”Ootko koskaan ajatellut että sun rima on vaan liian korkealla?”
Tuota on kuultu useammankin kerran. ”Sulla on vaan rima liian korkealla, ehkä kannattaisi pudottaa sitä?”. Minusta se on jotenkin todella itseään kohtaan epärehellinen ajatus, vaikka välillä sitä tuleekin mietittyä. Mutta mitä enemmän sitä mietin, sitä pelottavammalta alkaa tuntua ajatus siitä että oikeasti pitäisi keinotekoisesti laskea sitä omaa tavoitetasoaan elämänkumppania etsiessä. Aloitetaanpa siis alusta. Mitä tarkoittaa rima liian korkealla? Tai mitä tarkoittaa sen madaltaminen. Tai miksi se rima on siinä missä se on?
Minun rimani on tasan sellaisissa ihmisissä, joihin oikeasti ihastun toden teolla. Haluan jonkun, joka on minun silmissäni täydellinen. Täydellisellä en tarkoita virheetöntä vaan sellaista ihmistä, joka on vain niin ihastuttava omana itsenään, että en haluaisi muuttaa hänestä mitään. Hänen kaikki pienet ärsyttävät tapansakin ovat vain sellaisia pieniä hauskoja asioita, jotka tekevät hänestä inhimillisen ja aidon. Sellaisen ihmisen, jolle voi sanoa vaikka mitä kauniita sanoja ja kehuja, eikä tarvitse hetkeäkään epäillä onko sanomastaan varma. Tekee vain mieli kertoa toiselle, kuinka mukava, kaunis, kiinnostava ja kertakaikkisen ihastuttava hän on. Eikö sitä jokainen meistä halua? Ja eikö jokainen halua ihmisen, joka ajattelee hänestä itsestään myös juuri noin?
En minäkään halua, että joku tyytyisi minuun. Ei nyt löytynyt tähän hätään parempaa, joten otti minut vaikken oikeasti kiinnostanut. Voiko sellaisen päälle rakentaa mitään kestävää? Onko sellainen aitoa? Tuleeko siitä todella sellainen olo, että tuo toinen on ja pysyy rinnalla eikä rakkaus kuihdu? Toki kaikki ei ole koskaan kuin Disney-leffassa, ja se suhde vaatii työtä. Mutta silti kaiken pohjana pitää olla oikeasti voimakas ihastus siihen toiseen ihmiseen ja tunne siitä että nyt löytyi se, mitä olen etsinyt.
Mitäpä jos laskisin rimaani? Jos olisin tehnyt niin, olisi minulla ollut uusi tyttöystävä jo ajat sitten. Onhan noita tarjokkaita tullut tavattua, ja kyllä minua kohtaan on osoitettu kiinnostusta. Mutta olisiko se oikein toista tai itseänikään kohtaan ottaa sellainen ihminen, josta joutuisin perustelemaan itselleni, miksi hän olisi sopiva. Sen sijaan että katselisin häntä ihastuksesta lasittunein silmin, katselisinkin häntä laskelmoivasti ja miettien, että tämä olisi järkevä ja hyvä valinta tyttöystäväksi, koska hän on mukava, kivannäköinen, minusta kovin kiinnostunut ja luotettava. Vaikka sydän sanoo, että tämä ei ole se mitä hait. Tai oikeastaan, sydän on hiljaa. En halua oppia rakastamaan ketään järkeilyn kautta, haluan tehdä sen täydellä sydämellä. Cheesyä? Ehkä. Haihattelua? Mahdollisesti. Toiveajattelua? Toivottavasti ei. Mutta vähempään en tyydy. Yksin jääminen pelottaa helvetisti, mutta niin pelottaa ajatus huonostakin suhteesta, jossa en ole täydellä sydämellä mukana. Haluan olla kumppanistani ylpeä, en muistutella itselleni että hän oli ihan riittävän hyvä järkivalinta.
Rimalla ei ole sinänsä mitään väliä, jos ei hae sitä oikeasti pysyvää kumppania. Seksiin riittää, että toinen on mukava ja kivannäköinen. Jonkinlaiseen tapailuun se, että löytyy tuon lisäksi riittävästi yhteistä. Mutta kun tuollaiset jutut on jo niin nähty ja koettu. Seuraava suhteeni saisi minun puolestani olla myös se viimeinen ja pysyvä. Sellaisen kohdalla ei vain yksinkertaisesti madalleta rimaa. Ei vain voi. Se olisi väärin.
Minulla on tapana jo treffailuvaiheessa herkästi miettiä, missä olisin tämän ihmisen kanssa muutama vuoden päästä, vai olisinko missään. Ehkä tässä elämänvaiheessa alkaa jo miettiä ihan sitäkin, että olisiko tämä sellainen ihminen, jonka kanssa voisi joskus olla perhe. Voisin kirjoittaa perheen perustamisesta (tai siitä siis, kuinka helvetisti sekin pelottaa) oman päivityksensä, eli ei tässä nyt siitä hirveästi sen enempää. En ole koskaan tuntenut mitään kiirettä perheen perustamiseen ja edelleenkään en koe olevani lainkaan valmis esim. hankkimaan lapsia. Mutta muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen, ja siinä vaiheessa ei halua olla ihmisen kanssa, jonka kanssa tällaisiin asioihin ei vain voi ryhtyä.
Silti, ehkä ihmiset kuitenkin tyytyvät. Ehkä siksi niin moni eroaa. Tai sitten ihmiset eivät vain ole näissä asioissa kovin kaukokatseisia. Koen, että tiedän hyvinkin tarkkaan, millainen tulevaisuus minulla olisi jonkun tietyn ihmisen kanssa. Jos se tulevaisuus ei näytä siltä mitä haen ja edellytän, niin ei siihen vain voi tarttua. Voi olla, että tuo kristallipalloni on väärässä, mutta toistaiskesi sillä on sen verran hyvä track record että en uskalla olla myöskään luottamatta siihen.
Elämän tärkeimmässä päätöksessä on vaarallista hosua tai olla kuuntelematta sydäntään.
