Hilloa, hilloa

Moi kaikki.

Mukavaa kun luette tätä mainiota blogia!

”Eko” on sana, jolla tässä blogissa ja nykypuheessa viitataan löyhästi kaikenlaiseen ympäristöystävällisyyteen.  Sen taustalla on toisaalta sana Ekologia, joka on eliöiden ja ympäristön suhteita tutkiva tiede, toisaalta Ekonomia, joka tarkoittaa taloudenhoitoa, taloudellisuutta (kreik. oikonomeia, oikos = talo, nomos= laki). Otetaanpa siis taloudenpidollinen näkökulma.

Näin joulun lähestyessä on ihana nautiskella esim. aamiaiscroissanttien kera mielettömän hyvää kriikunamarmelaadia, jonka on ihan itse tehnyt! Mmmm… Itsetehty herkkusäilyke voi myös olla oiva lahja.

Näin se tehdään:

Säilykettä varten voidaan ostaa uusia, tyhjiä, käyttämättömiä purkkeja. Tällä kertaa sopivia hillopurkkeja sattuu olemaan varastossa. Ne on säästetty aiemmin ostetuista hilloista. On varmistettava, että purkit ovat puhtaita ja kannet ehjiä. Myös vanhat etiketit täytyy ensin poistaa, useimmista se ei lähdekään ilman erityistä liuotinta. 

Perussokeri on naurettavan halpaa ja sitä saa joka kaupasta. Tarjolla on myös kotimaisia vaihtoehtoja, jotka myöskään eivät ole lainkaan kalliita. Puhumattakaan kaikista erikoissokereista. Sokerivalikoimaa on siis vaikka kuinka, mutta valitaan nyt se perusmakeute. Olen sikäli onnellisessa asemassa, että syksyisin saan käyttööni kriikunoita pelkästään poimimisen vaivalla (tosin vaiva ei välttämättä ole kovin pieni, sillä puut ovat yleensä piikikkäitä ja hedelmät korkealla, maahanpudonneet hedelmät taas voivat olla huonoja). Kriikunat (Prunus domestica subsp. insititia) ovat niitä sinisiä, yleensä noin peukalonpään kokoisia luumun näköisiä hedelmiä, jotka voi oikeastaan erottaa luumusta vain siitä, että niiden kovapintainen siemen (”kivi”) on tiukasti kiinni hedelmänlihassa. Nämä kriikunan ominaisuudet (pieni koko, hankalasti irtoava kivi) aiheuttavat säilöjälle hiukan haasteita, jos tahtoo helpostisyötävää hilloa.

 Eräs lähde neuvoo, että hillottavat luumarjat kannattaa laskea ennen keittämistä, sitten niitä keitellään jonkun aikaa ja poistetaan reikäkauhalla sama määrä kiviä. Helppoa ja hauskaa!

No niin. Oletetaan, että minulla on hillottavana puolitoista kiloa kriikunoita. Se tarkoittaa paria litraa. Yhteen litraan sopii suunnilleen 250-300 kriikunaa. Kilossa on siis yli 600 kriikunankiveä, puolessatoista kilossa lähemmäs tuhat kiveä… Enää kivien laskeminen ei vaikutakaan oikein hyvältä idealta, varsinkin kun sekoan laskuissa jo ennen ensimmäistä sataa. Kriikunakeite on tummaa ja kiviä on vaikea huomata, joten niiden erotteluun menee tunti jos toinenkin, mutta lopulta ne on siilattu.

Vasta kun kaikki kivet on poistettu, voidaan aloittaa varsinainen hilloaminen, toisin sanoen lisätään kilon verran sokeria ja keitetään vielä tunti.  Lasipurkkien steriloimiseen (tunti 100-asteisessa uunissa) menee aikansa, kannet steriloituvat, kun niitä kiehutetaan viitisen minuuttia. Kun hillo on valmista, otetaan kuuma purkki suoraan uunista, täytetään se kuumalla hillolla ja kierretään kuuma kansi päälle. Tuloksena on 5 täyttä purkillista puhdasta hyvyyttä (ja yksi yksi vajaa maistiaisannos). Lopuksi aarre jäähdytetään nopeasti ja se säilyy hyvin jääkaapissa ainakin puoli vuotta, jollei sitä heti syödä.

Ai että, halpaa kuin saippua ja hirveän hyvää!

Listataan vielä tarveaineet:

Puolitoista kiloa kriikunoita – ilmainen

Kilo sokeria – 1 €

5 (+1) kpl 3 dl:n hillopurkkeja –  à 2 €, yhteensä 12 €. Joka purkki on aiemmin ostettu kaupasta täytettynä hillolla (ei ihan markkinoiden halvinta hilloa, mutta söpöt purkit, tiedättehän)

Liuotin etikettien poistamiseen – 12 € pullo, sellaista käyttäjä- ja ympäristöystävällisempää merkkiä

Aikaa – poiminta 2 h, kivien poisto 3 h, hilloaminen 1 h, tölkitys 0,5 h, vanhojen etikettien poisto ja purkkien sterilointi 2 h

 

Jatketaanpa pienellä ajatusleikillä: Hillokattila porisee liedellä 2-3 tuntia ja uuni paahtaa purkkeja tunnin. Käytetty energia maksaa jonkun verran, riippuen tietysti hellan ja energiasopimuksen laadusta. Ei oteta sitä nyt lukuun. Jos määrittelisimme itsellemme vaikkapa 10 €:n tuntikorvauksen, maksaisi 8,5 h:n työaika 85 €.  Lisätään siihen purkkien ja puhdistusaineen hinta 24 € ja sokerin hinta 1 €.  Tämän kuuden purkin satsin hinnaksi tulee siis yhteensä 110 €, mikä tekee tölkkiä kohden 18,34 (kahdeksantoista!?!) euroa. Aika arvokasta. Jos jätetään laskuista työn ja käytetyn energian hinta, niin hillotölkillinen maksaa… vain maltilliset 5 (viisi) euroa! Nyt joku saattaa jo kysyä, että olisiko kuitenkin kannattanut ostaa hillot kaupasta ja säästää aikaa sekä rahaa? 

Muutetaan vielä näkökulmaa. Oletamme, että työ, energia ja tölkit puhdistusaineineen ovatkin täysin ilmaisia. Jaettavaksi jää silloin vain sokerin hinta 1 €, ja kun se jaetaan kuuteen tölkkiin, niin tölkillisen hinta onkin enää 16 senttiä. Voidaan myös suhtautua tähän hilloamiseen hauskana harrastuksena, josta saamme paitsi tekemisen ilon, myös makoisan muiston edellisestä kesästä.

Mutta emmehän me näitä enää mieti,  vaan nautimme hillomme sille kuuluvalla arvokkuudella. Tätä herkkua ei kaupoista saa!

Tervehtien: Meri