Tuskailin eilen miehelleni saunassa käydessämme, kuinka hitaasti kaikki käy taloudellisesta suosta ylös rämpiessä. ”Näen määränpääni jo niin selkeästi, että voin tuntea sen. Ja silti sen saavuttamiseen menee vielä vuosia! Kuinka jaksan odottaa tilistä toiseen ja vuodesta toiseen tilannetta joka toisi vapautta, kun kuukausikin kuluu niin hitaasti!” Mieheni tuumasi, että ”minun kaikki-heti-mulle-nyt luonteellani odotus on varmasti tuskallista.” Hmm. Mieheni ymmärtäväiseksi tarkoitettu kommentti sai minut miettimään, ehkä tässäkin tapauksessa matka on tärkeämpi kuin päämäärä? Onhan juuri tuo kärsimättömyys käyttäytymisessäni yksi suurimmista syistä tämän hetkiseen tilanteeseeni.

Olen tavoitellut läpi elämäni aina jotain. Asetan itselleni päämääriä ja koen olevani elossa ja toteuttamassa itseäni, kun piiskaan itseäni kohti parempaa palkkatasoa, haastavampaa työtehtävää tai parempaa kroppaa. Olen antanut rahani ja energiani helpolla. Kaiken on käytävä nopeasti ja tehokkaasti. Olen seurannut ajatusta ”kyllä työ tekijänsä kiittää” eli painamalla niska limassa töitä, tekemällä aina vähän enemmän kuin kukaan pyytääkään, palkkio seuraisi perässä. Ja tavallaan niin kävikin. Olen onnistunut hilaamaan itseni tilanteeseen, jossa olen kaksinkertaistanut nettotuloni viidessä vuodessa. Mutta ollut myös usein lähellä loppuun palamista ja taipuvainen masennukseen, kun en pystynytkään saavuttamaan asettamiani tavoitteita.

Työn arvo=aikasi arvo?

Vielä muutama kuukausi takaperin minulla oli unelma työstäni. Uraunelma. Selkeä päämäärä jonka tavoittaessani mammonaa piisaisi ja voisin vaikuttaa asioihin. Selitin miehelleni tästä uudesta kiiltävästä unelmastani suu vaahdossa ja kovin vakuuttuneena asiasta. Näin tekisin ja näin minusta ja työstäni tulisi jotain merkittävää!

Aikaa ei kuitenkaan kulunut paljoakaan, kun unelma oli haalistunut ja vaikutti yhtäkkiä halpatuotannolta. Roskiskamaa, totesin ja unohdin asian. Unelman kuolema jäi kuitenkin kaihertamaan mieltäni ja lomalle jäädessäni en tahtonut saada ajatukselta rauhaa. Miksi uraunelmani oli paljastunut kerakäyttöiseksi? Ja miksi en keksi enää mitään unelmaa työhöni liittyen vaikka kuinka yrittäisin? Mitä tapahtui motivaatiolle ja draiville? Yhtäkkiä asia valkeni minulle. Jos toteaisin eläkkeellä, että tätä minä tein yli 30-vuoden ajan, tuntisin hukanneeni elämäni täysin. En yhtäkkiä löytänyt yhtään perusteltavaa syytä käyttää aikaani työssäni yhtään enempää,kuin taloudellinen tilanteemme pakosta vaatisi. Työlläni ei ollut minulle enää mitään arvoa sen rahallisen hyödyn lisäksi.

Pohatta kirjoitti blogissaan (31.1.2016) ”Aikaisempien huonojen päätösten ei saa antaa vaikuttaa nykyhetkeen. Jokainen päivä jona olisin mennyt tekemään työtä ilman tarkoitusta olisi ollut minulta huono päätös. Se kaikki aika minkä olisin käyttänyt työntekoon, olisi ollut pois siitä ajasta, jolla voin oikeasti tehdä minulle tärkeitä asioita. Uponneita kustannuksia voi mitata paitsi rahassa, myös elämänlaadussa.” Valitettavasti aikaisemman huonot päätökseni rahankäyttäjänä vaikuttavat nykyisyyteeni, sillä olen riippuvainen rahasta jolla maksan lainani ja elätän perheeni.Ainakin toistaiseksi.

Työ jonka koet merkittäväksi ja mielekkääksi voi lisätä kokemaasi onnellisuutta huimasti. Erityisesti, kun toimeentulosi ei riipu siitä. Jos voisin tänä päivänä valita täysin rajoituksetta mitä tekisin, olisin luultavasti puuseppä, taiteilija, psykologi JA tekisin vapaaehtoistyötä. Tekisin kaikkia näitä, koska voisin valita asiat jotka tuottavat minulle onnea. Hienointa siinä olisi, että tämän kautta voisin tuottaa hyvinvointia myös muille.

Valitettavasti toistaiseksi realiteetit kuitenkin puhuvat puolestaan. Minulla on 4 alaikäistä lasta ja lainaa 100 000€. Opintovapaalle jäänti on tällä hetkellä vain haave, mutta mitä jos leikin ajatuksella vielä hetken pidempään. Jos unohtaisin rahan asettamat haasteet täysin, mitkä asiat tekisivät minut onnelliseksi? Paljonko niiden toteuttaminen maksaisi, eli paljonko minulla pitäisi olla rahaa, että voisin elää unelmieni elämää?

Onnellisuuslista

Pohtiessani asiaa rahan näkökulmasta jäin aluksi kiinni ajatukseen, että tämähän tulisi aivan liian kalliiksi. TOTTAKAI haluaisin omakotitalon, hienomman auton, OMAN auton, hevosen,moottoripyörän, linnan, oman järven yms.yms.yms. Vai haluanko? Tulisinko niistä oikeasti onnelliseksi?

Joshua Fields Millburn  puhuu minimalismin periaatteista Lewis Howesin haastattelussa ja toteaa vapaasti suomennettuna näin: ”Minimalismissa ei ole kyse siitä, että hankkiudutaan eroon tavarasta. Hankkiutumalla eroon tavarasta saatat päätyä olemaan täysin onneton, koska poistat itseltäsi ”rauhoittajat”. Ajatuksena on pitää kiinni asioista jotka todella tuottavat arvoa elämääsi. Kysymys kuuluukin, mikä tuo todellista lisäarvoa elämääsi?”

Tein itselleni listan kirjoittaen nopeasti ajatuksia siinä järjestyksessä kuin ne tulivat, miettimättä liikaa. Listastani tuli tällainen:

Asiat jotka tuottavat minulle todellista onnea:

• Perhe ja kiireetön aika sen parissa
• Lukeminen
• Kirjoittaminen
• Luonnossa liikkuminen
• Maalaaminen
• Jooga
• Juoksu (säännöllisesti tehtynä)
• Käsityöt
• Hyvät yöunet
• Aika omien ajatusten parissa
• Toisten auttaminen
• Hyvä viini

Listasta tuli pitkä, ennen kuin viimeiselle sijalle tupsahti jotain, jonka hankkiminen vaatii valuuttaa. Ehkä unelmaelämäni ei olisikaan niin kallista kuin olin kuvitellut?

Pekka Juntti kirjoittaa Ylen kolumnissaan: Luopukaa kaikesta turhasta eli kertomus keskiluokan pyrkimyksistä kohti itseaiheutettua orjuutta”Jobbsin Steve, ihminen ja mulkero, totesi jotenkin niin, että meillä on työ, perhe, harrastukset ja ystävät. Valitse niistä kolme. Pyydän anteeksi ystävät.”

Hän jatkaa:”Olen vakuuttunut, että suurin syy keskiluokan stressiin, avioeroihin ja burn outeihin ei suinkaan ole koventunut työelämämme vaan se, että koetamme liian sinnikkäästi elää itseämme isompaa elämää. Elämme kreivin elämää rengin palkalla ja ajalla.”..”Lisäksi olen sillä tavalla surullinen mies, että minua korventaa ylikuluttamisen taakka. Meidän tapamme elää perustuu siihen, että varastamme lapsiltamme. Luopuminen on vastaus siihenkin.”

Juntti on mielestäni artikkelissaan hienosti tavoittanut ajatuksen siitä,mikä on hankkimiemme asioiden todellinen hinta. Käytämme aikamme hankkimalla rahaa, jolla voidaan ostaa hyödykkeitä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä onnemme kanssa. Varastamme ajan ja energian niiltä asioilta joilla olisi todellinen potentiaali tehdä meidät onnellisiksi ja tuhlaamme jahdaten sateenkaaren päätä. Oletteko muuten koskaan oikeasti jahdannut sitä? Minä olen ja tyhjin käsin jäin.

Joshua Fields kysyy haastattelun lopussa hyvän kysymyksen ”Miten elämäsi voisi olla parempaa vähemmällä?” Hän oli ensimmäisenä tekonaan alkanut vähentää velkaansa ja luopunut turhasta omistamisesta. Tunnen olevani samalla tiellä, kohti luopumista epäolennaisuuksista jotka ovat elämässäni energiasyöppöjä, kohti merkityksellistä elämää, jonka olen määritellyt itse.

Hiljaa hyvä tulee

Aion siis jatkaa viitoittamallani tiellä silläkin uhalla, että tämä paljastuu taas vain yhdeksi ”hairahdukseksi” josta vaahtoan aikani ja sen jälkeen unohdan. Aion jatkaa työssäni kunnes olen tavoittanut pisteen jossa voin taata perheeni hyvinvoinnin vähemmällä rahalla ja pienemmällä työajalla. Mr.Money Mustache totesi, ”Työn tekeminen on hienompaa, kun et tarvitse rahaa.” Silloin voit alkaa luoda todellista arvoa tekemisellesi.

Yritän myös ajatella, että tällä matkallani on arvoa itsessään. Tämä on loistava tilaisuus kehittää kärsivällisyyttäni, priorisoida elämääni ja oppia antamaan todellinen arvo kaikelle mitä omistan ja mistä saan elämässäni nauttia. Nopeaa ratkaisua elämän muutokseen ei ole, mutta toisinpäin ajatellen, en voi myöskään kiilata vasenta kaistaa unelmaelämääni, kun olen valinnut helpon tien onneen koko aiemman elämäni.

Kaunista syksyä jokaiselle, nauttikaa luonnon kauneudesta. <3