Kotitekoinen suklaalevy
Tänä jouluna haluan tehdä mahdollisimman monta lahjaa itse. Kotitekoinen lahja on mielestäni sekä lahjan antajalle että saajalle arvokkaampi kuin ostettu. Sen tekemisessä on nähty vaivaa ja rakkautta.
Mikä sopisikaan jouluun paremmin kuin suklaa. Tällä reseptillä valmistat itsellesi tai lahjaksi persoonallisen kotitekoisen suklaalevyn. Koristelussa voit käyttää omia tai lahjan saajan suosikkiherkkuja esim. lempimarjoja tai -pähkinöitä.
Kotitekoisen valkosuklaan valmistamiseen tarvitset:
n. 200 g sulatuksen kestävää valkosuklaata
oman valinnan mukaan esim. kuivattuja marjoja tai pähkinöitä
Suklaan temperoinnilla tarkoitetaan sitä, että suklaata lämmitetään ja jäähdytetään tiettyihin lämpötiloihin, jotta suklaasta uudelleen jähmettyessä tulee kiiltävää ja kovaa. Temperoinnin tarkoituksena on saada suklaalle mahdollisimman hyvä rakenne.
Lämpömittari on oleellinen väline suklaan temperoinnissa. Eri suklaalaaduille on eri lämpötilarajat.
Valkosuklaa:
1. vaihe: lämmitä suklaa 40-asteiseksi
2. vaihe: jäähdytä suklaamassa 26-27-asteiseksi
3. vaihe: lämmitä suklaamassa 29-31-asteiseksi
Suklaan sulattamisen ja lämmittämisen voi tehdä vesihauteessa tai mikrossa. Suklaa kannattaa ennen sulattamista pilkkoa mahdollisimman pieneksi, näin se sulaa tasaisemmin ja nopeammin.
Sulatettu suklaamassa jäähdytetään kaatamalla suklaamassasta 1/3 osa tarttumattomalle, sileälle pinnalle ja liikuttelemalla sitä edestakaisin paletilla tai nuolialla.
Samalla kun jäähdytät osan suklaamassasta, jätä 2/3 osaa sulatusastiaan ja jäähdytetty osa sekoitetaan siihen.
Levitä temperoitu (29-32-asteinen) suklaa leivinpaperille levyksi (noin 1 cm). Ripottele pinnalle haluamiasi kuivattuja marjoja ja pähkinöitä. Paina marjoja/pähkinöitä kevyesti, jotta ne tarttuvat kiinni suklaaseen. Anna suklaan jäähtyä ja jähmettyä ja leikkaa sen jälkeen terävällä veitsellä suklaa levyiksi tai paloiksi.
-Meri-Kukka