Väskin hylätty seikkailusaari ☠️
Otettiin Skipperi alle ja lähdettiin Raision venesatamasta tukka putkella kohti Väskin saarta.
Väskin seikkailusaari on lopetettu vuonna 2018 ja jätetty oman onnensa nojaan lahoamaan ja autioitumaan.
Siskoni on käynyt täällä aiemmin, ja tällöin paikalla oli vielä paljon kaikenlaisia kiipeily-, labyrintti-, puumaja-, yms seikkailuasioita. Vasta vuonna 2022 on uutisoitu että paikkoja aletaan purkamaan. Näin ollen kun pääsimme paikalle, suuri osa silloisen Väskin romppeista oli ehditty jo ottamaan pois. Paljon kaikenlaista jännää oli vielä jäljellä. Saarelle saa Naantalin kaupungin mukaan vapaasti mennä (jos omistaa oikeanlaisen kulkupelin), ja täällähän porukka käy grillaamassa plus rannassa on jopa toimiva pieni sauna.
(Kuva hobitti -tyylisestä saunasta alla).