Tarvitsemme enemmän hitaita hetkiä ja kirjoja
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kulkeneet elämässäni mukana niin kauan kuin muistan. Jo lapsena kirjastot olivat minulle lähes taianomaisia paikkoja: hiljaisia tiloja täynnä maailmoja, ajatuksia, tunteita ja ihmiskohtaloita.
Muistan edelleen sen erityisen tunteen, kun sain kulkea kirjaston hyllyjen välissä ja valita mukaani kirjoja: kuin olisin saanut luvan lähteä hetkeksi johonkin toiseen todellisuuteen. Ehkä juuri siksi kirjallisuudesta tuli minulle paljon enemmän kuin harrastus. Siitä tuli tapa ymmärtää maailmaa, elämää ja ihmisiä. Myöhemmin myös itseäni.
Lukeminen parhaimmillaan lisää myötätuntoa. Kun luemme toisen ihmisen tarinaa, astumme hetkeksi hänen näkökulmaansa. Ymmärrämme paremmin surua, ikävää, rakkautta, epävarmuutta, iloa ja ihmisyyden monia sävyjä. Kirjallisuus muistuttaa meitä siitä, että emme ole tunteidemme kanssa yksin. Samalla se voi lisätä myös itsemyötätuntoa. Joskus kirjan sivuilta löytyy lause, joka tuntuu sanovan juuri meille: sinäkin saat olla keskeneräinen. Sinäkin saat väsyä, eksyä, kaivata ja aloittaa uudelleen.
Minulle kirjoittaminen on ollut tapa käsitellä tunteita ja tehdä näkyväksi asioita, joita en ehkä muuten osaisi sanoittaa. Se auttaa pysähtymään. Kuuntelemaan itseäni. Ymmärtämään paremmin ihmissuhteita, elämän herkkyyttä ja sitä, mikä oikeasti on merkityksellistä.
Kirjoittaminen on myös rauhoittumista ja palautumista. Hetki, jolloin maailma hidastuu. Kun sanat alkavat asettua paperille, myös mieli usein selkiytyy. Kiireinen arki siirtyy hetkeksi taka-alalle ja tilalle tulee jotain hyvin inhimillistä ja tärkeää: läsnäolo.
Ehkä juuri siksi kirjallisuudella on Suomessa niin erityinen merkitys. Kirjastot ovat olleet suomalaisille sivistyksen, tasa-arvon ja yhteisten mahdollisuuksien symboleita jo yli sadan vuoden ajan. Suomessa on poikkeuksellisen vahva kirjastokulttuuri, ja se on asia, josta olen syvästi kiitollinen. Kirjastot ovat paikkoja, joissa jokaisella on mahdollisuus oppia, unelmoida, tutkia, levätä ja löytää uusia ajatuksia riippumatta taustasta tai elämäntilanteesta.
Minulle kirjastot ovat aina olleet myös turvapaikkoja. Paikkoja, joissa on saanut olla rauhassa omien ajatustensa kanssa. Siksi tuntuu edelleen hieman epätodelliselta ja valtavan liikuttavalta, että oma esikoisrunokirjani Vaikka tuulisikin on päässyt kirjastoihin. Sitä voi löytää jo muun muassa Turusta, Helsingistä ja Jyväskylästä ja myös monista muista kirjastoista.
Ajatus siitä, että joku voisi löytää kirjan sattumalta kirjaston hyllystä, pysähtyä hetkeksi sen äärelle ja ehkä tunnistaa riveiltä jotain omasta elämästään, tuntuu minusta hyvin suurelta asialta. Ehkä joku saa siitä lohtua. Ehkä joku innostuu itsekin kirjoittamaan. Ehkä joku vain hengittää hetken syvemmin.
Ja juuri siksi minulle merkitsisi paljon, jos tekisit hankintaehdotuksen myös omaan lähikirjastoonsa. Suomessa kirjastoihin voi helposti ehdottaa uusia kirjoja hankittavaksi joko kirjastossa paikan päällä tai useimmiten myös kirjaston verkkosivujen kautta löytyvällä hankintaehdotuslomakkeella. Pieni ehdotus voi johtaa siihen, että kirja löytää jonkun uuden lukijan. Jonkun, joka juuri sillä hetkellä tarvitsee sanoja, pysähtymistä tai tunnetta siitä, ettei ole yksin.
Terveisin: Anna