Ja niin ero tuli. Surullista ja vaikeaa. Vieläkin satunnaisesti pillahdan itkuun, kun kotona vahingossa nuuhkaisen ex-poikaystävän paitaa ja sydämessä läikähtää ”Ehkä sittenkin??”. Mutta eipä sittenkään! Kyllä tämä sai nyt olla tässä.

En voisi olla varmempi siitä, että ero oli paras mahdollinen ratkaisu. Edes eksän tinderöinti ei aiheuta surua tai mustasukkaisuutta, korkeintaan vähän haikeutta, ääretöntä uteliaisuutta ja pientä kritiikkiä (”Toiko?? Ihan oikeesti!! Sehän näyttää ihan multa/siskoltas/bimbolta/mieheltä”). 

Eroaminen on kyllä paskaa, se on selvä juttu. Mutta koskaan en ole kokenut yhtä kypsää ja rauhallista eroa, mikä on pieni ihme, koska kolmaskin henkilö liittyy…Mutta en valita! Kaikki tapahtuu hurjaa vauhtia, mutta niin kauan kuin gut feeling on loistava, antaa mennä.

En aio vanutella eroasiaa yhtään tämän enempää, mutta eroa suunnitteleville annan ilmaisen neuvon: Muuta hyvä ihminen välittömästi pois yhteisestä kodista kiduttamasta itseäsi! Älä ole yhtä kahjo kuin minä! Normaalijärjellä varustetuille tämä taitaa tosin olla itsestäänselvyys, mutta itsehän en piheyksissäni edes harkinnut toisen asuinpaikan hankkimista, ennen kuin muutan neljän viikon päästä takaisin kotikaupunkiin.