu palasi takaisin kotiinsa. Petolinnut tosiaankin lähtivät elämään täysin omaa elämäänsä pitkin taivaita ja saivat muutamia ”ulkopuolisia” pikkulintujakin kimppuunsa näytöksen aikana.. (Ties vaikka olisi ollut maksettu yhteistyö. 🐥🐥)






Olen täysin rakastunut tuohon Amerikan kotkaan (valkopäämerikotkaan), joka on tuttu erityisesti Yhdysvaltain kansallislintuna. Bald eagle. Tuosta ei paljon majasteettisemmaksi enää kotka muutu. 🦅 Joku olisi saattanut rakastua myös näihin näytöksen vetäjiin… 🤔 Naureskelimme että kaikki nuo maestrot olivat kuin suoraan jostakin parhaimmasta palkitusta eläinohjelmasta.. 🤔 Kaikki työntekijät toimivat todella ammattimaisesti ja coolisti ja yleinen habitus oli mainio.💎




Kaikki puiston kilpikonnat näyttivät tältä. 😸 Nuutuneita, nukkuvia limppuja.. 🍞






















Puistossa oli myös delfiinejä jotka vetivät oman pikku esityksensä, ja pieneläimien kanssa oli myös erillinen ”show” jossa pääsi silittelemään vyötiäistä ja taputtelemaan käärmettä päähän. Hyvä kun kaikenmaailman näytösten tiimellyksessä ehti edes kiertämään puistoa kunnolla, tuo 35€ ei ollut siis paha hinta kokemukseensa nähden. Vaikka eläintarhat ovat useasti vähän mehh.. (ei jatkoon👎😓) meillä oli mukava päivä ja erityisesti lintushow’sta ja linnuista jäi hyvä fiilis. Jokaiselle eläimelle pitäisi antaa vapaus valita häkin ja vapauden väliltä, niin kuin noiden lintujen kanssa. 😀 Onneksi (nykyään) eläintarhoissa on useasti rescue elukoita, jotka eivät omatoimisesti luonnossa enää pärjäisi. Täällä Gran Canarialla taitaa olla itseasiassa puisto myös ihan pelkästään tälläisiä eläimiä varten. Mutta se jääpi sitten ensi reissulle.. ✌️ Tänään tuli aamupuhteeksi ostettua lauttaliput pois Kanarialta. 🦅 (Lisää tähän paniikinomainen papukaijamainen rääkäisy🗣🦜KÄÄK). Ensi kertaan. 😅
–









Karnevaalit kiteytettynä yläkuvassa.. 😄😄
Kaikenlaisissa paikoissa sitä on tullut visitoitua ja tässä yksi suositus. Casa de Colon, eli Kolumbuksen kotimuseo. 🗿 Kolumbus asui kyseisessä rakennuksessa matkallaan kohti Amerikkaa 1400-luvun lopulla. Museossa esitellään tutkimusmatkojen reittejä, laivoja, karttoja, Latinalaisen Amerikan esineistöä ja paljon taidetta. Vierailua ei ole hinnalla pilattu, sillä lippu oli 4€. Idyllinen kotimuseo sijaitsee Las Palmasissa. Sisäpihalla asustelee myös muutama klassistakin klassisempi papukaija. 🦜🦜
Tässäkin mielenkiintoinen kohde, varsinkin jos lähtee lomailemaan Puerto de Móganin turistiparatiisiin. Paratiisikylän reunalta löytyy nimittäin Cañada de Los Gatos. Sisäänpääsy tännekin on edullinen 4€. Paikan päällä on uloskaivettu, hyvin säilynyt alkuperäisasukkaiden eli guanchien kylä.

Maaginen ja vehreä Santa Brigida jossa tulee useasti oltua yötä. 👌 Kyseisessä kylässä sijaitsee myös matkakaverin postilaatikko. 😀
Kävimme kumpikin piikittämässä itseämme Las Canterasin rannan
Gran Canaria on täynnä toistaan taitavampia tatskaajia, joten oli hankala tehdä tutkimusta keneltä menisi tatuoinnin ottamaan. Toisaalta tuolla ei ollut niin väliä, sillä oma tatuointini ei ollut erityisen erikoistaitoja vaativa tekele. Olimme illan hämärässä katselemassa karnevaalien lopetusta kun valtava sardiini haudattiin Canterasin rannalla meren syövereihin. 😀 Tuolloin vastaan osui kyseinen Marlin Tattoo. Tähdet olivat siis kohdillaan, paikka vaikutti lupaavalta, ja menin heti tiedustelemaan hintoja ja vapaita aikoja. Sain heti seuraavalle päivälle ajan, ja matkatoveri tuli seuraamaan kyseistä kidutusta. Hän vielä tässä vaiheessa suunnitteli omaa kuvaansa. No.. Kävimme tatskan jälkeen ulkosalla smoothien verran ja paukattiin taas uudemman kerran liikkeeseen. Matkakaveri heitteli luonnosideaansa ilmoille, ja taitava tatuoitsijamme
Portugalilainen ”krapulaleipä” francesinha, eli pikku ranskalainen. 😀 Kyseessä on kerrosvoileipä jonka sisällä on erilaisia täytteitä. Omassani oli tofua ja kasviksia. Koko kakku on kuorrutettu sulalla juustolla ja kuumalla kastikkeella jossa on normaalisti
Olen pari kertaa maininnut tuosta sardiinin hautaamisesta ja yläkuvassa on käynnissä juurikin kyseinen rituaali. 😺 Sardiinille on oma kulkueensa joka kulkee paikasta X aina Las Canterasin rannalle saakka. Rannalla on tuhansia ihmisiä seuraamassa kun kala kuljetetaan lautalla merelle, jossa koko komeus sytytetään palamaan. 🔥🐟🔥 Musiikki soi, ihmiset karkeloivat ja oikeasti teeman mukaisesti kuuluisi pukeutua mustiin surupukuihin. Osa porukasta olikin hautajaisvaatteissa paikan päällä. Sardiinin tuhoaminen päättää isot karnevaalit, ja tuon jälkeen julkistetaan myös ensi vuoden karnevaaliteema joka tulee olemaan vuonna 2025: Olympialaiset! Tämän jälkeen olisi vielä normaalisti ilotulitus, joka tänä vuonna oli tarkoitus korvata massiivisella drone show’lla. Harmillisesti kuitenkin ilmeisesti jonkin teknisen ongelman vuoksi dronespektaakkeli jäi kokonaan ohjelmasta pois. 😀
Tulipa juuri instan puolella todettua että tämä kyseinen koppi on nyt toiminut viisi kuukautta kahden ihmisen olohuoneena, makuuhuoneena, keittiönä, eteisenä ja vieläpä mitä kaikkea. 😀 Hyvin kestää pää, mutta kestäkööt. Nyt meidän on jo pitänyt tosissaan alkaa puhua takaisin Suomeen päin ajelemisesta. Asia tuntuu tällä hetkellä yhtä absurdilta ajatukselta kuin muinoin Suomen päässä ajatus siitä, että olisimme muka vielä joskus auton kanssa Kanarialla. Karkea arvio on, että Suomen päätyyn rykäisy tulisi tapahtumaan noin kahdessa viikossa. Reitistä ei ole tälläkään kertaa sen kummempaa tietoa, kuin että Pariisissa olisi mielenkiintoista pyörähtää, ja haluaisin ehdottomasti käydä Saksassa. Voi olla että palaamme tällä kertaa Ruotsin kautta Suomeen. Se jää nähtäväksi, mutta seikkailua (ja kylmyyttä🥶) on takuulla luvassa. Ensi kertaan! 👋