Taas alkoi takkakausi

Kakluuni, pönttöuuni, kamina… kaikki minulle yhtä rakkaita. Jokaiseen niistä liittyy paljon lämpöisiä muistoja lapsuudesta ja elämäni varrelta. Olen aina, niinä aikoina, jolloin kotoa ei ole ollut takkaa ikävöinyt hurjasti takkatulen lämpöä ja tunnelmaa. Nyt minulla on taas mahdollisuus nauttia varaavan takan pehmeästä lämmöstä. Illalla istun (vielä liian myöhään) fiilistelemässä takkatulen ääressä ja aamulla käyn aina herättyäni ensimmäiseksi silittämässä pönttöuunin lämmintä kylkeä. 

Meillä maalla takka on kodin keskipiste, jonka ympärille kokoontuu vaihtuva ja vaihteleva määrä perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. En malttaisi odottaa ensimmäistä talvea maalla. Sitä hetkeä kun istun takan ääreen, kun sormet ovat kohmeessa ja nenää paleltaa. 

Nyt syksyllä varaava pönttöuuni olohuoneessa riittää meillä hyvin ainoaksi lämmönlähteeksi. Talvella se toimii lisälämmönlähteenä ja pienentää huomattavasti energialaskua. Ikävä kyllä, vaikka puun pienpoltto onkin niin ihanaa, se aiheuttaa myös pienhiukkaspäästöjä. Pienillä teoilla päästöjä pystyy kuitenkin vähentämään. 

Kun takkaa polttaa oikein, päästöjä syntyy vähemmän. Tärkeintä on käyttää kuivaa ja puhdasta polttopuuta. Takassa ei kannata polttaa roskia tai kierrätyskelpoista materiaalia ja tuhkat tulisi poistaa tulipesästä sekä arinan alta säännöllisesti. 

Jään vielä haaveilemaan ja suunnittelemaan, että saisimme hankittua alakertaan vanhanaikaisen kaminan. Tästä projektista (jossa hankalin vaihe on luultavasti mieheni suostutteleminen) kuulette varmasti kylmenevinä päivinä lisää…

Lämpöisin terveisin: Anna