Kerrasta ei opi

Blogini on pyörinyt varsin yleisellä tasolla. Tai siis, ovathan pohdintani tässä kovin syvällisiä ja henkilökohtaisia, mutta ne eivät kuitenkaan kerro varsinaisesti elämäni tapahtumista juuri mitään. Tämä on ollut tarkoituskin, sillä en ehkä kokenut kovin tarpeelliseksi tai itselleni luontevaksi, että kirjoittaisin siitä, mitä suhderintamallani tapahtuu tai ei tapahdu. Ehkä sellainen tirkistysikkuna elämääni olisi lukijalle mielenkiintoisempi, mutta lupasin jo alun alkaenkin kirjoittaa tätä blogia nimenomaan itselleni.

Silti, tämänhetkinen tilanne vähän ärsyttää ja siksi puran mieltäni tännekin. Jos jotain on ehtinyt tässä elämässä oppimaan, niin sen että naisen alkaessa vähätellä omaa kiinnostustaan, pitäisi oikeasti uskoa kerrasta ja heti. Heti saisivat hälytyskellot soida jos kuulee, että olen mitä mukavin ja ihanin tyyppi, mutta ei osaa sanoa tuleeko minua kohtaan niitä varsinaisesti syvempiä tai romanttisempia tunteita. Tai varsinkin jos alkaa puhua siihen sävyyn, että ehkä minun kannattaisi tapailla muita(kin). Se on jo nähty että tuollaisista varoitusmerkeistä huolimatta yrittäminen on vähän kuin sulkisi silmät ja painaisi autossa kaasua, kun edessä näkyy umpikujaa osoittava liikennemerkki. 

Ja mitäs minä taas teen? Tapasin muutaman kerran yhtä tyttöä, joka todella ylitti odotukseni. Juttelin hänen kanssaan netissä ja olin aika kahden vaiheilla että kannattaako oikeastaan tavata ja onko meillä hirveästi yhteistä. Myönnän myös olleeni epäluuloinen, koska hän oli ammattikoulutaustaisessa työssä ja piti enimmäkseen kotimaisista elokuvista ja suomipopista. No, tapasinpa silti, ja sieltä paljastuikin todella mukava ja nätti nuori nainen, jolla oli oikeasti sellaista… miten sen sanoisi suomeksi? She has class. Sellainen kypsän rauhallisen sekä fiksun mutta silti todella aidon ja sydämellisen oloinen. Paljastui myös että hän oli kuin olikin käynyt ensin yliopistolla, mutta todennut vain että häntä kiinosti enemmän perinteisempi työ. Älykäs ja hyvä keskustelija sekä ylipäätänsä juuri jotenkin sellaisen oloinen, mistä minulla on ollut tapana pitää. Ilokseni hän myöskin näytti viihtyvän hyvin ja ensimmäinen tapaaminen venyi koko illan mittaiseksi ja hän oli kovin mielellään tapaamassa toistekin.

Mutta sitten parin tapaamisen jälkeen kun pyysin häntä ulos, tuli se ikävä monologi siitä, kuinka hänellä ei ole ihastumisen tunnetta tai hän ei koe tätä romanttiseksi, vaikka minusta kovasti pitikin. Ja ei osannut sanoa, tuleeko niitä tunteita myöhemminkään. Olin pettynyt, mutta minkä sille voi. Hän olisi mielellään tavannut vielä, vaikka sitten ihan vain ystävänä, mutta ymmärsi etten ehkä minä olisi siitä niin innostunut. Kului jokunen viikko, ja keksin kuitenkin pyytää häntä käymään. Ajattelin että kannattaisi noin mukava ihminen kuitenkin pitää lähellä ja ainahan siinä on se pieni mahdollisuus, että hänen kiinnostuksensa herää. Mutta en mieti sellaisia turhia ja nähdään ihan muuten vain. 

…ja sitten nähtiin. Hän oli mukavampi, fiksumpi ja kauniimpi kuin muistin. Koko tapaamisen olin jotenkin ylivirittynyt ja hermostunut, mutta meillä oli mukavaa. Hän varmaan oletti, että olen yli asiasta ja asennoitunut näkemään ihan ystävänä. Niinpä niin. Ja odotan malttamattomana, että tavattaisiin uudestaan. 

Arvatkaa kuka saa taas kohta turpiinsa?

 

Kommentit (5)
    1. Ohhoh, kiitos tästä promosta! Mietinkin, mistä näitä vierailijoita yhtäkkiä ilmaantui.

      1. Heh, eipä kestä. Tervetuloa joukkoon!

  1. Uhh…ikävää sanoa, mutta ei ne romanttisen kiinnostuksen tunteet kyllä erittäin suurella todennäköisyydellä enää herää. Ei mun mielestä nainen sano tuollaista, ellei siitä ole todella, todella varma itse… 

    Plus että nyt kun nainen on asennoitunut ystävyyteen, ja sinä siihen tavallaan ”suostunut”, niin tapaamisienne jatkuessa, mikäli naisen asenne ei epätodennäköisesti muutu, ja joskus paljastuu että oletkin jatkanut tapaamisia kuitenkin salaa romanttiset tunteet mielessä,  niin…noh, jotain osuu tuulettimeen ja isosti. 

    Tämä nyt omakohtaisen kokemuksen perusteella, että älä ota kiveen kirjoitettuna kumminkaan. 🙂

    1. Olet aivan oikeassa, sillä juurikin noin se on aina mennyt. Siinä vaiheessa kun nainen on noin sanonut, se olisi pitänyt uskoa hyvällä. Kun jatkoin yrittämistä, tuo sama asia tuli esiin paljon ikävämmällä tavalla, eikä siinä enää voinut toisen päätä kääntää.

      Mutta silti, en opi. Ajattelen että josko tällä kertaa olisi eri tavoin. Kiinnostun oikeasti sen verran harvoin, että kiinnostuessani en helpolla luovuta vaan olen valmis taistelemaan aika huonojakin todennäköisyyksiä vastaan. Ehkä se joskus lopulta kannattaa. Tuskin silti kuitenkaan vielä tälläkään kerralla…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *