Sotku on melua aivoille!
Sotku ei ole vain kasa tavaroita pöydällä tai vaatevuori tuolin selkänojalla. Se on viesti, joka toistuu aivoille tauotta. Jokainen näkyviin jäänyt esine kuiskaa jotakin keskeneräistä: tee tälle jotain, muista tämä, älä unohda. Ei ihme, jos olo tuntuu levottomalta, vaikka istuisi paikallaan.
Aivotutkija Katri Saarikivi on kirjoittanut osuvasti Kotina-sivuston jutussa siitä, miksi siisti koti on hyväksi aivoille. Hänen ajatuksensa kiteytyvät siihen, että ympäristö ei ole neutraali tausta elämälle, vaan aktiivinen osa kokemustamme. Koti joko tukee ajattelua ja palautumista tai kuormittaa niitä. Sotku vie huomiota, nostaa stressitasoa ja tekee levosta pinnallista. Siisti tila taas viestii aivoille turvaa ja hallinnan tunnetta, jopa silloin kun muu elämä tuntuu kaoottiselta.
Ekologisesta näkökulmasta sotku on myös kiinnostavaa. Sotku ei synny tyhjästä, vaan usein tavarapaljoudesta. Siitä, että koteihin kertyy tavaraa enemmän kuin ehtii käyttää ja huoltaa. Kun tavaraa on liikaa, sen hallitseminen vie energiaa ja samalla kuluttaminen jatkuu, koska emme enää tiedä, mitä omistamme. Ostamme varmuuden vuoksi tai ostamme tuodaksemme hetken helpotusta levottomuuteen, jota tavara itsessään ylläpitää.
Kun kotia alkaa järjestää, tapahtuu usein jotakin yllättävää. Kyse ei olekaan siivoamisesta, vaan oivalluksesta: tällaista minä säilytän, tällaista käytän, tällaista vältän. Järjestäminen paljastaa tarpeet ja tarpeettomuudet. Se tekee näkyväksi sen, mikä on jäänyt elämään automaattisesti, ilman tietoista valintaa. Tässä kohtaa ekologisuus astuu mukaan luontevasti. Kun tavaramäärä vähenee, myös uusien hankintojen tarve usein hiipuu. Kaapeista löytyy jo se, mitä luultiin puuttuvan.
Ekologisemmassa arjessa siisteys ei tarkoita täydellisyyttä tai kotia, joka on kuin viimeistelty sisustuslehti. Se tarkoittaa toimivuutta ja tilaa hengittää. Tyhjää tilaa, joka on aivoille lepoa. Aivoille tyhjä taso tai väljempi hylly on kuin hiljainen hetki meluisassa päivässä. Se auttaa keskittymään, rauhoittumaan ja olemaan lempeämpi itseään kohtaan. Sotku kun kääntyy herkästi sisäiseksi puheeksi: miksi en saa tätä hallintaan ja mikä minussa on vikana. Siisti ympäristö sen sijaan tukee ajatusta siitä, että riitän tällaisena, arki saa olla keskeneräistä.
Muutos ei kuitenkaan vaadi suurta urakkaa. Usein riittää, että katse rajautuu ensin yhteen pieneen kohtaan. Yhteen laatikkoon, yhteen tasoon, yhteen hyllyyn. Kun näkymä rauhoittuu, mieli seuraa perässä. Samalla syntyy tilaa tehdä kestävämpiä valintoja: lahjoittaa eteenpäin, myydä, korjata tai käyttää loppuun. Tavara lakkaa olemasta taakka ja palaa jälleen välineeksi.
Ehkä siksi sotkun vähentäminen tuntuu monesta yllättävän vapauttavalta. Se ei ole luopumista vain tavarasta, vaan myös melusta, joka täyttää huomaamatta päivämme. Kun koti hiljenee, ajatuksetkin asettuvat. Ja siinä hiljaisuudessa ekologisempi arki ei tunnu vaatimukselta, vaan luonnolliselta jatkeelta: vähemmän tavaraa ja vähemmän kuormaa, mutta enemmän tilaa elää.
Terveisin: Anna