Muutoksia, osa 2

Eroni jälkeen löysin tieni paikalliseen baariin. Siellä kävi paljon ystäviäni ja henkilökunta oli mukavaa. Koska en eroshokista johtuen osannut olla yksin, vietin baarissa paljonkin aikaa. Aina ei juotu alkoholia, mutta lähes kaikki tapaamiset ystävien kanssa sijoittuivat kyseiseen baariin.

Pitkään se oli hauskaa: oli se oma kantis, jossa oli aina omia ystäviä, ja aina tapasi uusia ihmisiä.

Kunnes oli tavannut ne kaikki. Ja kunnes omat ystävät alkoivat muuttaa pois tai viettää mieluummin koti-iltoja kumppaneidensa kanssa.

 

Jotenkin en itse ymmärtänyt tämän muutoksen vaikutusta. Ainoastaan ihmettelin, miksi kyseisessä baarissa alkoi olla tylsää, ja kotiin lähtiessä tunsin tuhlanneeni aikaa ja rahaa. Olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Ja vihdoin olen sen syyn ymmärtänyt: Käyhän siellä ne pari hyvää ystävää, mutta suurin osa ihmisistä joiden kanssa olemme ovat minulle vain hyvän päivän tuttuja. Sellaisia, joiden kanssa on turhanpäiväistä small talkia, eikä mitään mielenkiintoista puhuttavaa. Mieluummin vietän aikaa niiden kanssa, jotka oikeasti merkitsevät.

Ja kuten edellinenkin muutos, tämäkin on sellainen joka olisi pitänyt tajuta jo ajat sitten. Niin yksinkertainen asia: viettää aikaa rakkaiden kanssa, eikä vain niiden, jotka ovat aina paikalla. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Muutoksia, osa 1

Herranen aika sentään, nyt puhelimellakin saa käyttöön tekstinkäsittelyn! Ainakin minulle täysin uusi ominaisuus, ja erittäin kaivattu.

Hyvä Lily!

 

———————————–

Tämä menisi uuden vuoden päivityksestä, joka meni ajat sitten, tai blogin 1v päivityksestä, johon on vielä aikaa, mutta ei ole kumpaakaan, vaan tulee juuri nyt. Eli, pieni katsaus siihen, kuinka minä olen/tilanteeni on muuttunut blogin aloittamisesta tähän hetkeen.

Olen nimittäin viime aikoina miettinyt paljon sitä, mitä elämäni on, mitä siltä haluan, ja miten aion päästä tavoitteisiini. Tällä hetkellä olo ei ole niin eksynyt, vaan olen saanut aikaan jonkinlaisen kartan luonnostelman. Ja siitä olen hyvin tyytyväinen.

 

Kaikki alkoi kun syksyllä aloitin opiskelun alalla, jolle en koskaan ollut tähdännyt. Ensin tajusin sen, että nautin opiskelusta erittäin paljon. Sitten tajusin, että ala onkin minulle se oikea. Ja nyt olen tehnyt päätökseen siitä, mihin haluan alallani suuntautua.

Aiemmin opiskelemani ala oli se, joka oli lapsuuden haaveeni. Se johon kasvoin, jolle en nähnyt vaihtoehtoja. Jonka realiteettia en ymmärtänyt ennen neljän vuoden opiskelua, (yhteensä) puolen vuoden työharjoittelua ja näitä seuranneita vuosia joina en saanut alalta minkään näköisiä töitä.

Kun aloitin nykyisen kouluni tunsin itseni takinkääntäjäksi. Olinhan minä koko pienen ikäni hokenut päätyväni juuri tiettyyn ammattiin, tiettyyn tehtävään. Tunsin olevani huonompi kuin muut entisistä opiskelutovereistani, jotka edelleen näkevät alan omanaan.

Mutta suoraan sanottuna, vittuako sillä on väliä, mitä muut ajattelevat valinnoistani? Tuskin ketään edes kiinnostaa. Tuskin kukaan ajattelee, että hahaa, tuopas ei pärjännyt. Tai vaikka ajattelisi, niin mitä sitten? Juuri nyt…

…olen onnellinen.

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään