Kun osa minusta katosi

Parikymppisenä ilmoitin ystävilleni kovaan ääneen, että minä se en sitten koskaan päiväksikään jäisi parisuhteeseen, jossa ei harrasteta seksiä ainakin kolmesti viikossa. Mitä kamalaa elämän ja oman kehon tuhlausta sellainen autiomaassa vaeltaminen olisi, täysin sietämätöntä! Kaikenkokeneen maailmannaisen painavalla nuotilla saarnasin, miten kaikki seksiongelmat olisivat ilman muuta ratkaistavissa. Tai jos eivät, kytkimen nostaminen tapahtuisi nopeasti ja ilman tunnontuskia. Vain täysi idiootti tai itsekunnioituksensa menettänyt surkimus kelpuuttaisi suhteen ilman seksiä.

Löydettyäni seksin ilot myöhäisteininä, en jarrutellut, vaan nautiskelin täysin siemauksin. Elin iloisen kevytkenkäistä elämää. Kokeilin kaikenlaista ja tapailin paljon erilaisia tyyppejä.Toisten kanssa seksikokemukset olivat aivan loistavia, toisten kanssa eivät niinkään. Joidenkin jälkeen itsensä tunsi maailman ihanimmaksi, toisten jälkeen nolotti. Mutta yhtäkään kokemusta en vaihtaisi pois. Minulle seksi on aina ollut kuin pizza, vähän huonokin on useimmiten hyvää.

Seksistä ja seksuaalisuudestani tuli tärkeä osa minua ja elämääni. Olen aina ollut vähän ujo ihminen, eikä itsetuntoni loista kovin monissa asioissa. Mutta seksissä on jotain sellaista, mikä voi nostaa ihmistä arvaamattomalla tavalla. Sängyssä olen lähes poikkeuksetta tuntenut itseni mielettömän haluttavaksi ja taitavaksi, lähes jumalaiseksi, vaikka itse seksi olisi ollut ties mitä räpeltämisestä. Kunnon kiihkossa unohtaa omat estonsa, löysät valkoiset jenkkakahvansa ja urpon tapansa hekottaa. Silloin on vain täydellinen ja täydellisesti hetkessä läsnä.

Nuoremman itseni painokkaista lausunnoista huolimatta olen elänyt tällä hetkellä jo jonkin aikaa parisuhteessa, jossa ei ole seksiä. Tuntuu, että osa minusta on kadoksissa. Tässä blogissa ajattelin pohdiskella, miten tähän päädyttiin ja mitä asialle voisi tehdä. Miltä seksittömyys tuntuu ja miten se minuun vaikuttaa? Voiko seksitön parisuhde olla tyydyttävä saati hyvä? Harrastanko enää ikinä seksiä?