Haluaisitko joskus lähteä mun kanssa ulos?

Luinpa tästä eräästä blogista, kuinka olisi mukavaa jos joku mies tulisi yllättäen kysymään puhelinnumeroa tai lähestymään kohteliaasti vaikkapa kadulla. En nyt kuollakseni muista mikä blogi se oli, mutta jos muistan niin annan kyllä vaikka jälkikäteen kunnian sinne minne se kuuluu. Saattoi olla jonkun seuraajani tai blogiani kommentoineen ihmisen blogi. 

(Lisäys : Kyse oli siis kainalopaikka blogista)

Niin tai näin, olen miettinyt tuota taas. Baarit nimittäin ovat yksinkertaisesti ihan järkyttävän huono foorumi minulle. Jostain syystä siinä ympäristössä itsetuntoni romahtaa aina. En koe itseäni viehättäväksi, itsevarmaksi tai juuri miksikään. Siellä vallitsee viidakon laki, ja tällainen keskustelemalla rauhassa tutustuva, aika varovainen ja kohtelias mies jää kyllä siellä täysin jalkoihin. Pitäisi olla räiskyvän hauska, itsevarma ja hieman röyhkeäkin. Ja jostain syystä en muutenkaan siinä aamun pikkutunteina edes jaksa enää hirveästi yrittää tai pistää parastani. Mutta eihän se voi olla niin, että baarit ovat ainoa paikka löytää seuraa ns. reaalimaailmassa? Jos siis sen vastakohdaksi lasketaan nettideitit, tinderit jne. Pohdin tätä itseasiassa blogissani aikaisemminkin. Baarit tarjoavat näennäisesti hyvän ympäristön tehdä aloitteitta, mutta ehkä se onkin juuri päin vastoin? Ehkä se kohtelias lähestyminen jossain täysin muualla tuottaisi paljon parempaa tulosta ja saisi muutenkin paremman vastaanoton? Ja siinä samassa sen lähestymisen voisi tehdä vähän perinteisen romanttisemmin ja varovaisemmin, eikä vain lyöttäytymällä itsevarmasti ja sanavalmiisti seuraan.

Jäin mitetimään erästä lähestymistäni, jonka tein viime vuonna näihin samoihin aikoihin. Se tapahtui baarissa (istumabaarissa, ei tanssiklubilla) ja ehkä hieman epäortodoksisella tyylillä. Havaitsin eräässä pyödässä istuvat kaksi nuorta naista. Toinen heistä vain näytti juuri niin minun tyyliseltäni. Sellaiselta, josta on jotenkin ihan varma, että tuon kanssa tulisin tosi hyvin juttuun ja varmaan vähintään pitäisimme toisiamme kivoina, jossei enemmänkin. Sen vain aistii joistain ihmisistä suoraan. No, kävelin vaivihkaa muutaman kerran ohitse rohkeutta keräten (en siis ravannut, vaan ”hain juotavaa”, etsin kaveria ja milloin mitäkin). Lopulta menin heidän viereensä ja jotakuinkin sanantarkasti sanoin heistä toiselle ”Anteeksi että häiritsen, mutta saisinko lainata sinua ihan pariksi minuutiksi?”. Tympeän vastaanoton tai hämmennyksen sijaan tyttö hymyili ja siltä istumalta nousi ylös ja käveli kanssani sivummalle. Kerroin hänelle, että vietän juuri syntymäpäiviäni ja olen kohta lähdössä tästä baarista kavereideni kanssa, mutta hän vain näytti niin mukavalta että halusin ennen lähtöä tulla kysymään, haluaisiko hän joskus lähteä kanssani ulos. Tyttö näytti ihan valtavan immarrellulta, miltei punastui. Hymyili todella iloisesti ja sanoi että lähtisi kovin mielellään, mutta hänellä on jo poikaystävä. Toivotti kuitenkin hyvää syntymäpäivää ja kiitti minua rohkeudestani. Hän asteli takaisin kaverinsa luokse istumaan, ja näytti yhä kovin hymyilevältä, kun astelin kaverini kanssa ulos.

Miltä minusta sitten tuntui, kun sain ”pakit”? Aivan upealta, koska normaalisti en koskaan tekisi noin vaan lähtisin vain ja jäisin mielessäni miettimään, mitä olisi käynyt jos olisin mennyt kysymään. Tuo tyttö suhtautui lähestymiseeni aivan hirmuisen mukavasti ja kohteliaasti. Ei mitään sellaista kiusallista tilannetta, jota olisin voinut pelätä. Toisaalta, en minä koskaan noin näkemältä kiinnostuisikaan kenestäkään sellaisesta, josta ei paistaisi hyväsydämisyys kauas. Sydämellisyys ja ystävällisyys oikeasti näkyy ja kauas, ja minusta se on yksi viehättävimmistä piirteistä mitä naisessa voi olla. Tai ihmisissä ylipäätänsä.

Nyt kun sitä miettii, niin maailmahan on täynnä tilaisuuksia, joissa voisi lähestyä tuolla tavalla. Antaa niiden toisten vongata kännissä yhden yön juttuja tanssilattialla ja baarissa. Maailma on täynnä paikkoja, joissa naispuolisia voisi kohteliaasti ja päättäväisesti lähestyä. Se olisi heistä varmaan hyvin yllättävää, mutta samalla myös kovin ilahduttavaa. Mikä ihme siis minua estää? Mitä on pahinta mitä voisi tapahtua? Miksi se on vain niin hirmuisen mahdotonta uskaltaa?

Niinpä niin. Sen kun keksin, niin tämä blogi muuttunee pian tarpeettomaksi.

 

min_mickroses2.png

 

Kommentit (16)
  1. Noin juuri. Kamalinta on se tunne, kun ei tehnyt mitään, eivät pakit. Vain veikkaamalla voi voittaa. 😉

    Seuraavaan steppiin vinkkiä:
    http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/04/koskettele-kivasti-vahingossa.html

  2. Tässä yön pimeinä tunteina valvon – hammasta särkee – ja luin varmaan kymmenkunta kirjoitustasi.

    Taustaksi kerrottakoon, että olen sinua noin 15 vuotta vanhempi nainen. Osaat sitten suhtautua kommenttiini (joka ei koske varsinaisesti tätä postausta) suomalla arvovallalla. (Silmäniskuhymiö.)

    Jotenkin tulee sellainen tunne, että olet mielessäsi kaavaillut hyvin tarkkaan, että millaisen tytön kanssa voisit luoda ”täydellisen” suhteen. Käsikirjoitat asioita hyvin pitkälti, samoin omaa käytöstäsi. Relax man! Ensinnäkään täydellisyyttä ei onneksi ole olemassakaan – on vain keskeneräisiä ihmisiä, jotka pystyvät kauniisiin ja kestäviin suhteisiin, koska he haluavat olla läsnä toiselle ihmiselle paljaina, kokonaisina itsenään, ihanan inhimillisinä. Kannattaa yrittää pitää sydämensä avoimena, jotta voi tuntea, että kenen seurassa on käsittämättömän hyvä ja luonteva olla eikä mitään tarvetta miettiä, että miten olla ja miten puhua.

    Suuressa yllätyksellisyydessään elämä ehkä heittää eteesi aivan toisenlaisen tytön kuin mitä olet kuvitellut haluavasi. Olethan silloin yhteydessä tunteisiisi ja annat hänen tulla!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *