Laskiaispullat

Tänään laskiaistiistaina päätin leipoa ihan itse laskiaispullia. Täytyy tunnustaa, että olen onnistunut välttelemään pullien leivontaa onnistuneesti tähän päivään asti. Sain Meri-Kukalta kokeiltavaksi takuuvarman pullareseptin ja yllätyin positiivisesti leipomisen helppoudesta. Kotiraatikin antoi leipomistani pullista kiitettävän arvion!

Tällä Meri-Kukan reseptillä leivot noin 30 keskikokoista laskiaispullaa.

Valmistukseen tarvitset:

5 dl maitoa

50 g tuorehiivaa

1 kananmuna

1 1/2 dl sokeria

1 tl suolaa

1 rkl kardemummaa

n.1 kg (14-15 dl) vehnäjauhoja

100 – 150 g margariinia tai voita

Varaa kaikki leivonnassa tarvittavat aineet huoneenlämpöön. Murenna hiiva taikinakulhoon. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja anna hiivan liueta maitoon. Lisää muna ja mausteet.

Sekoita maitoon niin paljon jauhoja, että saat sakean vellimäisen seoksen. Vatkaa seos kiiltäväksi. Alusta loput jauhot taikinaan (jätä kuitenkin jauhoista vähän leivontaan). Vaivaa taikinaa, kunnes se on sileää ja kimmoisaa. Lisää lopuksi taikinaan vielä pehmennyt rasva ja alusta taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.

Peitä taikinakulho liinalla ja nosta se lämpimään ja vedottomaan paikkaan. Anna nousta noin kaksinkertaiseksi. Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se sileäksi. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat tangoiksi. Paloittele tangot paloiksi ja pyörittele palaset pulliksi.

Nosta pullat leivinpaperilla peitetylle pellille ja peitä leivinliinalla. Anna pullien kohota vielä rauhassa. Voitele kohonneet pullat munalla ja ripota pintaan hieno- tai raesokeria. Paista pullia uunin alatasolla 200°C:ssa noin 10 minuuttia.

Jäähdytä pullat ennen niiden täyttämistä leivinliinalla peitettynä.

-Anna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *