Vaatehulluus – mistä se alkoi ja miten?

Odotin meidän ensimmäistä lasta Danielia ja aloin pyörimään netin ihmeellisessä maailmassa ja tutustuin myös samalla FB kirppuihin. Silloin ensimmäisen kerran sain kosketuksen tästä hulluudesta. Ensimmäisen kerran ku näin Mini Rodinin bodyn kipparilla ja siitä pyydettiin yli 20e käytetystä vaatteesta, olin – ei IKINÄ, minä en koskaan maksaisi. Se oli se minun ensimmäinen ajatus koko kirpputoreilusta. Sitten  mietin, että joku syyhän sillä on, miksi ihmiset myy niin “kalliilla” vaatteita ja päätin, että vähän tutustun tuotemerkkiin. Selvisi, että se on kovassa suosiossa ja nousussa oleva merkki. Siinä parit ensimmäiset vaatteet kotiutin kotiin ja voi sitä tunnetta, OMA ENSIMMÄINEN RODINI. Voi onnenpäivät, se oli hienoa!! Siitä se lähti. Sitten aloin selailla enemmän ja enemmän facebook-kirppiksiä.

Aloin oppimaan erimalleja, mallistoja, kuoseja, kaikkea. Siitä tuli harrastus, tykkäsin iltasin kännykällä selata kirpputoreja  ja etsiä kaikkea kivaa. Yleensä otin itselleni jonkun tietyn vaatteen, mitä etsin, niin se pysyi mielenkiintoisena ja kivana.

Niin kaapit alkoi täyttyä Mini rodinista ja muista ihanista merkeistä. Monet ihmetteli sitä, että miten mä voin ostaa niin kalliita vaatteita lapselle, joka ei ymmärrä mitä heillä on päällä ja opetan liian hyvälle?

Minä en todellakaan ajattele noin, en silloin enkä nyt. Silloin oli 1 lapsi nyt 3 eikä ole edelleenkään ajatusmaailma muuttunut. Mä käytän rahat sinne minne haluan, se ei ole keneltäkään muulta pois.

Minun mielestä on enemmän tärkeätä se, että tuote on tuotettu hyvissä oloissa, ei orjatyöllä tai lapsityövoimalla. Nämä asiat on minulle tärkeitä ja sen takia olen valmis maksamaan myös enemmän. Nyt en sano sitä, että se olisi ainut syy ostaa näitä vaatteita vaan yksi syy. Toinen syy on vaa puhtaasti niiden ihanat kuosit, mallit ja tyylit. Ne on ihania. Kolmas syy on puhtaasti raha. Rahaa saan enemmän prosentteina takaisin näistä vaatteista, kun ns. marketti ketjusta. Minä ostan myös niitä, tykkään todella kAppahlin newbie sarjasta, lindexin vaatteiden pehmeydestä.

Päätin joskus, kun aloin ostamaan vaatteita Danielille (4-vuotias), että hänelle ei tule mitään ällötys printtikuvioisia paitoja, ei mitään Batman tai Spiderman kuosia. . Olin aina miettinyt omassa päässä, että miksi niitä ostetaan, miksi niitä valmistetaan niin paljon, onko niille ostajia? KYLLÄ. Nyt tiedän miksi. Siksi koska lapset haluavat niitä, ne ei välitä siitä, että onko vaatteen kuosi ihana ja onko se kuinka hieno, vanhaa mallistoa tai muuten vaan niin special tuote. Kunhan paidassa on se lempi ohjelman hahmo, se on tarpeeksi, se on paras vaate mikä kulutetaan niin puhki, että ihan harmittaa, kun vaate on pesussa.

Minä myös ajattelin, että ehkä tämä menee ohi tämä aika ja kelpaa vielä äidin ostamat Gugguut ja Rodinit päälle. Nyt voin sanoa, että aika harvassa ne kerrat on, kun ne kelpaa päälle. Parempi on Marvel-tuotteet, missä on ne oikeat sankarit mitkä on meidän Danielille tärkeitä. Minä en halua sitä meidän perheessä, että äiti pakottaa lapsille vaatteet. On kertoja, kun äiti sanoo mitä pistetään päälle, mutta harvoin enään nykyään. Ja tämä on hyvä näin. Yritetään siis lapsenehdoilla mennä, vaatteet ne vain on.

Yhä edelleen, minulla on Samuel (2vuotias), ketä suostuu vielä pukemaan ihania äidin silmää miellyttäviä vaatteita, mutta sen tiedän, että ei kauaa. Samuel katsoo kaiken mallin isoveljestä Danielista ja niin hänen mielestäkin Batmanit on hienoja niin kuin Muumitkin. Ja se ilon määrä, kun Danielilla ja Samuelilla on samat paidat, Samuel on niin ylpeä. Se hymyn määrä, sitä ei korvata millään.

Näin ehkä jotenkin helpompikin, ei tarvitse valvoa kaikkia droppeja, miettiä ja stressata miksi joku vaatekappale oli loppunut ja en saanut sitä. En voinut nukkua kun piti villiksiä valvoa ja huudella niitä. Nyt teen sitä, mutta en stressaa. Vieläkin ostan Elleille näitä ihanuuksia (lista on pitkä, mitä meidän Ellit tarvitsee), mutta nyt se on rennompaa. Osaan käsitellä tätä vaatehuumaa ja ymmärtää, että ihan kaikkea ei tarvitse olla.

Silti katson dropit, teen tilauksia viikottain ja aina kaupungilla bongaan rodinesteja. Se on vaan se mistä mä tykkään. Nautin kauniista asioista lapsien päällä. Semmoisia en osta, mistä en pitäisi.

Mitä te olette mieltä lastenvaatteista ja siitä miten niihin suhtaudutaan?

Kuvassa on meidän iloinen Sofiel sunnuntaina, kun tulimme ystäviemme vauvan ristiäisistä. Tässä Sofielilla on newbien vaatteet, mitkä on niin kauniita.

 

-jasmin

WhatsApp Image 2017-10-18 at 12.23.00.jpeg

 

perhe lapset lasten-tyyli vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *