Hiljaisuus

431CB6C0-FAE1-4ED9-9578-F93333BCC9BF.jpeg

Joulun aika antaa meille hyvän syyn ja mahdollisuuden pysähtyä ja hiljentyä. Hiljaisuus tekee monin tavoin hyvää. Hiljaisuus laskee sykettä ja verenpainetta, vähentää stressiä sekä auttaa myönteisten ajatusten syntymistä. 

Hiljaisuudessa on tilaisuus palautua työstä, opiskelusta, muista velvollisuuksista ja kiireestä. Hiljaisuudessa syntyy myös luovuutta. Kun hiljaisuudessa saamme aivot joutokäynnille, vapautuu tilaa syvällisemmälle ajattelulle. 

Elinympäristömme meluisuus kuormittaa meitä ja aivojamme. Maalla asuessani olen havahtunut huomaamaan, kuinka hälyisessä ja meluisessa ääniympäristössä olen elänyt kaupungissa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan suurin ympäristöongelma terveydelle heti ilmansaasteisten jälkeen onkin melu. Melu aiheuttaa monenlaisia haittoja terveydelle ja viihtyvyydelle. Melu väsyttää, aiheuttaa univaikeuksia ja heikentää muistia, keskittymiskykyä, oppimista ja työtehoa. Melu aktivoi aivoissa alueita, jotka vastaavat kehon hyökkäys- ja puolustusreaktioista. 

Hiljaisuudessa oleminen, edes hetken aikaa päivässä on merkityksellistä aivojen terveydelle. Itse voimaannun hiljaisuudesta luonnossa, jossa on pääosin luonnonrauhallinen ääniympäristö. Hiljaisuushan ei tarkoita välttämättä äänten puuttumista vaan sitä, että voi kuulla pieniä ääniä, joita ei muuten kuuntele tai huomaa. Suomalaisille tärkeitä hiljentymisen paikkoja ovat metsä, koti ja sauna. Hiljaisuutta etsitään myös kirjastosta, kirkosta ja mökiltä. 

90492096-F62A-44D2-AD82-1B8584FA67B8.jpeg

Toivotamme toisillemme näinä päivinä rauhallista joulua, mutta onko se vain sanahelinää? Annammeko itsellemme ja läheisillemme mahdollisuuden hiljaisuuteen. Osaatko ja uskallatko sinä tänä jouluna hiljentyä ja pysähtyä kuuntelemaan pelkkää hiljaisuutta? 

-Anna

Hyvinvointi Mieli Terveys Vastuullisuus