Duunari-päivitys

Päädyin tuossa eräänä iltana viettämään iltaa samaan paikkaan kuin Duunari, ja jännitin vähän että onko hän vihainen edellisestä. Turha oli pelko, yhtä iloisesti jutteli kuin ennenkin ja yritti saada lähtemään mukaan baariin.

Juttelimme paljon ja Duunari on saanut karistettua mielestään kuvan minusta tyttöystäväehdokkaana, tai ainakin sellaisen kuvan sain. Väittelimme kiivaasti siitä, onko elämässä tärkeämpää löytää kumppani vai luoda oma onnensa. Itse puhuin vain omasta tilanteestani ja suunnitelmistani, eli siitä, että tällä hetkellä haluan vain opiskella ja saada oman urani aloilleen, poikaystävää voi miettiä sitten myöhemmin. Tätä Duunarin oli vaikea sulattaa, sillä hänelle kaikista tärkeintä olisi löytää onnellinen parisuhde, ura on tärkeyslistalla paljon alempana.

Kotiin mennessäni olo oli erittäin hyvä, sillä tuntuu, että siinä on ihminen jonka kanssa haluan viettää aikaa, ja nyt molemmat tietävät missä seisomme. Hän tietää ettei minusta saa vaimoa, ja minä tiedän, ettei hänen kanssaan voi edes harkita tekevänsä mitään kasuaaleja seksijuttuja.

Suhteet Oma elämä Seksi Ystävät ja perhe

Täydellinen kumppani

Kuulen usein kysymyksen: ”Minkälaisen miehen sä haluaisit?” Omasta mielestäni minulla ei koskaan ole ollut mitään spesifejä vaatimuksia sen suhteen, minkälaisesta miehestä kiinnostuisin. Tällä hetkellä lista menee suurin piirtein näin:

– feministi

– ei missään nimessä rasisti

– kohtelias (paitsi jos epäkohteliaisuus on oikeisiin tilanteisiin osuvaa huumoria)

– samanlainen huumorintaju kuin minulla

– hyvä keskustelukumppani

– ei välitä jos näytän kamalalta

– hyvä molemminpuolinen kemia

Nämä kaikki on vaikea löytää yhdestä ihmisestä, ja kuulemma olenkin liian vaativa. Sori, mutta mikään noista ei ole sellainen asia josta tinkisin. Enkä missään nimessä voisi nähdä tulevaisuutta ihmisen kanssa, joka kohtelee lähikaupan myyjää kuin saastaa mutta on minulle ihana, tai väittää ettei ole sovinisti mutta laukoo naisia halventavia vitsejä.

Tietysti erityisen onnelliseksi minut tekisi, jos hypoteettinen tuleva kumppanini ei kavahtaisi pierujani tai muita asioita jotka tulevat samasta paikasta.

gRWnBj2.jpg

(Kuva: huffingtonpost.com)

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään