Jos saisin toivoa…

…niin millainen se neiti (minulle) täydellinen olisi? Vierastan kyllä kovasti ominaisuuksien listaamista ja muutenkin toivomuslistat kuuluvat ensisijaisesti Korvatunturille, mutta en voi kieltää etteikö sitä monesti mielessään mieti, millaisia asioita sitä toisesta toivoisi. Ihminen kuitenkin on enemmän kuin osiensa summa ja mieltymyksissä varmaan tullut niitä säännön vahvistavia poikkeuksia yhtälailla kuin sääntöjä noudattaviakin. Voisin toki todeta että luonnonkauniit, pitkät vaaleat hiukset omaavat ja avoimen hyväsydämisen näköiset tytöt ovat kautta aikain kääntäneet pääni, mutta niin on kyllä moni muukin. Ehkä mielummin mietin niitä pieniä asioita, jotka tekevät hyvästä vielä hitusen paremman. Juuri sellaisia pieniä piirteitä, jotka voisivat melkein jäädä huomaamatta, mutta jotka päätyvätkin aiheuttamaan minulla perhosia vatsanpohjaan.

– Jostain syystä ”ujo hymy” on hirmuisen viehättävä juttu. Siis sellainen hymy, joka tuodaan esiin hieman varovaisesti ja varautuneesti etenkin uusille ihmisille, mutta kun sen saa houkuteltua ulos, se on mitä aidoin ja hurmaavin. Ei toki siinä ole mitään vikaa, että hymyilee paljon ja herkästi, mutta sen säihkyvimmän hymyn soisi nimenomaan olevan sellainen, joka näkyy vain läheisimmille ihmisille ja valikoiduissa tilanteissa. Se on vain niin voimakas tunne, kun itse tekee jotain oikein erityisen huomaavaista tai kivaa toiselle, ja saa palkkioksi sen mitä sydämellisimmän ja aidoimman hymyn ja sen kylkiäisenä rutistavan halauksen. 

– Kiva koti. Sellainen kodikas, ihan itsensä näköiseksi tehty koti josta näkee heti, että sen ei ole tarkoitus olla esittelytalo vaan siellä ihan oikeasti asuu joku. Pieniä tunnearvoa omaavia esineitä, läheisimpien ihmisten kuvia tauluissa ikkunalaudalla, vaatemyttyjä sängynlaidalla, iso kasa erilaisia teekuppeja, jokin keskeneräinen maalaus, ompelujuttu tai mikä vain projekti ja jännää tunelmavalaistusta tuova lamppu. Läppäri nököttämässä sohvankulmassa tai sängyllä. Ja toki sen kodin omistaja kysymässä iloisella äänensävyllä, haluanko vihreää vai mustaa teetä.

– Pieni ripaus räväkkyyttä. Vaikka olisikin kovin introvertti, ujohko ja varautunut, silti toisinaan osaisi oikein yllättää. Jokin törkeä vitsi, hetkellinen villi AD/HD:mainen innostuminen jostain kivasta yllätyksestä tai ideasta, kyky kiroilla häpeilemättä niinä hetkinä kun ihan oikeasti pännii tai ylipäätänsä kyky irtautua vain hetkeksi siitä kiltistä roolistaan. Se luo ihmiseen sellaista aitoa rosoa. Tuntuu, ettei hän olekaan ihan niin siloiteltu, ja koskaan ei tiedä millä tavalla hän pääsee yllättämään. 

– Pitää läheisyydestä! Tämä on varmaan itsestäänselvyys, mutta sanottakoon kuitenkin. Paljon näkee pareja, joilta on hellyys ja läheisyys vähän (tai enemmänkin) ajan myötä kadonnut. Minä en aio koskaan löytää itseäni sellaisesta suhteesta. Aina pitää voida välillä istua sen vapaan tuolin sijaan toisen syliin (ainakin kahden kesken), työntää halatessa nenä kaulanvarteen niin että rutisee tai vain tehdä odottamaton halaushyökkäys toisen sitä vähiten odottaessa. Ja yöllä ei käytetä kahta erillistä peittoa ikinä.

– Romantikkous. Tämä on vähän samaa kuin tuo läheisyys. Se höpsö hassu romantiikka ei saa kuolla pois. Toki jotkut asiat ovat arkisia ja suhdekin arkistuu, mutta aina pitää olla intoa romanttisille yllätyksille ja sellaiselle silkalle höpsöilylle. Rosvoanpa tähän Carrolsin vanhan sloganin ”kasva isoksi, älä aikuiseksi”. Minuun ei sitten nin yhtään vetoa sellainen ”järkiperäinen, kypsä suhde” jossa suurin meriitti on se että yhteinen talous on helpompi järjestää kahdestaan. Enemmän sen pitää olla sitä, että saa valloittaa toisen kerta toisensa jälkeen uudestaan. Aina löytyisi jokin uusi syy pudistaa päätään hämmästyksestä ja todeta, miten paljon toista rakastaa.

– Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, tosikko ei saisi olla. Maailmassahan ei ole niin huonoa vitsiä, etteikö sille voisi nauraa. Eikä mitään asiaa, josta ei voisi hyväntahtoisesti pilailla. Minun maailmassani oikein mikään ei ole koskematonta tai vitsailun yläpuolella, joten olisi vaikea tulla toimeen ihmisen kanssa joka tuohtuu herkästi. Kuitenkin, vitsailuni on aina hyväntahtoista, ei koskaan mitään loukkaavaa tai ikävää.

Ja niin, tietenkin tulisi tykätä minusta niin maan hemmetisti ja myös näyttää se :).

 

santa.jpg

 

suhteet rakkaus oma-elama hopsoa
Kommentit (1)
  1. … ja, sitten yleensä nämä menee juurikin päinvastoin ja on täydellisistä täydellisin nainen 😉 

    sanontahan on, että jos haluat universumin nauravan niin kerro sille suunnitelmasi .. 🙂 hyvin kuitenkin kirjoitat! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *