Kohta on jo kaksi kuukautta opiskelua takana, ja kyllä se hyvältä tuntuu! Tuntuu että olen todella löytänyt oman alani, vaikka hainkin kouluun vain koska en päässyt ammattikorkeaan opiskelemaan alkuperäistä alaani.

Ihmisiin tutustuminen on kuitenkin aina kouluissa haastavaa. Olen sosiaalinen ihminen ja pienissä ryhmissä tai kahden kesken puhun paljon, mutta isossa porukassa, varsinkin jos siinä on paljon ekstroverttejä, olen aika hiljainen. Silloin oman persoonan esiin tuominen tuntuu samalta kuin kaikki ympärillä huutaisivat täyteen ääneen ja yrittäisi saada oman huutonsa erottumaan muiden ylitse.

Lisäksi ihmiset ryhmäytyvät hyvin nopeasti. Koulussa huomaa selvästi ketkä istuvat aina kahdestaan ja ketkä muodostavat tiiviitä pienryhmiä, joissa kaikki aika vietetään yhdessä. Hiljaisimmat muuttuvat näkymättömiksi. Minä olen ihminen, joka ei halua tutustua vain muutamaan ihmiseen, vaan olla kaikkien kaveri. Ryhmästä toiseen hyppiminen on kuitenkin aiheuttanut sen, etten ole kenenkään kaveri.

Siksi minun täytyykin tehdä määrätietoisesti ja väsymättä töitä sen eteen, etten jää ulkopuolelle, vaan saan muut näkemään, millainen ihminen olen. Edistystä alkaa näkyä pikku hiljaa.

”Klikeillä” on jo omat some-kanavansa ja koulun ulkopuoliset aktiviteetit, joihin ovat päässeet vain kyseisten ”klikkien jäsenet”. Olen ottanut tehtäväkseni yhdistää nämä ”klikit” järjestämällä juhlat, joihin kaikki on kutsuttu. Ilokseni vastaanotto on ollut pelkästään innostunutta, enkä malta itse odottaa juhlia. 🙂