75. Jasmiininkukkia hautausmaalla

Pakupäiväkirja 75.
Eräs yöpaikkamme sijaitsi Alicanten lentokentän lähettyvillä, hautausmaan vierellä. Lähdin illalla tuonne hautuumaalle kävelemään. Vaikka ulkona oli lähes pilkkopimeää pystyin toteamaan että se oli kaunein hautausmaa jossa olen käynyt. 🙏 Espanjassa haudataan pitkin seiniä joten hautausmaa oli todella siisti ja organisoidun näköinen. Kukkia ja tekokasveja on siististi seinillä ja noin muuten pihaa täyttävät hienot istutukset. Ympäristöstä on saatu tehtyä todella rauhoittava. 🌸



Jopa ilmassa tuoksui hyvältä. Tuoksu oli tuttu ja mietin voiko olla tottakaan että hautausmaalla tuoksuu jasmiini. Ehkä suitsukkeena tuon vielä ymmärtäisin mutta tuoretta jasmiinia en ole koskaan edes nähnyt. Suoraan silmieni korkeudella kasvoi köynnöstä pienine valkoisine kukkineen ja jasmiiniahan se todellakin oli.

Jasmiininkukka! 🌼 Olin löydöksestä yhtä häkeltynyt kuin silloin, kun löysin laventelia Kroatian autotien varrelta. Olen jostakin syystä ajatellut että jasmiinia ei edes erityisesti kasvaisi muualla kuin Intiassa. Jasmiinin tuoksu saa itseni aina häkellyksiin sillä aivoni liittävät tuon todella voimakkaasti hyviin muistoihin. Barbados ja parhaat intiaanikesät. Lähetän lämpöä ja rakkautta Mustekalakallion soturille.. 🙏 Eteerisistä öljyistä jasmiiniöljy on ehdottomasti suosikkejani laventelin ja opiumin lisäksi.







































Lempikeksini jäätelömuodossa… Niin kuin Antillekin jo totesin: Filipinokset mielummin kekseinä jatkossakin. Alicanten yöpaikka oli hyvä tasainen parkki hiljaisessa puiden katveessa. Tuolla ei käynyt ketään muita paitsi poliisi pyörähti aamulla paikalla, niin kuin monella muullakin yöpaikalla on pyörähtänyt. 😁 Alicanten läpi oli hauska ajaa sillä tunnistimme todella paljon paikkoja joissa viime vuonna hengailtiin. Tuolta suunnattiin Elcheen ja Torreviejaan … suolapatsastelemaan? 🗿 Siitä ensi kerralla.
–

Madridista matkattiin kohti kuuluisan kirjailijan Miguel de Cervantesin jalanjälkiä pitkin Kastilia-La-Manchaa kylään nimeltä Campo de Criptana. Cervantes on kirjoittanut tunnetun kirjan nimeltä Don Quijote joka on meilläkin matkassa mukana. ”Veijariromaania” pidetään nykyaikaisen romaanitaiteen perustana ja se on yksi maailmankirjallisuuden suurimpia klassikoita. 🙂 Vielä en ole itse ryhtynyt tuohon kirjaan, se on vanhaa tekstiä ilmeisen tuhtia luettavaa. Cervantes istui 1500-luvun lopulla velkavankeudessa Sevillan vankilassa ja aloitti tuolla kirjan kirjoittamisen.
Campo de Criptanasta löytyy maailman tunnetuimmat tuulimyllyt. Kyseessä on siis legendaarinen paikka, jossa Cervantesin kirjan päähenkilö Don Quijote hyökkäsi jättiläisiksi luulemiaan myllyjä vastaan.


..Eräänä iltana ajoimme paikassa joka oli joka puolelta aivan täynnä appelsiinipuita. Aamulla lähemmin tarkasteltuna selvisi että appelsiinit olivatkin persimoneja. Kaunis näky!
Suunnattiin autolla rannikkoa päin kohti Valenciaa ja Alicantea. Molemmat ovat tuttuja paikkoja joissa seikkailtiin vuosi takaperin. Valencian lähettyviltä, Segorben kaupungin laitamilta löytyi hylätty nukketehdas. 🙀 Niin kuin alapuolinen teksti sanoo: Bad vibes, but ok. 😄 Paikka oli todella romahtamispisteessä.


































Erityisesti pidin yläpuolisesta piristävästä statementista: kätesi ja sielusi kuuluvat yhtiöille, ihmisarvoasi ei ole olemassa, elämäsi on kurjuutta. 😁🌺 Tuolta päin suunnattiin kohti Espanjan rantojen Miamia: Benidormia. Tässä kohtaa olen täysin omien muistiinpanojeni varassa, joten en ryhdy tähän sen enempää mitään liirum laarumia sepittämään. Se olisi: huomiseen ! 👽