Hetki itselle

A38F33B6-696E-48D9-B410-B66251C7918C.jpeg

Koko perhe on vielä unessa, on aamun ensimmäinen hetki. Minulle tämä aika aamusta on tärkeä, saan olla hetken itsekseni, ajatella omia ajatuksia rauhassa loppuun. 

Hiljentyä ja rauhoittua voi missä maailmankolkassa tahansa. Täällä maalla se on ollut itselleni kuitenkin helpompaa kuin kaupungissa. Iloa tähän aamuun tuo myös eilisen talvipäivänseisauksen tuoma lupaus valon lisääntymisestä.  

Tänään läsnä on kiitollisuus. Asioita, jotka ovat hyvin on paljon enemmän kuin harmistuksen aiheita. Elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa. Jo kauan sitten haaveilin tästä elämästä ja nyt aamulla havahduin eläväni unelmaani. 

Elämä on arvokas ja rajallinen. Se ei ole sarja taisteluita tai lista erilaisia tehtäviä, joita konemaisesti suorittaa, samaan aikaan tuskaillen kuinka kiireistä tämä kaikki on. Elämä koostuu pienistä hetkistä. Yleensä tajuamme vasta jälkikäteen että pienet, rakkaiden ihmisten kanssa vietetyt hetket ovatkin olleet niitä suurimpia ja merkityksellisempiä.

ACE18341-3731-47FF-9181-3B74ECA50D27.jpeg

Kasaantuiko viimeisellä päivälle ennen aattoa liian pitkä tehtävälista? Viivaa yli ainakin suorittaminen ja stressaaminen. Ennen joulua ajatellaan helposti, että pitäisi tehdä se kaikki valmiiksi, mikä on jäänyt vuoden aikana tekemättä (tapa on tuttu työelämästä ja siirtyy kuin varkain myös vapaalle). Siivoamisen, lahjojen ja ruuanlaiton lisäksi pitäisi ehtiä vielä rentoutua, sekin voi tuntua pakolta.

Sukulaisvierailut ovat joulun pilaajina jo klassikko, mutta moni suorittaa niiden lisäksi sinnikkäästi omia to do -listoja. Joulun alla on hyvä muistaa, että tehtävälista ovat kuolemattomia. Ne syntyvät uudelleen ja jatkavat elämäänsä ikuisuuksia meidän jälkeemme. Pää ja kroppa tarvitsevat enemmän hoitoa kuin yksikään tehtävälista. 

Olen itse yrittänyt harjoitella tietoista läsnäoloa. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että havaitset asioita ympärilläsi nykyhetkessä ilman arvostelua ja keskityt siihen, mitä ympärilläsi oikeasti tapahtuu. Kun olet lukenut tämän tekstini loppuun, kokeile seuraavaa: sulje läppäri tai kännykkä ja hellitä hetkeksi. Kuulostelee omia ajatuksiasi ja katso, mitä ympärilläsi tapahtuu. Anna itsellesi tänään lahjaksi hetki omaa aikaa. 

-Anna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *