Juuri nyt tarvitsemme pehmeitä arvoja enemmän kuin koskaan
Viime aikoina uutisvirtaa ovat hallinneet aiheet, jotka saavat helposti mielen raskaaksi. Puhutaan sodasta, talouden epävarmuudesta, työttömyydestä, velasta ja rahasta. Keskustelu pyörii numeroiden, kriisien ja uhkakuvien ympärillä. Ne ovat tärkeitä asioita, eikä niitä voi sivuuttaa. Silti olen huomannut miettiväni yhä useammin sitä, mitä keskustelusta puuttuu.
Pehmeät arvot ovat jääneet yllättävän hiljaisiksi. Ehkä juuri silloin, kun maailma tuntuu kovalta, meidän pitäisi pitää näistä arvoista entistä tiukemmin kiinni. Sillä juuri ne muodostavat sen perustan, jonka varassa hyvä elämä rakentuu.
Pehmeät arvot eivät ole merkki heikkoudesta. Päinvastoin. On rohkeutta pysähtyä kuuntelemaan toista ihmistä. On vahvuutta auttaa, vaikka itselläkin olisi taloudellisesti tiukkaa tai kiire. On viisautta valita ystävällisyys tilanteessa, jossa olisi helpompaa olla välinpitämätön tai töykeä. Arvot näkyvät harvoin suurina tekoina. Ne näkyvät pienissä arkisissa hetkissä.
Hymy kassajonossa. Kiitos ja ole hyvä. Naapurin tai työkaverin auttaminen. Ajan antaminen yksinäiselle läheiselle. Roskan nostaminen kotikadulta. Eläimille jätetty juoma hellepäivänä. Lapsen kuunteleminen ilman kiirettä. Vierailu ikääntyvän sukulaisen luona. Juuri nämä pienet teot rakentavat sellaista maailmaa, jossa meidän kaikkien on hieman parempi olla.
Luonto muistuttaa meitä siitä, että elämä ei ole vain kuluttamista tai jatkuvaa suorittamista. Metsässä ei kysytä palkkaa, asemaa tai sitä, kuinka tehokas olet ollut tällä viikolla. Siellä saa hengittää, rauhoittua ja muistaa olevansa osa jotain paljon itseään suurempaa. Kun ympärillä on epävarmuutta, metsä, meri tai lähipuisto voivat tarjota hetken, jolloin mieli saa levätä.
Myös lapset katsovat meitä aikuisia. He oppivat enemmän teoistamme kuin sanoistamme. Jos haluamme heidän kasvavan maailmaan, jossa ihmisistä välitetään, meidän täytyy näyttää se omassa arjessamme. Sama koskee sitä, miten kohtelemme vanhuksia, eläimiä ja niitä, joiden elämä on juuri nyt vaikeampaa kuin omamme. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus tehdä päivästä hieman parempi. Emme koskaan tiedä, millaista taakkaa toinen kantaa mukanaan. Ystävällinen sana tai lämmin katse voi olla paljon merkityksellisempi kuin osaamme kuvitella.
Pehmeistä arvoista pitäisi puhua enemmän. Ei siksi, että maailma unohtaisi talouden tai turvallisuuden, vaan siksi, ettei niiden rinnalla unohtuisi ihmisyys. Me emme voi yksin ratkaista maailman kriisejä. Mutta voimme päättää, millaisen jäljen jätämme omaan lähipiiriimme. Voimme valita ystävällisyyden, välittämisen, luonnon kunnioittamisen ja heikommista huolehtimisen joka päivä. Juuri nyt maailma ei tarvitse lisää kovuutta. Se tarvitsee enemmän ihmisiä, jotka uskaltavat olla lempeitä. Ja uskon, että jokainen meistä voi olla yksi heistä.
Terveisin: Anna