Helppoa kasvivärjäystä teellä
Kasvivärjäys voi olla tosi helppoa. Se on myös ekologista ja myrkytöntä. Kaivoin kaapin perältä kahviriippuvaisessa taloudessa vuosia väljähtäneet teepussit ja värjäsin kulahtaneen paidan ja kirppikseltä löytyneen tahriintuneen kesähatun. Ne saivat uuden värin myötä uuden elämän.
Koko hommaan meni vaikutusaikoineen noin 1,5 tuntia. Ainekset löytyvät kenen tahansa keittiöstä, ei sotkua eikä edes kovin suurta epäonnistumisen mahdollisuutta.

Tarvikkeet
Iso kattila: jos värjäät isompia vaatteita tai kankaita, keitä tee erissä kattilassa ja kaada vaikka ämpäriin.
Teetä: mikä tahansa musta tee käy, niin pussitee kuin irtotavarakin.
Suolaa: suola parantaa värin tarttumista
Narua: halutessasi solmuvärjäystä varten
Tee näin
1. Varmista että kangas on ainakin suurimmaksi osaksi puuvillaa tai muuta luonnonkuitua. Kasviväri tarttuu huonosti keinokuituun. Pese värjättävät vaatteet hyvin jotta väri tarttuu parhaalla mahdollisella tavalla. Etenkin rasvatahrat näköjään hiukan tummuvat värjättäessä.
2. Hauduta teetä kattilassa. Mielummin mahdollisimman mustaksi, niin että ei ehkä enää tekisi mieli hörpätä. Keitä miedolla lämmöllä 5-10 min.
3. Sammuta hella ja laita vaatteet kattilaan suolan kanssa. Laitoin kattilaan reilun ruokalusikallisen suolaa. Anna vaikuttaa n.30 min. Pidempi aika ei haittaa.(itse kävin jalkahoidossa välillä 😁) Jos haluat tasaisen värin, sekoita välillä ja katso että kangas on kokoajan kokonaan veden alla. Itse halusin patiikkimaisen värin, joten laitoin vaatteet kattilaan mytyssä, enkä sekoitellut. Myös solmuvärjäys onnistuu, yksinkertaisimmillaan niin, että myttäät värjättävän kankaan ja solmit narua sen ympärille. Jos haluat tummemman värin, tee sama uudestaan.
4. Huuhtele ja kuivaa. Teellä värjättyjä vaatteita voi pestä koneessa, ehkä en kuitenkaan valkoisten kanssa laittaisi. Haalistuminenhan ei sikäli hirveästi haittaa kun värjätä voi helposti uudestaan.
Tää on ihana tapa antaa lisää käyttöikää vaatteille ja tekstiileille. Tai ihan vaan tuunata, vaikka tyynyliinoja. Mitä aijonkin kokeilla seuraavaksi. 😊