10 tavaraa vähemmän!

0E4D4967-F6DE-483A-89AC-103B778914CC.jpeg

Moni on innostunut (tai pakottanut itsensä) raivaamaan kotinsa turhasta tavarasta. Suomalaisessa kodissa on tutkimusten mukaan keskimäärin 10 000 tavaraa, joista 70 prosenttia jää käyttämättä. 

Useimmat näistä tavaroista pitävät meidät kiinni joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Yhtä kaikki ne vievät huomion tästä hetkestä, jota pitäisi elää nyt. 

Turhista tavaroista luopuminen ei ole helppo homma. Miksi säilytän edelleen perinnöksi saamaani epäkäytännöllistä maljakkoa, ensimmäiseltä poikaystävältäni saamaa luokkasormusta, pahvilaatikollista lasten piirrustuksia (joita he eivät halua mukaansa kun muuttavat kotoa) ja matkamuistoina hankittuja mauttomia magneetteja? MIKSI? Siksi että ihmiset eivät takerru tavaroihin, vaan muistoihin. 

Itse olen huomannut, että tavaroista on helpompi luopua, kun ne saavat uuden kodin. On helpompaa (ja tietenkin myös järkevämpää) antaa turhat tavarat hyväntekeväisyyteen tai viedä ne kirpputorille. Ajatus, että ne ilahduttavat tai ovat jollekin toiselle hyödyksi auttaa ainakin minua päästämään niistä irti. 

Olen töiden vuoksi muuttanut paljon ja muuttojen yhteydessä on ollut helppoa ja luonnollista vähentää turhaa tavaraa. Yhden aikuisen perheessä olen myös voinut vapaasti päättää mitkä tavarat säilytän ja mistä luovun. Nyt muutettuani miesystäväni kanssa yhteen, asunto onkin koko perheen yhteinen koti. Toisen tavarat on vain kestettävä tai sitten on luotava pelisäännöt siitä mitä ja miten tavaroita säilytetään (huh, tässä asiassa meillä on vielä paljon neuvoteltavaa). 

Oma paheeni on ollut aina siirtää epämieluisia turhakkeita pois silmistä ja mielestä romulaatikkoon. Nyt olen päättänyt listata 10 turhaa tavaraa, joista yritän päästä vielä ennen joulua eroon. Näistä luulisi olevan helppoa aloittaa tavaroiden karsiminen (vaan en tiedä miksi ei ole ollut). 

1. Vanhat kalenterit. Ainakin itselläni näitä löytyy useammalta vuodelta. Mitä ihmettä haluaisin tarkistaa vuoden 2008 kalenterista? 

2. Vuosien takaiset joulu-, syntymäpäivä- ja kutsukortit. Lapsilta saadut kortit päätän edelleen säästää (toki myös niistä voisi ottaa muistoksi vain kuvat), muut päätyvät kierrätykseen. 

3. Ne kaikki ylimääräiset varanapit, nepparit, paljetit… 

4. Ilmaiseksi saadut tavarat: heijastimet, magneetit, pinssit, mukit. Kannan edelleen huonoa omatuntoa siitä, että otin ne ylipäätään vastaan. Sen vuoksi(ko) joudun rangaistukseksi säilyttämään niitä lopun elämääni? Ehkä nyt kuitenkin olisi aika vapauttaa itsensä tästä elinkautisesta. 

5. Vanha elektroniikka ja niiden mukana tuleva johto- ja piuhasekasotku. 

6. …ohjakirjaset edellä olleisiin vanhoihin laitteisiin. 

7. Vanhat kuitit, kupongit, tarjouslappuset ja kanta-asiakaskortit. Kalenteri, lompakko ja lipaston laatikko kevenevät kummasti. 

8. Turhat koulu- ja toimistotarvikkeet, kuten jokaisesta lapsiperheestä löytyvät vähintään kymmenen valkoista värikynää.

9. Vanhentuneet tuotteet, itselläni paheena ovat ehdottomasti mausteet (sitkun kokkaan jotain intialaista, hah!) ja patterit (jos jätän ne tähän laatikkoon latautumaan uudelleen, häh?). 

10. Haluaisin kirjoittaa viimeiseksi mutterit ja ruuvit ja kaikki mystiset pienet osat… niitä meillä on PALJON! Mutta niihin minulla ei ole lupa koskea. Tyydyn siis katseen voimalla (mulkoilemalla miestäni) siirtämään niitä kohti työhallia. 

-Anna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *