Onni tuplaantuu jakamalla

9C5BDEBC-1A85-459A-B6B7-E2440CE8E24A.jpeg

Ensi viikolla on ystävänpäivä ja sen lähestyminen saa miettimään millainen on hyvä ystävä ja mikä tekee juuri minusta hyvän ystävän? 

Ystäviä ei pitäisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Onkin hyvä muistuttaa itselle, miten onnekas onkaan, kun on saanut mahdollisuuden luoda aitoja ja syvällisiä ihmissuhteita. Kumppani voi olla paras ystävä, mutta kannattaa silti pitää huolta sosiaalisista suhteista myös kodin seinien ulkopuolella. 

Tänä vuonna haluankin kiittää omia ystäviäni kirjoittamalla ja kertomalla heille asioita, joita he tuovat elämääni:

ystäväni saavat minut tuntemaan, että en ole yksin. Jo pelkkä tieto luotettavan juttukumppanin olemassaolosta helpottaa. 

Voin puhua ystävilleni ongelmistani ja saan erilaisia ja uusia näkemyksiä tilanteisiin. Ystävien ehdotuksia ja mielipiteitä onkin aina hyvä kuunnella! 

Ystäväni kannustavat ja tsemppaavat aina minua (silloinkin ja erityisesti silloin kun elämä potkii). Heidän seurassaan akut latautuvat hetkessä! 

Ystävieni kanssa on hyvä olla, he tuovat iloa ja naurua elämääni ja saan olla heidän seurassaan oma itseni. Hyville ystävilleni riitän ja kelpaan (myös huonoine puolineni).  

Jos sinulla on jo todellinen ystävyyssuhde pidä siitä hyvää huolta! 

-Anna 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *