Perjantaille sovitut treffit jouduttiin siirtämään toiseen, vielä määrittelemättömään ajankohtaan. Salaa toivon, ettei miehestä enää kuuluisikaan mitään… En tiedä mikä ihme minua vaivaa, mutta jotenkin ei vaan kiinnosta tavata uusia miehiä koska pessimistisesti ajattelen, etten kenestäkään kuitenkaan tykkää ja on vaan kamalan kiusallista. Jonkinlaista syysmasennusta?

Lisäksi olen miettinyt Erikoista Miestä. On vähän alkanut kaduttaa se että lopetin tapailun, hänessä oli kuitenkin niin paljon sellaista mistä pidin, ja hänen kanssaan oli niin hyvä olla… Aluksi. Niin, auttaa kun muistutan itseäni niistä puolista jotka ärsyttivät. Jos juttumme olisi jatkunut tähän päivään saakka, olisin varmaan täysi hermoraunio siitä lässytyksestä. Enkä niitä suudelmiakaan kaipaa. Mutta kaikenlaista muuta kylläkin.

Ehkä tämä on rangaistukseni siitä että vaadin miehiltä liikaa.