Ei! -treeni

1F68A230-6F09-481C-940A-781ABA0BC090.jpeg

Miten ihmeessä oppisimme sanomaan oikeille asioille kyllä ja väärille ei? Se tapahtuu aina niin helposti: haluat olla miellyttävä, joten lupaudut tekemään ensin yhtä… sitten toista… ja vielä senkin jälkeen kolmatta. Ennen pitkään kalenteri on täyttynyt menoista, joihin et edes suhtaudu innolla (vaan jopa inholla).

Tunnistan itsessäni kiltin tytön syndrooman, minun on vaikeaa tai mahdotonta sanoa ei. Ei:n sanominen tuntuu usein niin pelottavalta, että loppujen lopuksi sanon kyllä, vaikka aikaa ja energiaa ei todellisuudessa olisikaan. Myöntyminen kaikkeen houkuttaa, koska ajattelemme, että se tekee meistä pidetympiä.

Stressi ja kiireen tuntu syntyvät, kun menettää hallinnan tunteen omasta elämästään. Kyky oman elämän hallintaan palautuu, kun oppii asettamaan rajoja ja sanomaan ei. Kukaan muu ei luo rajojasi. Olemme itse vastuussa omasta ajankäytöstämme!

Suojelemalla omaa aikaa, suojelee myös itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä asioita. Huomasin itse, että kun sanon kaikelle kyllä (työelämässä ja ihmissuhteissa), tulin sanoneeksi ei kaikkein tärkeimmille, itselleni ja perheelleni. Nykyisin kannustan itseäni sanomaan ei, ajattelemalla että sanonkin silloin itselleni ja omalle (sekä perheeni) hyvinvoinnille kyllä.

Konkreettisesti kalenterin tyhjentäminen on hyvä tapa alkaa miettiä omia rajoja. Haluan jatkossa lisätä kalenteriini vain ja ainoastaan niitä asioita, joista oikeasti saan energiaa ja iloa. Tietenkin edelleen on asioita, jotka on pakko tehdä. Mutta tärkeintä on se, että kalenterista löytyy jatkossa myös niitä asioita, joita haluan oikeasti tehdä. Kaiken muun voikin sitten unohtaa.

Kirjoitan pian lisää itse kokeilemiani Ei -treeniohjeita. Ensimmäiset ohjeet voisivat olla nämä kaksi:

Ota aikaa itsellesi ja selvitä mitkä ovat arvosi. Siirrä ne sitten kalenteriisi. Kun itselle tärkeitä asioita alkaa kirjata kalenteriin, huomaa pikkuhiljaa sanovansa ei asioille, jotka eivät tunnu merkityksellisiltä.

Luota omaan sisäiseen ääneesi ja tunteisiisi. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, uskalla rohkeasti kieltäytyä!

-Anna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *