Mennään metsään!

48C1A8EE-8976-479A-A7DD-8A2053A08EB7.jpeg

Kun minulta ja monelta muulta suomalaiselta kysyy, mikä luontokohde on sinulle rakkain, vastaamme epäröimättä metsä. Metsässä rentoudumme, rauhoitumme ja vedämme kaiken kiireen keskellä välillä happea. 

Meillä kaikilla on yksilöllinen ja henkilökohtainen suhde metsään. Minulle metsä on ollut aina läsnä elämässäni. Lapsuudessa metsän reuna on näkynyt kodin ikkunasta, viimeisimpinä vuosina lähimetsäni on ollut kävelymatkan päässä oleva Helsingin Keskuspuisto. Tällä hetkellä olen niin onnekas, että pääsen käymään usein metsässä.

Minulle metsä on tähän asti ollut vain retkeilyä ja virkistäytymistä varten. Tutustuttuani nykyiseen mieheeni olen saanut nähdä, miten moni suomalainen saa myös elantonsa metsästä. 

On hienoa, että meille suomalaisille mahdollisuus ja oikeus mennä metsään on niin arkista, ettemme tule ajatelleeksi jokamiehenoikeuksia. Jokamiestenoikeuksien pitäminen itsestäänselvyytenä voi kuitenkin olla tulevaisuudessa myös uhka. Jos emme muista, kuinka mahtava asia jokamiehenoikeudet ovat, emme myöskään muista puolustaa niitä.

Jokamiehenoikeudet eivät tarkoita pelkästään oikeutta marjastaa ja kerätä sieniä, jokamiehenoikeudet mahdollistavat jokaisen koiralenkin metsässä, uimisen järvissä ja merissä, oikopolut ja hiihtolenkit, kaikki luonnossa oleminen alueella, jota emme itse omista. 

Mennään metsään -kampanjan yhtenä tavoitteena on jokamiehenoikeuksien vieminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Jos näytämme yhdessä, että jokamiehenoikeudet ovat jatkuvassa käytössä ja meille edelleen arvokkaita, voi haku Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle alkaa. Unescon aineetoman maailmanperinnön listalle pääseminen velvoittaisi Suomen valtion suojelemaan jokamiehenoikeuksia.

Mennään metsään -kampanja pyytää jokaista suomalaista kertomaan, montako kertaa on käynyt metsässä kahden syksyisen viikon aikana, 24.9-7.10.2018. Käythän sinäkin merkitsemässä metsäkäyntisi Mennään metsään -laskuriin, jonka löydät täältä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/23/merkitse-metsakayntisi-mennaan-metsaan-laskuriin-suojellaan-nain

Mennään siis vielä huomenna yksin tai porukalla metsään ja merkitään metsäkäynnit Mennään metsään -laskuriin ja suojataan jokamiehenoikeuksien säilyminen myös tulevaisuudessa! 

Terveisin: Anna (jokanainen) 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *