DISCLAIMER: Tämä postaus sisältää arkaluontoista tietoa karvoituksestani. Lue omalla riskillä.

Nautin erittäin paljon siitä kun sivelen sormillani vasta-ajeltuja sääriäni, ja siitä miten ne kiiltelevät valoa vasten. Olen kuitenkin sangen laiska ihminen, ja jatkuva karvasirkus ei vaan ole vaivan arvoista. Kainaloissani karvan kasvu on sen verran säälittävää, että ne vetäisen höylällä siinä säärien sivussa vain harvoin jos viitsin.

Sääriin olen kokeillut kaikenlaisia vaahtoja ja kylmävahaliuskoja, niiden ”itse poistavien” vaahtojen jälkeen saa aina joka tapauksessa ajaa sääret uudestaan, eikä kylmävahaliuskoista ole hyötyä missään kohtaa ruumistani. Kuumavaha toimii, mutta se on niin pitkäveteistä ja sottaista puuhaa ettei kärsivällisyyteni riitä. Aika usein annankin säärikarvojen kasvaa siihen pisteeseen että ne oikeasti häiritsevät itseäni (lähinnä kutittamalla herkkää ihoani), eikä kukaan ole asiasta huomauttanutkaan vaikka kuljenkin kintut paljaina. Ja jostain syystä vaikka kuinka huolellisesti höyläisinkin, aina jälkeenpäin löytyy joku spotti jonka olen missannut. Turhauttavaa hommaa kaiken kaikkiaan.

Tänään suihkussa päätin siistiä bikinirajani, ja ajattelin säästää aikaa jättämällä trimmerin kaappiin ja varovaisesti sutimalla sheiverillä latvoja. Myhäilin tyytyväisenä ja tunsin itseni oikein nokkelaksi kun alkoi näyttää hyvältä. Vähän vielä ja sitten on hyvä… ja onnistuin saamaan kaiken keskelle kaljun laikun. Hyvä minä! Ei siinä muu auttanut kuin ajaa loputkin pois. Kauhistuneena tuijotin jalkoväliäni: näytän kynityltä kanalta. En voi uskoa että joskus halusin ehdottomasti pitää sen sellaisena.

Olen alkanut vakavasti harkitsemaan että jättäisin koko puuhan kun se on niin helvetin vaikeaa.