Puolukoita poimimassa – miten saada lapsetkin huijattua mukaan ja viihtymään metsäretkellä?

  

 

 

Ihana loppusyksyn lämmin päivä, aurinko paistaa ja ruska on parhaimmillaan. Aamulla herätessä miettii, mitä ihanaa tänään tekisi. Ja sitten ajatus selkenee, tietysti puolukkaan! Enää pitää vain valita kohde, kerätä tavarat ja esitellä idea lapsille.
 
Se onkin vaikein homma. Esiteini-ikäiset aloittavat heti loputtoman narinan siitä, kuinka pilaan heidän elämänsä pakottamalla heidät pois kotoa (jossa ollessa naristaan tauotta siitä, ettei ole mitään tekemistä). Ekaluokkalainen suostuu lähtemään, mutta tulee automatkalla katumapäälle ja haluaakin palata takaisin kotipihaan leikkimään omaan pihamajaansa. Ja koska toive ei toteudu, mököttää koko matkan kohteeseen. Neljävuotias ilmoittaa jäävänsä mielummin yksin kotiin ja suostuu lopulta nousemaan autoon vain, jos suostun ottamaan mukaan myös nuken kaikkine varusteineen ml. turvakaukalo, potta, tutti, vaihtovaatteet ja amme.
 
Tästä voisi äkkiä päätellä, että retki on piloilla jo ennen kuin ollaan edes perillä. Olen vuosien aikana kuitenkin hionut taktiikkaa, miten retkeily lasten kanssa sujuu niin, että kaikilla on edes ajoittain mukavaa.
 

 

 
Kaiken a ja o on ajoitus. Retkeä ei kannata ainakaan esiteineille mainostaa montaa päivää tai edes tuntia etukäteen, vaan kannattaa vaan tyynesti ilmoittaa aamupalalla että syökääpä reippaasti, kohta lähdetään puolukkaretketkelle. Valitusta retkelle lähtemisestä joutuu tällöin kuuntelemaan huomattavan paljon lyhyemmän ajan.
 
Mukaan kannattaa pyytää myös vähintään yksi lasten kaveri, sillä on aivan dramaattinen vaikutus sisarusten välisiin keskinäisiin riitoihin. Kun jollain on kaveri mukana, yhteisleikit sujuvat aina poikkeuksetta paremmin ja riitoja on paljon vähemmän.
 
Eväitä pitää olla riittävästi ja herkkujakin tarvitaan – sopivasti. Mielellään sellaisia syötäviä jotka maistuvat kaikille joita on helppo ja nopea kaivaa esiin aina, kun nälkä yllättää. ”Hyvä ruoka – parempi mieli” pätee retkioloissa erityisen hyvin.
 
Kohteen valinnassa tärkeitä elementtejä on muutama. Sijainti on hyvä olla korkeintaan n. tunnin matkan päässä kotoa, muuten porukalla palaa käämit menomatkan aikana ja paluumatkalla pienemmät nukahtavat herkästi autoon ja illan nukkumaanmeno häiriintyy. Jännä kohde on plussaa. Tuttukin paikka käy, kunhan siellä on mielekästä tekemistä. Parasta on tietysti, jos pääsee esim. kiipeilemään, uimaan tai hyppimään rotkon yli.
 

 

 
Jos tarkoitus on kerätä marjoja tai sieniä, kannattaa varata mukaan keräysastioita ja poimureita kaikille halukkaille. Liikaa on tässä parempi kuin liian vähän, vältytään jälleen riidoilta ja pahalta mieleltä. Käytännössä lapset jaksavat osallistua poimintaa keskimäärin noin 5 minuuttia, mutta uskon että siitä jää tulevaisuutta varten heille hyviä kokemuksia ja heistä saattaa sitten isoina tulla vaikka kuinka hurjia himomarjastajia. Tätä ei tietenkään kannata vahingossakaan mainita lapsille. 
 
Autoon kannataa varata mukaan, ihan vaan varmuuden vuoksi, täydellinen vaihtovaatekerta jokaiselle mukana olevalle alle 12-vuotiaalle, mukaanlukien kengät ja ulkovaatteet. Tällöin koko seurueen ei tarvitse keskeyttää retkeä kokonaan, jos joku sattuu tipahtamaan järveen vaikka kesken makkaranpaiston. Tästäkin on kokemusta. 
 
Perillä retkellä kannattaa sitten nauttia ihanasta luonnosta ja  viettää mukavaa yhteistä aikaa lasten kanssa. Jos niitä marjoja sattuu matkan varrella löytymään, se on tietysti mukava lisä mutta ei minullekaan retken tärkein asia. Parasta on nähdä, kuinka urbanisoituneet, ydinkeskustassa koko lapsuutensa viettäneet lapseni nauttivat kaikesta ennakkovalittamisesta huolimatta täysin rinnoin luonnossa olosta ja toistensa seurasta. Kahdeksan tunnin retken aikana kukaan ei kysy kertaakaan, koska lähdetään kotiin?