Uupumus on ollut säännöllinen vieraani jo raskausaikana. Sen pakottamana olenkin taas alkanut harjoitella alisuorittamista, mikä ei minulta tule kaikissa asioissa ihan luonnostaan… Olen aika toimelias ja tehokas tyyppi, saan kiksejä tekemisestä ja mua on aina kehuttu aikaansaavaksi. En ole himosiivooja tai perfektionisti, mutta vähän huono laiskottelemaan. Perusolotilani on toiminta, ei lepo. Siksi meditaatio ja jooga ovat mulle hyviä hidastamisharjoituksia, ja muussa elämässä alisuoritumisesta täytyy ihan tehdä pointti.

Kristaliina kirjoitti tutun kuuloisesti  suoritusympistä onnelliseksi kasiksi muuttumisesta. Muussa elämässä olen viime vuosina vähän hellittänyt ja löytänyt rohkeammin oman suuntani, mutta odottajan ja lapsiperheen asioissa on vielä  varmasti relaamista.

Tarvitsen lepoa. Nyt ja sitten kun lapsi valvottaa. Nyt ja sitten ei jaksa ruoanlaittoa, siivousta tai mitään ylimääräistä. Meillä siivotaan muutenkin kyllä harvoin (jonkun aikaa oli käytössä kerran viikossa perussiivous jolloin kämppä pysyi säädyllisemmässä kuosissa, mutta se taisi lopahtaa joululomalla). Stressiä tulee siinä vaiheessa kun ei löydä mitään tai kaikki astiat ovat likaisia. Toisaalta mieli tarvitsee välillä materian järjestämistä järjestyäkseen ja kauneutta ympärilleen.

kuva: Flickr/CC/Natesh Ramasamy

Lepoaikeista huolimatta päädyn vähän väliä järjestelemään, milloin itseni, milloin vieraiden vuoksi. Eilen lepäsin paljon, mutta lepojen välissä pyöräytin tiski-  ja pyykkikoneelliset ja järjestelin vaatekaappia. Kaikki astiat ja vaatteet eivät suinkaan olleet likaisina. En jotenkin osaa olla tekemättä, mutta yritän tehdä stoppia ainakin vieraita varten siivoamiselle tai vieraiden kestitsemiselle. Minuun on kasvatuksesta ja karjalaisista juurista iskostunut tapa, että aina pitää olla jotain tarjottavaa. Tiedän, ettei monia vieraita sotku haittaa, mutta mutta.. Mies auttaa minkä ehtii ja jaksaa, mutta on kärsinyt terveysongelmista (ja pitää se hänenkin oppia alisuoriutumaan).

Kaikki kokeneet mammat kehottavat heittämään kotihommat läskiksi oman jaksamisen nimissä. Toisekseen kurkottelu, kyykistely ja vähäinenkin jynssääminen alkavat ahdistaa ja supistaa. Haluan pystyä ottamaan rennosti ja keskittymään hyvällä omalla tunnolla olennaiseen sekä  nyt että vauvan synnyttyä. Uuden ihmisen ja perheen alkupäiville haluan myös luoda omaa rauhaa. Suunnittelen tylysti ilmoittavani, ettei vauvaa saa tulla vielä sairaalaan katsomaan ja kotiinkin vasta 1. kun kutsutaan, 2. vain puoleksi tunniksi, ja 3. ruokaa mukanaan/ siivoamaan. Hellyn ehkä joustamaan näistä sitten kun aika koittaa, mutta nyt jostain syystä minut valtaa tällainen suojeluvaisto. Haluaisin rauhassa tutustua lapseeni ja opetella imetystä ja vauva-arkea ennen kuin muut tulevat sitä ihmettelemään ja neuvomaan. Lisäksi vauvaa olisi kuulemani mukaan hyvä suojella muiden ihmisten kuin vanhempien bakteerikannoilta pari ekaa viikkoa.

Olen pohtinut paljon syitä äitiysblogien suosioon. Kokemusten ja neuvojen lisäksi – tai peräti sijaan – porukka tuntuu kaipaavan esimerkkejä ”paskaäitiydestä”. Siitä kun ei jaksa; siitä  kun kaikki ei mene suositusten mukaan; siitä että epäonnistuu; siitä ettei kukaan muukaan jaksa tai osaa. Se on helpottavaa suomalaisessa virallisten suositusten ja neuvomisen kulttuurissa.

Jälleen kiitän Kristaliinaa loistavasta keskustelunavauksesta, kommenteissa lukijat kilvan kertovat missä asioissa ovat huonoja äitejä. Helpotti minunkin suorituspaineitani jo etukäteen! Tässä omaa listaa raskausajalta (asiat, jotka jossain välissä harmitti, mutta niillä ei oikeasti ole mitään väliä):

– jouduin vähentämään liikuntaa radikaalisti jo alkuraskaudessa supistusten ja väsymyksen takia enkä ole huippukunnossa (tai välttämättä edes hyvin kerännyt voimia) kun vauva syntyy

– söin kerran vahingossa haukea (!) ja ulkomaisia pakastemarjoja kylminä (!!) (ruokasuositushöpölöpöstä lisää tulevassa postauksessa)

– en ole kauheasti jaksanut laulella mahalleni vaikka sitä pidetään jotenkin tosi hyödyllisenä vauvan aivojen kehityksen kannalta

– olen tällä viikolla syönyt mm. grillimakkaraa, pizzaa ja suklaamunia ja juonut paljon kokista. kuulostaa kärpäsenkakalta, mutta ruokavalioni tuntevat tietävät, että nämä ei oo sitä mitä ajattelen syöväni.. (tästä siis lisää myöhemmin)

– olen turvonnut kuin pulla

…

Vaikken supersuorittaja koskaan olekaan ollut, olen aina yleensä ollut valmis ennen deadlinea, ja  tavoitellut erilaisia ideaaleja (valtavirran ulkopuolella mutta kuitenkin). Vauvan alkuun laittaminen ja laskettu päivä ovat deadlineja täysin kontrollini ulottumattomissa. Se on ollut virkistävää. Aiemmassa elämässä muiden odotukset ovat saaneet vaikuttaa liikaakin ja on pitänyt ihan opetella heittämään läskiksi – maailma ei kaadu jos jätän jotain tekemättä, joudun perumaan tapaamisia tai kämppä on räjähdyksen jäljiltä.

Alta riman meneminen on sisimmässään tunnolliselle vapauttavaa. Sitä haluan nyt harjoittaa lisää. Ensin lopetan vieraiden passaamisen ja vauvan synnyttyä luotan vaistoihini enkä muiden neuvoihin. Muita vinkkejä tunnollisuuteen taipuvaisilta (tai synnynnäisesti lahjakkailta alisuoriutujilta) vastaanotetaan! Koitetaan olla ottamatta paineita ja jos niitä tulee, helpotetaan niitä kertomalla muille mikä meni pieleen 🙂