Syvärentoutuneena synnytyksessä

Hypnosynnytyskurssi on herättänyt monissa uteliaisuutta. Hypnoosia pidetään vähän mystisenä juttuna, mutta oikeastaan siinä on kyse syvästä rentoutumisesta. Itse tai toisen henkilön tai musiikin avulla saavutetusta tietoisuuden tilasta, jossa keho ja mieli ovat rennot. Sitä voi verrata esimerkiksi hetkeen ennen nukahtamista, flow-tilaan ja meditaatioon.

”Mun synnytys kesti 32 tuntia eikä missään vaiheessa sattunut. Tehtiin niitä hypnoosiharjoituksia enkä tarvinnut kivunlievitystä.” Näin ystäväni kertoi synnytyksestään. Totesin, että sellaisia harjoituksia minäkin haluan oppia!

USA:ssa ja Briteissä hypnosynnytys (hypnobirthing) on iso juttu ja siellä tehdyt tutkimukset osoittavat rentoutuneena synnyttämisen mm. lyhentävän synnytyksen kestoa ja vähäntävän kipulääkkeiden käyttöä. Idea on yksinkertainen: edistetään rentoutumista ja sitä kautta synnytystä edistävien mielihyvähormonien tuotantoa ja kehon luonnollista toimintaa. Samalla ehkäistään pelkoa, jännitystä ja stressihormonien tuotantoa. Hypnosynnytyskurssilla käytiin läpi synnytyksen perusasioita positiivisessa hengessä, harjoiteltiin rentoutumis- ja hengitystekniikoita yhdessä kumppanin kanssa ja katsottiin hypnosynnytysvideoita. Ja höpistiin muiden kurssilaisten kanssa vauva-asioista.

 

6088464552_2571d7ccc1_n_1.jpg

 

Kurssin tuloksena ainakin mulla on positiivinen, luottavainen ja rauhallinen olo synnytyksestä. Musta kaikki perhe- ja synnytysvalmennus tulisi toteuttaa tässä hengessä. Kurssilla tehtiin paljon harjoituksia yhdessä kumppanin kanssa, jolloin molempien luottamus siihen, että osaa toimia synnytystilanteessa, kasvoi. Filosofiaan kuuluu myös selkeä yhteys kasvavaan vauvaan, sille jutellaan ja sen koetaan myös osallistuvan synnytykseen. Videot tosielämästä ovat hienoa vaihtelua Hollywood-synnytyskuville: rauhalliset, lähes nukkuvan näköiset naiset hengittelevät vauvan ulos iloisen seesteisissä tunnelmissa! Synnytyksen ei tarvitse olla itkua ja hammastenkiristystä – sen itse asiassa luonnostaan ajattelisi sujuvan rauhallisesti, niin jokapäiväinen tapahtuma se lopulta on.

Muutamia viikkoja ennen synnytystä hypnosynnyttäjät kuuntelevat päivittäin rentoutus-cd:tä ja synnytysaffirmaatioita, jotka vahvistavat uskoa siihen että synnytys etenee luonnollisesti ja hyvin. Välilihan hieronta, hengitysharjoitukset ja erilaiset rentoutumistekniikat kuuluvat myös repertuaariin. Vaikken kärsikään synnytyspelosta, valmistaudun innolla tällä tavoin, koska koen sen antavan paljon rauhaa ja luottamusta tulevaan.

Jos rivien välistä ei jo selvinnyt, olen valmistautunut synnyttämään luonnollisesti ilman kivunlievitystä. Hypnoosin lisäksi auttajiksi olen valinnut joogaa, äänenkäyttöä, lämmintä vettä, kaurapusseja, guasha-kampaa, hierontaa ja tietysti Miehen tukemaan. Äidin ja siskon synnytykset ovat sujuneet suht nopeasti ja kehotuntemukseni on hyvä, joten siksikin olen luottavainen. Aina on tietenkin mahdollisuus, että jotain yllättävää tapahtuu ja pitää antaa lääketieteen puuttua muuten luonnolliseen tapahtumaan. Mutta en usko, että niin käy. Ja kerron sitten miten meni!

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Terveys

Meidän lapsi

Vaikka isät nykyään taitavat olla lähes aina mukana synnytyksissä ja isyysvapaitakin pidetään enemmän, lapsen saaminen on kuitenkin ylikorostuneesti naisten juttu. Syyt lienevät ilmiselvät, mutta tilannetta voisi silti olla tarpeen hieman tasoittaa. Monesti voisi olla hyödyllisempää puhua vanhemmuudesta kuin äitiydestä.

Vanhempainlomien tasaisempi jako on näkynyt mediassakin, mutta isien tietynlainen ulkopuolisuus on auennut mulle (kuten moni muukin juttu) vasta raskausaikana. Itsekin olen joutunut tajuamaan äitikeskeisyyden ja opettelemaan siitä pois.

109582266_f21bee2a55_m.jpg

 Kuva: Flickr/CC/mozzercork

Tein testin. Varasin ensineuvolan. Lapsi alkoi kasvaa sisälläni. Koin uupumukset ja pahoinvoinnit, mutta myös lapsen liikkeet ennen Miestä. Ja nytkin, vaikka liikkeet välillä näkyvät ulkomaailmalle asti, minä tunnen ne koko ajan. Isukki vain laskiessaan kätensä mahalleni. Sama koskee tietysti samaa sukupuolta olevia kumppaneita. Ei ihme jos tulee ulkopuolinen olo.

Ulkopuolisuutta tietysti lievittää se, että ainakin meillä lapsen tuloa suunniteltiin (ja harjoiteltiin!) yhdessä, ja lapsen tuloon valmistaudutaan  yhdessä. Kumppanin tuki on ollut ihan älyttömän tärkeää hormoni-itkujen, selkäkipujen, uupumuksen ja muiden ei-niin-auvoisten oireiden keskellä. Daddy-to-be on saanut osallistua taakan kantamiseen minua tukemalla. Isällekin on puhuttu neuvolassa – vaikka aika äitikeskeistä on ollut. Mies on silti sitkeästi tullut mukaan lähes joka tapaamiseen. Enkä kyllä unohda Miehen ilmettä Kätilöopiston ultrissa tai kun lapsen sydänäänet kuultiin ensi kertaa. Ylpeä ja onnellinen. Ja Mies on kyllä laulanut ja soittanut mahassa vielä toistaiseksi asuvalle Papulle paljon enemmän kuin minä, mikä on ihanaa.

Paljon puhutaan siitä, että jotkut äidit omivat lapsen sen syntymän jälkeen ja isä ei saa hoitaa lasta omalla tavallaan. Etukäteen on helppo ajatella, että ”mä en sitten ainakaan”. Pidän tämän ansan mielessä. Sen kaikki sanovat myös, ettei parisuhteelle ole aikaa juurikaan. Sen uskon. Mutta haluan jakaa vanhemmuuden ja antaa lapsellemme toisen vahvan ihmissuhteen, jonka olisi hyväkin olla erilainen kuin äitisuhde. Isän kanssa tehdään eri asioita, tai samoja isän tavalla. Silloin minä saan hengähtää, ja kerätä voimia myös siihen, että meillä olisi yhteistä aikaa naisena ja miehenä eikä vain isänä ja äitinä. Tämä olisi suunnitelma.

Työnjakoa on luonnostaan tullut. Siitä laulusta ja soitosta olikin jo puhe. Lisäksi kun olen metsästänyt imetysliivejä huuto.netistä, Mies on möbleerannut makuuhuoneen uusiksi ja kunnostanut vanhan kehdon. Kun kokkasin ruokia pakastimeen, hän intoili uuden automme  (kulkee etanolilla) huollosta. Kuulostaa ehkä konservatiiviselta, mutta olen tyytyväinen. Kun on kokenut yhden ylitasa-arvoisen parisuhteen, jossa kaikki hommat jaettiin pilkulleen tasan, olen tosi tyytyväinen saadessani tehdä sitä, minkä koen luontevammaksi ja helpommaksi. Ja niin lienee Mieskin. Ja silti siivoaa ja laittaa ruokaa, ja minä kiinnitän välillä taulun seinään (en kyllä enää näillä viikoilla, kykkimiset ja tuolille kiipeilyt on aika lailla out).

Joskus kuitenkin lipsahtaa mammakerhon puolelle. Naisten kanssa on luontevaa jakaa raskautta ja kokemuksia. Synnyttämisenkin ajattelin alun perin olevan ”mun juttu”. Luotin itseeni ja harjoittelin kehon- ja äänenkäyttöä mammajoogassa. Toki toivoin, että mies tulee mukaan ja joogan synnytysluennolla käytiin läpi muutamia tapoja miten mies voi osallistua. Se, että lapsi on todella Meidän JA hänen syntymänsäkin voi olla meidän kaikkien yhteinen saavutus (äidin, isän ja lapsen) avautui mulle vasta hypnosynnytyskurssilla, joka toi meitä vieläkin lähemmäs pariskuntana ja tulevina vanhempina. Siispä sen hehkuttamisesta on ihan oma tekstinsä tulossa! Ajattelin kertoa ensin kurssista, ja sitten synnytyksen jälkeen miten käytännön sovellus onnistui… 

Olen innoissani vanhempi vatsassani potkivalle pikku-ukolle – yhdessä Mieheni kanssa.

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe