Korvapuusti on päivänsä ansainnut!

pulla.jpg

Viime viikolla juhlittiin korvapuustipäivää. Korvapuusti on totta tosiaan päivänsä ansainnut! Kun kyseessä on korvapuustit, ei kukaan näe tarpeelliseksi olla kovin tarkka laskemaan päiviä tai saati syötyjen korvapuustien määrää (eihän?). Korvapuustipäivä onnistui ainakin meillä, jos ei muussa niin herättämän hirmuisen pullahimon! Korvapuusti kuin myös korvapuustin syntymäpäivä on tullut meille naapuristamme Ruotsista, jossa päivää on juhlittu jo vuodesta 1999 asti.

Elämässä yleensä (mitä opettelen edelleen) kuten leivonnassa ei kannata kiirehtiä. Hyvän pullan salaisuus on riittävän pitkä vaivaaminen ja nostattaminen. Siksipä korvapuustien leivonta sopii hyvin yhdeksi kärsivällisyysharjoitukseksi arjen hidastamisessa. 

Tässä tulee teille, blogiin myös kirjoittavalta Meri-Kukalta saamani luottoresepti korvapuustien leivontaan. Reseptillä leivot noin 30 korvapuustia.

Peruspullataikinan ainekset:

5 dl maitoa

(1 muna)

2 dl sokeria

1-2 rkl kaardemummaa

1 1/2 tl suolaa

50 g tuorehiivaa tai 2 pussia (a 11 g) kuivahiivaa

13-15 dl vehnäjauhoja

200 g pehmeää tai sulatettua margariinia tai voita

Täytteeseen:

n. 100 g pehmeää voita tai margariinia

n. 1 dl sokeria

n. 3 rkl kanelia

Jos käytät tuorehiivaa kuumenna maito haaleaksi, jos taas kuivahiivaa maidon tulisi olla reilusti kädenlämpöistä. Sekoita hiiva maitoon ja lisää vielä muna, sokeri, kaardemumma ja suola.

Aloita jauhojen lisääminen seokseen voimakkaasti vatkaten. Kun taikina tuntuu paksulta velliltä kannattaa siirtyä alustamaan taikinaa käsin, samalla jauhoja varovasti lisäten. Kova pullataikina tietää kuivia pullia. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä tai sulatettu (jäähtynyt) rasva taikinaan. Peitä taikina liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaisesti.

Maitoallergiset voivat käyttää maidon tilalla vettä tai omenamehua ja rasvana margariinia tai öljyä. Munalle allergiset voivat jättää taikinasta munana pois ja voidella pullat esim. voisulalla. 

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kauli palat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi, joiden paksuun noin 0,5 cm. Levitä taikinalevyille rasvaa, kanelia ja sokeria. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen tiukaksi rullaksi, jätä sauma pöytää vasten. Leikkaa rullasta vinoittain paloja, niin että toinen reuna on noin puolet kapeampi kuin toinen. Nosta taikinapalat pystyyn niin, että kapea puoli tulee ylöspäin. Paina lopuksi peukalolla pullan päältä taikinan pohjaan asti, jotta pulla saa korvapuustin muodon. 

Malta kohottaa pullia liinan alla noin 30 min. Voitele sen jälkeen pullat munalla ja koristele raesokerilla. Paista pullia 225 asteisen uunin keskiosassa 10-15 min uunista riippuen. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *