Kuinka en olekaan muuttunut niin paljon kuin olisin toivonut, case sohva
Hitusen vajaa kaksi kuukautta sitten meillä sattui pieni onnettomuus. Ystävä nojaili kylässä ollessaan sohvamme selkänojaan ja sohvan jalka kirjaimellisesti sortui hänen allaan. Jalan vastakappaaleena ollut onneton lastulevynpalanen antoi totaalisesti periksi pienestä rasituksesta ja sohva oli mennyttä. Kapine oli kuitenkin aina ollut mielestäni epäonnistunut hankinta, joten tilanne ei varsinaisesti edes harmittanut.
Sohvan hankinta oli aikanaan riskipeliä, jossa lopulta kaikki meni pieleen. Tilasin sohvan netin kautta näkemättä varsinaista tuotetta lainkaan livenä. Sohvan saapuessa kävi ilmi, että tyynyt viettivät keskelle eli kolmen istuttavalla sohvalla saattoi istua mukavasti vain kaksi. Sohvan sävy ei myöskään ollut sitä mitä nettikuvista olin päätellyt ja muutenkin rungon rakenne vaikutti heppoiselta. Selvittelin palautusta, mutta palautuksen hinta olisi tullut suhteettoman kalliiksi ostohintaan nähden, tyydyin siis kohtalooni. Kaksi ja puoli vuotta tuota sohvaa hampaita kiristellen katselin, kunnes laatu meidät lopulta armahti.
Uuden perheenjäsenen metsästys
Ainoa harmituksen aihe tässä tilanteessa oli siis lopulta se, että rahaa ei vielä moisia tilanteita varten ollut puskurivarastossa lainkaan. Yritimme tästä johtuen ensin korjata jalan, mutta paremman materiaalin puutteessa korjauksesta oli apua noin kahden sekunnin ajan. Onneksi omaan laajan kirjahyllyn, joten päätimme tukea sohvan sen antimilla. Puolitoista kuukautta sohva on nyt siis ollut käytössä kirjapinon tukemana. Viikonloppuna pieni pottaopettelijamme kuitenkin viimeisteli sohvan kohtalon lirauttamalla kunnon pissat selkänojan päälle, jonka perusteellinen puhdistaminen on lähes mahdotonta. On siis selvä, että rampa, haiseva sohva saa lähteä.
Kävimme siis tänään sohvia shoppailemassa ja mielessäni oli noin 500-600€ sijoitus, jolla saisimme puutteen paikattua. Liikkeissä kiertäessämme kävi kuitenkin äkkiä selväksi, että emme selviäisi ostoksesta alle 1000€. Vaatimuksena kuitenkin oli laadukkaampi sohva kuin edeltäjänsä, helposti puhdistettava pinta ja hyvä takalistotuntuma. Näitä ei alunperin haarukoimallani hinnalla löytynyt.
Päädyimme lopulta ottamaan tarjouksen kahdesta sohvasta. Toisen hinta 1500€ ja toisen 1100€.
Tästä alkoikin seuraavaksi mietintä siitä, miten tällainen summa maksettaisiin. Ainoa vaihtoehto joka minusta oli looginen ja järkevä ja ratkaisi ongelman riittävän ripeästi, oli hyödyntää vasta pois maksamiani luottokortteja. Mieheni ei ollut ehdotuksestani samaa mieltä, hänestä olisi silkkaa hulluutta vinguttaa visaa nyt, kun luotot viimeinkin on saatu pois päiväjärjestyksestä. Hänen ratkaisunsa oli mennä tällä katastrofilla vielä muutama kuukausi ja säästää sohvan hinta kasaan. Kuinka ärsyynnyinkään hänen järkevyydestään ja siitä, että tiesin hänen olevan oikeassa! Tuohan oli ratkaisu, johon minunkin olisi pitänyt päätyä ilman näin valtavaa sisäistä kamppailua asian kanssa!
Mutta kun! Minä HALUAN sohvan tilaukseen NYT. Minä HALUAN ratkaista tämän epämukavuutta aiheuttaneen ongelman pois päiväjärjestyksestä NYT. Tajusin kuulostavani sisäisesti aivan uhmaikäiseltä. Ilmoitin siis miehelleni, että kärsin juuri nyt halujen ja arvojen ristiriidasta, jatketaan keskustelua myöhemmin, kun olen selvittänyt asian ensin itseni kanssa.
Ristiriitaiset perustelut
Huomasin perustelevani hankintaa itselleni sillä, että voisin maksaa sohvan pois muutamassa kuukaudessa. Maksaisin vain kerralla esim. 300€ lyhennyksiä. Toisinpäin ajateltuani, 300€ säästäminen per kuukausi tuntui isolta summalta siirtää sivuun. Miksi siis velan maksuun olisi rahaa jos sitä ei ole laittaa sivuunkaan? Onneksi aivoni pääsivät hetken pyörittelyn jälkeen sopuun siitä, että olen järjiltäni. Tai olisin ainakin järjiltäni jos en tajuaisi sitä, että ostamisen ihanan hurman muistavat synapsini yrittivät huijata minua tekemään huonon päätöksen. Sohva jäi siis ostamatta toistaiseksi.
Istun nyt tässä olohuoneessamme ja katselen kyseisellä sohvalla nukkuvaa poikaani, joka näyttää varsin tyytyväiseltä. Ehkäpä sittenkin kykenen venyttämään nyt pinnaani ja katson kuinka palkitsevalta tuntuu ostaa sohva sitten, kun olen sitä varten säästänyt. Ehkäpä näin opin vielä joku päivä juurruttamaan uuden käytösmallin ensisijaiseksi toimintatavaksi? Ehkäpä.
Moikkelis moi!